Kaaoszinen Isänmaan toivot – Marianas Rest

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä, ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen ne ovat kohonneet nykyiseen asemaansa. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Marianas Rest

Suomenlahden rannoilla, loputtomalta tuntuvan kylmän vesimassan äärellä on rannikkokaupunki, joka tunnetaan lähes yksinomaan meritematiikkaan vahvasti nojaavista musiikin- ja alkoholintäytteisistä päivistä. Kyllä, kyseessä ovat Kotka ja kaupungin vilinästä melankoliaa kotimaan kartalle puskeva Marianas Rest. Koska tiettyjen lähteiden mukaan käsillä alkaa olla vuoden synkin juhla (jollei allekirjoittaneen syntymäpäivää lasketa), päätimme tutustua hieman tarkemmin tähän melankoliaa ja death metalia yhdistelevään bändiin.

Tämä vuoropuhelu/juttutuokio on tehty
keittiön pöydän ääressä Lappeenrannassa krapulaeuforiassa.

”Jos joskus olo on oikein positiivinen, niin viimeistään luomistyössä se lähtee.”

Parta, nännit ja ruotsalainen metallimusiikki.

– Bändihän on siitetty Karhulan parhaimman olutravintolan Sam’s Pubin biljardipöydällä. Legendan mukaan pääsyylliset siihen olivat kitaristit Harri ja Nico M. Tarkka ajatus bändin pystyttämisen syistä on jo painunut unholaan, mutta eiköhän siinä pääasiassa pesää oltu hakemassa. Otettiin jopa ensimmäiset promokuvat sillä lailla, että nännit näkyivät paitojen läpi. Ei toiminut, mutta ideahan oli aivan käyttistä.

Rumpali Nico H. liittyi bändiin piakkoin, ja hänen jälkeensä laulaja Jaakko. Basistiksi valikoitui ensin Kotkan kaurismäkeläisin miesmalli Hade. Kahdeksan surmanluotia myöhemmin Hade päätti jättäytyä pois, ja koska kaksi Nicoa ei piisannut, oli hyvä idea antaa paikka Nikolle. Parrasta oli noihin aikoihin akuutti ja huutava pula, ja Aapo tuli Casioidensa kanssa täyttämään tyhjiön.

– Meidän fokus ei alun perin ole ollut hirveän tarkka, eikä varsinaisia tavoitteita ollut. Terapiaa ja hauskanpitoa lähinnä. Jossain vaiheessa – kun ollaan ymmärretty, että on sitä joskus joku paskempaakin musiikkia tehnyt – hommaan on tullut enemmän kunnianhimoa mukaan. Nythän meillä on oikein firmat ja kaikki. Massia tulee ihan helvetisti joka suunnasta.

– Ensimmäinen nauhoite, joka me tällä porukalla kehdattiin antaa ihmisten ilmoille, oli kolmen biisin promodemo. Kun sitä tänä päivänä kuuntelee, tajuaa, että siinä kohtaa ei ehkä ollut täysin kirkasta, mihin suuntaan musiikkia pitäisi viedä. Tarpeellinen juttu se joka tapauksessa oli, sillä siitä kehitys starttasi. Pahin Ruotsi-melodeath osasto jäi siihen, ja omat vahvuudet alkoivat löytyä. Pääraaka-aine on melankolia, joka puetaan milloin mihinkin musiikilliseen kaapuun.

”Teemu on kiva ja komea poika. Jokainen hetki hänen läheisyydessään on kuin pala taivasta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

– Koska palaute oli pääosin positiivista ja uusia biisejä syntyi ripeästi, päätettiin aika lailla samoilta sijoilta nauhoittaa levyllinen materiaalia. Mitään hajua julkaisijoista tai mistään muustakaan ei siinä vaiheessa ollut. Ajateltiin, että katsellaan nyt ensin, kuinka hyvää materiaalia saadaan aikaiseksi. Tammikuussa 2016 marssittiin sitten Teemu Aallon studioon. Teemu on pyörinyt iät ja ajat Kotkan musiikkiskenessä. Nauhoittanut ihan oikeitakin bändejä, kuten Insomniumia ja Omnium Gatherumia. Demon nauhoittanut ja miksannut Sami Hauru hoiti kitaraäänitykset, mutta muuten kaikki tehtiin Teemun kanssa.

– Aapoa lukuun ottamatta kukaan meistä ei tuntenut Teemua kovin hyvin. Eli ei oikein tiedetty, mitä odottaa ja millä lailla projekti tulisi sujumaan. Hirveän hyvinhän se meni. Oma soundi löytyi, vaikka ei se helpolla tullut. Biisejä väännettiin uusiksi ja sovituksia rukattiin oikein urakalla. Osalle bändistä projekti tarjosi ensimmäisen kosketuksen täyspitkän levyn äänitykseen ja oikeassa studiossa työskentelyyn.

Nico H:

– Teemu oli aika brutaalin rehellinen. “Siä oot ihan paska, yritä” -kommenttien seasta hohkasi kuitenkin alusta asti isällinen lämpö.

Jaakko:

– Teemu teki paljon ylimääräistä ja halusi selkeästi auttaa eteenpäin. Kyllä se levyltä kuuluu edelleen. Soundit ovat ihan älyttömän tymäkät, mutta silti ilmavat. Just sitä haettiin, mutta ei ehkä osattu ilmaista asiaa aina kovin hyvin.

Harri:

– Teemu on kiva ja komea poika. Jokainen hetki hänen läheisyydessään on kuin pala taivasta.

– Levy sai nimekseen ”Horror Vacui”, ja se kertoo tyhjyyden tunteesta. Alun perin ei ajateltu, että levystä tulisi niin selkeä teemalevy kuin lopulta kävi. Kappaleiden välissä kuultava äänikuunnelma löytyi verkon kautta, ja tekijä Jaxon antoi onneksi luvan käyttää sitä. Se kertoo yksin maan kiertoradalle jääneen astronautin viimeisistä hetkistä.

– Loppujen lopuksi levylle löytyi julkaisijakin. Sliptrick Records tarjosi diiliä, joka ei ollut aivan sysipaska. Autoja ei tarvinnut pantata tai asuntoja myydä. Ei mennyt ihan Tarotiksi hommat, vaikka takkiinhan noissa tietty aina aluksi tulee. Tärkeintä kuitenkin oli se, että levy saatiin liikenteeseen. Se keräsi aika muikeita arvosteluja, ja valittiin jossain päin Eurooppaa vuoden parhaiden levyjenkin joukkoon.

Nico M:

– [levyn menestys] Lämmitti kivasti, kun jossain kohtaa näytti aika selvältä, että levystä tulee ihan paska.

”Tällaisessa hommassa ei ole mitään järkeä, jos se ei ole hauskaa. Tämä ajatus yritetään viedä myös keikoille. Että ei puristeta sitä mailaa ihan liikaa.”

Kova kakkonen.

– Vuoden 2018 alussa ryömittiin Teemun kämpille uudestaan toista lättyä nauhoittamaan. Nyt homma sujui jo aivan eri rutiinilla. Kaikki tiesivät mitä odottaa, eikä soundillista tyyliä täytynyt rakentaa aivan alusta. Riitti, kun tekee kaiken hiukan paremmin kuin viimeksi.

– Levystä myös tuli selvästi edellistä parempi. Tyyli on edelleen samaa hitaahkoa death metalia, mutta mukana on aiempaa enemmän sävyjä. Teema-ajatus on edelleen pysynyt, nyt tutkiskellaan murtunutta mieltä. Insomniumin Niilo Sevänen runoilee levyllä oikein urakalla. Ne on muuten nauhoitettu herra Seväsen lavatoriossa. Levyn nimi on ”Ruins” ja se julkaistaan vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla – tavalla tai toisella.

– Biisit saavat useimmiten alkunsa riffidemoista, mutta tekoprosessi on useimmiten aika demokraattinen. Biisejä veivataan treenikämpillä useimmiten useaan eri asentoon, ennen kuin se lopullinen löytyy. Hirveän harvoin mikään kappale on suoraan oikeassa muotissaan.

Jaakko:

– Sanoitustyö alkaa vasta sitten, kun biisejä on valmiina useampia. Yritän miettiä jotain levyn läpi kantavaa teemaa, koska se ohjaa kätevästi sitten koko sanoitusurakkaa. Ei tarvitse pohtia, että kertoisiko kappaleessa lohikäärmeistä, jos on jo aiemmin päättänyt, että nyt levy kertoo mielenterveydestä. Inspiraationa on yleensä mielialojen ääripäät. Bändi on kanava purkaa ahdistusta ja ylipäänsä kaikkea elämisen nihkeyttä. Pohjoismaalaista melankoliaa purkissa.

Nico H:

– Jos joskus olo on oikein positiivinen, niin viimeistään luomistyössä se lähtee.

Jaakko:

– Mutta vaikka biisit ovat surullisia ja synkkiä, niin bändi ei sinällään sitä ole. Tällaisessa hommassa ei ole mitään järkeä, jos se ei ole hauskaa. Tämä ajatus yritetään viedä myös keikoille. Että ei puristeta sitä mailaa ihan liikaa.

Keikkaa ja kikkeliä.

– Tavoitteena ei edelleenkään ole mitään sen kummempaa kuin kehittyä bändinä. Tehdä parempia biisejä ja tuoda niiden tunnelma entistä paremmin esiin myös visuaalisesti. Jos tekee perustyön hyvin, sitä kautta tulee muukin positiivinen. Kaikki porukassa tykkäävät älyttömästi esiintyä livenä. Tietysti olisi kiva päästä koluamaan keikkaluolia ja areenoita entistä enemmän.

– Varmaan tähän liittyy se, että huonoja keikkamuistoja tai kokemuksia ei oikeastaan ole. Mitä nyt joitain teknisiä ongelmia, mutta niitäkin on ollut yllättävän vähän. Kaikki ovat jo sen verran keikkailleet, että esimerkiksi pienehkö yleisömäärä ei aiheuta minkäänlaista reaktiota. Sitten soitetaan yhtä hyvällä meiningillä niille muutamille, jotka ovat paikalla.

Jaakko:

– Parhaista hetkistä kaikki varmaan ovat samaa mieltä: Venäjän minikiertue Dark Tranquillityn lämppärinä oli aika mieletön kokemus. Kyllä muuten mahtuu vajaaseen viikkoon aika monenlaista tapahtumaa. Kuvitelma oli, että me soitettaisiin melko tyhjille saleille, semmoista perus lämppärimeininkiä. Mutta paikathan olivat ihan täyteen ammuttuja, porukka osasi biisien sanoja ja tunnelma oli mahdoton ylipäänsä.

Nico H:

– Oli suorastaan ihme, että kaikki pääsivät kotiin. Mukaan mahtui muun muassa sukupuolielinten esittelyä paikalliselle moottoripyöräkerholle. Semmosia veijareita.

– Keikalla meidät voi nähdä ainakin ensi kesän Dark River Festivalilla, ja toivottavasti monessa muussakin paikassa.

Marianas Rest
Harri Sunila – kitara
Nico Mänttäri – kitara
Nico Heininen – rummut
Jaakko Mäntymaa – vox
Aapo Koivisto – koskettimet
Niko Lindman – basso

Julkaisut
”Marianas Rest” – st (promo, 2014)
”Horror Vacui” (Sliptrick Records, 2016)
”Ruins” (2019)

http://www.marianasrest.com

Instagram: @marianasrestofficial

https://www.youtube.com/marianasrest

https://www.facebook.com/marianasrestofficial/