Kaaoszinen Isänmaan toivot – Rise Of Insanity

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Rise Of Insanity

Nousevaa hulluutta. Heavy metalia suurella sydämellä suoraan Keski-Suomen sydänmailta Jämsästä, joka tunnetaan ehkä paremmin paperitehtaista kuin metallimusiikista. Silti tuolta käymättömien korpimaiden keskeltä Himoksen varjoista löytyy myös bänditoimintaa, jonka yhteen edustajaan, Rise Of Insanityyn, tutustumme tänään. Vuoden 2019 tienoilla perustettu, groovaavaa kuolonmetallia soittava yhtye on aitoa, ilomielistä pikkukylän poikien iltapäiväkerhotoimintaa vakavampaa. Samalla sen musiikki on vakavasti otettavaa ja raskasta, omalta itseltään kuulostavaa mainiota mäiskintää. Tämän vuoden alkupuolella esikois-EP:nsä julkaissut yhtye vastaili kysymyksiimme, joiden kautta myös sinun, arvoisa lukija, on helppo tutustua bändin tuotantoon ja historiaan.

”Hempeilemään me ei aleta, ja jos aletaan niin sekin tehdään täysiä huutamalla.”

Matti: Tutustuin Heikkiin suomirock/iskelmä -coverbändissä, Heikki oli bassossa ja minä rummuissa. Siellä tuumattiin, että kyllä heviä ois hauskempi vetää. Lopetin niinä aikoina rumpujensoiton ja siirryin kitaraan. Sattumalta neljän aikaan aamuyöstä grillijonossa näin Juhon, ja se näytti siltä, että on musiikkimiehiä. Menin kysymään, että huvittaisko bändihommat, ja se innostu heti. Kului vajaa vuosi jamitellessa, Juho hoiti armeijan sinä aikana pois, ja saatiin myös A-P vuoden lopulla paikalle. Jo ensitreeneistä loksahti kaikilla leuka auki, kuinka jätkä tykitti niin, että maa tärisee, ja aina se vaan kuulostaa paremmalta. Näin meillä oli bändi kasassa 2019 tammikuussa, ja alettiin heti veistään biisejä.

Heikki: Alkuperäsellä kokoonpanolla mennään, ollaan löydetty hyvä porukka, kenen kanssa viihtyy muutenkin kun bändihommissa. Meillä on hyvä bändikemia ja ei tehdä mitään, mistä ei olla yhtä mieltä. Pieneltä kylältä kun etsii soittajia, niin on todella hankala löytää jätkiä, jotka osaisi soittaa, olisivat aina paikalla, panostaisivat bändiin kunnolla ja kaiken lisäksi olisivat vielä hyviä tyyppejä.

Matti: Keväällä 2019 demotettiin ensin muutama biisi kaverin olohuoneessa studiolivenä. Laatuhan niissä on vähän paska, mutta sai niistä kuvan, mitä meidän soundi on. Heinäkuussa olin töistä kesälomalla ja päätin hommata äänikortin kotiin. Oli tarkoitus, että vois tehdä suuntaa antavia demoja ja äänittää omaa soittoa muutenkin, niin pysyy kartalla enemmän siitä, kuinka hyvin tai huonosti oikeasti soitankaan. Kun rupesin yhtä omaa biisiä demottamaan, niin huomasin aika äkkiä, että tästähän tulee ihan pirun hyvänlaatuista, niin ei mennyt kauaa, kun alettiin nauhottaa biisejä tositarkoituksella. Rummut äänitettiin treeniksen nurkassa. Ei niissä liikaa hifistellä tarvi, jos soitto on hyvää. Niiden äänitykseen otettiin apua tamperelaisilta tutuilta, kun heillä oli valmiina mikit ja enemmän osaamista kuin itsellä. Laulunauhotuksiin varattiin Heikin kanssa yks viikonloppu, otin koneen kantoon ja mentiin hänen yläkertaan virittämään studio pystyyn. Siinä sitten viikonloppu ryypättiin, saunottiin ja laulettiin, niin kyllähän niistäkin pätevät tuli.

Matti: Aika paljon aikaa tässä on mennyt äänittämisen lisäks pelkkään ihmettelyyn, kun on pitänyt samaan aikaan opetella käyttämään kaikkia vehkeitä. Tavallaan se on hyväkin, kun on alkanut nauhottamaan ihan puhtaalta pöydältä. Ei sitten ole ainakaan mitenkään kaavoihin kangistunutta se prosessi, ja ei tule haettua mitään tuttua ja turvallista soundia. Biiseissä ei käytetty mitään syntikoita/midejä, vaan pelkästään kitaroita, bassoa, rumpuja ja rankasti huutoa. Sellanen todella selkeä ja potkiva soundimaailma on tuntunut sopivalta meille. Halutaan kuitenkin, että livenä voidaan vetää ilman taustanauhoja kuulostamatta ohuelta. Keikalla klikin ja massiivisien midinauhojen kanssa jäykistely pilaa meininkiä monelta muuten hyvältä bändiltä. Kai mä olen vähän vanhanaikainen tämän asian suhteen, mutta kun ite menen katsomaan keikkaa, niin meen katsomaan ja kuuntelemaan niitä ihmisiä esiintymässä enkä heidän levyä.

EP:n miksasi Janne Korpela ja masterin teki Teemu Liekkala. Molemmat teki hyvää työtä, ja ei voitaisi olla tyytyväisempiä siihen, miltä EP nyt lopulta kuulostaa.

Juho: Mulla oli yks biisi valmiina sävellettynä jo kauan ennen kun bändi oli pystyssä, mikä ei ollut aikasempiin projekteihin sopinut. Kun mentiin jamitteleen, niin näytin sitä jätkille, että tällanen olis, ja se näytti suuntaa musiikille, mitä aletaan tekeen. Kun Matti rupes kehittyyn soittamisessa ja biisien tekemisessä, niin se rupes tekeen kanssa omia, mää tein omia ja sit tehtiin yhessäkin biisejä. Yleensä mulla taikka Matilla on biisi-idea, muutama riffi tai melodia valmiina, sit se esitellään bändille ja aletaan porukassa sovittamaan loppuun. Matilla tulee enemmän melodioita ja mulla riffejä. Nyt ollaan tehty aina yks biisi kerrallaan, suunnilleen vuoron perään aina toinen multa ja toinen Matilta.

”Tästähän alkoi jonkinlainen kriisi että vittu, noi tekee tota, ja mää ajan vaan tukkiautoa viikosta toiseen.”

Matti: Tässäkin ollaan sen verran vanhanaikaisia, että tehdään biisien sovitus aina treeniksellä porukassa. Ei tehdä GuitarPro -tabeja tai muuta sellaista, vaan jokainen pääsee paremmin toteuttaan itseensä, kun pidetään biisit aukinaisempina. Sahataan biisejä moneen kertaan treeniksellä eestaas ja katotaan eri ideoita, mikä toimii parhaiten. Moni meidän biiseistä on meillä pelkästään muistissa, olishan noita varmaan hyvä demottaa vaikka tietokoneelle jossain välissä. Mieluiten tietenkin painaisi ne täyspitkäksi levyksi, jos diilin saa joskus. Sanoituksissa ei mitään yhtä teemaa ole. Biisin fiiliksen mukaan tulee tehtyä, biisit on ollut aina ensin valmiina ja sanat tehty jälkeenpäin. Mää oon tehny suurimman osan sanoista ja Heikki on sitten tiivistänyt niistä ylimääräsiä pois, kun on alkanut laulamaan.

Matti: Kuuntelen ihan kaikkea musiikkia ja yritän joka suunnasta ottaa vaikutteita. Mun soitossa kuuluu paljon melodinen death metal, mitä olen pienestä pitäen paljon kuunnellut. Vaikka biisissä on raakaa riffittelyä, pitää olla paljon melodiaa. Kitaransoitto mulla lähti siitä, kun olin Karmarockissa 2016. Sillon ei vielä julkastu esiintyjiä sillä festarilla, ja olin eturivissä, kun mulle aikaisemmin tuntematon Lost Society rupes vetään keikkaa. Meininki oli aivan tajuton, ja vierestä siskon mies tokaisi: ”Noi on muuten sun ikäsiä.” Tästähän alkoi jonkinlainen kriisi että vittu, noi tekee tota, ja mää ajan vaan tukkiautoa viikosta toiseen. Siitä syttyi iso polte alkaa treenaamaan kitaraa ja omistamaan kaiken aikani tälle. Ja tietysti se keikkojen soittaminen on parasta tässä bänditoiminnassa.

Juho: Vaikutteita tulee kanssa laajasti eri genreistä, mitä sitten yhdistetään metallimusiikkiin. Itellä tärkeintä on hyvä groove ja tiukat riffit. Suurimmat vaikutteet riffeihin tulee mulla Toolilta ja Panteralta. Suuremmat juuret ja vaikutteet tullut kuitenkin punkista, millä aloitin soittamisen. Parasta bändissä soittamisessa on, että pääsee ilmaisemaan itseään.

Heikki: Vokaalillisesti inspiroidun perinorjalaisesta tunnelmasta, ja myös aivan äärilaidasta, niin kutsutusta florida-growlista. On inspiroivaa keikalla seurata meidän aiheuttamaa liikettä ihmisissä. Parasta on, kun pääsee seuraamaan oman taiteen vaikutusta muihin ihmisiin.

A-P: Tulee aika monelta suuntaa kanssa. Suurimmat vaikutteet soittoon tulee Jukka Nevalaiselta ja Jaska Raatikaiselta. Aikanaan innostuin soittamaan Jussi69:n lavapreesensistä, Jussin ja Jukan keikkameininkiä koitan hakee itsekin. Omien ideoiden tuominen musiikkiin on se bändin paras juttu.

”Tärkeintä on tiukka groove ja hyvät melodiat. Perusperiaate on se, että kahta samaa biisiä ei tehdä.”

Matti: Tavoittena meillä on soittaa helvetisti keikkoja ja tehdä uutta musiikkia. Eikös se ole koko homman tarkotus? Tällä hetkellä taitaa realistisimmat haaveet olla päästä vetämään ”kunnollisia” keikkoja, ei mitään baarikulmakeikkaa, vaan klubeille ja festarilavoille. Jos pääsis diiliin hyvän keikkamyyjän tai markkinointitoimiston kanssa, niin uskosin, että se avais ovia paljon. Saa soittaa vaikka yöllä, jos herää mielenkiinto tehdä yhteistyötä meidän kanssa.

Heikki: Kyllä, kun sais soittaa kesäyönä festareilla kovaa heviä ja pitää hyvät bileet.

Juho: Inspiroida muita ihmisiä ottamaan soittimet käteen ja perustamaan bändin. Mitä muuta meistä olisi hyvä tietää? No ainakin se, että soitetaan kovaa. Ja että meidän vokalistimme on yöeläin.

Heikki: Se, että ollaan pikkukaupungin poikia, ja tehdään tätä suurella sydämellä. Ollaan tosissaan tämän homman kanssa ja annetaan kaikkemme tälle bändille. Kaikki mitä tehdään, me tehdään se kunnolla. EP, musiikkivideo ja kaikki, mitä ollaan tähän mennessä tehty, on tehty itsekseen ja kavereiden avustuksella omakustanteena.

 

Matti: Meidän musaa on hankala kuvailla lyhyesti. Yhdistellään vaikutteita vähän joka suunnasta eikä tähdätä mihkään hevin alagenreen. Se on mitä se on, ihan miten kuulija sen tulkitsee. Kannattaa kuunnella koko EP läpi, eikä jättää ekaan tai toiseen biisiin. Ehkä sana ”suomimetalli” kuvastaa parhaiten meidän tekemistä. Sieltä löytyy sahausta, blästiä, goottia, huutoa, joukkolaulua, vahvoja melodioita, rankkoja riffejä ja vaikkanmitä. Koitetaan yhdistää kaikkee, mikä kuulostaa meidän mielestä hyvältä. Raaka ja turpaanvetävä soundi on meidän bändille ruuvattu, ja siitä pidetään kiinni. Hempeilemään me ei aleta, ja jos aletaan, niin sekin tehdään täysiä huutamalla.

Juho: Kun yhdistää vaikutteita joka suunnalta, niin siitä tulee jotain oman kuulosta, hankala sitä on suoraan määrittää. Tärkeintä on tiukka groove ja hyvät melodiat. Perusperiaate on se, että kahta samaa biisiä ei tehdä.

Heikki: Sopivan kaaoottista.

Heikki: Paras keikkamuisto on tähän mennessä meidän ensimmäinen virallinen keikkamme, mihin tuli helvetin hyvin ihmisiä. Paskin on ehdottomasti se, kun eräällä keikalla sain mikistä helvetisti sähköiskuja.

A-P: Ennen Someron-keikkaa onnistuin venäyttämään pikkurillin oikeesta kädestä, joten soittaminen oli tuskallista, mutta meininki oli hyvä, ja yleisö kunnolla messissä, niin sen kanssa pysty elämään.

Juho: Someron-keikka oli samaan aikaan huonoin ja paras, kitarasta katkes kieli heti toisen biisin ekoissa soinnuissa, ja piti vetää biisi kuitenkin loppuun. Meininki oli kuitenkin kova.

Matti: Oli siistiä, kun soitettiin vanhan aitan yläkerrassa, jossa oli lankkulattia. Ihmiset oli aivan liekeissä, ja koko lankkulattia pomppi, ja tuntui siltä, että kohta mennään läpi. Rise Of Insanity on seuraavaksi keikalla, mikäli koronavirus sen sallii, 24. huhtikuuta (Veturitallit, Jyväskylä) ja 2. toukokuuta (Poppari, Jyväskylä).

 

Rise Of Insanity
Heikki Rantanen – laulu/basso
Matti Martinmäki – kitara
Juho Vuorenpää – kitara
Ari-Pekka Heino – rummut

Julkaisut
”Dark Figure” (EP, 2020)

https://www.facebook.com/RiseofInsanityband/
https://www.instagram.com/riseofinsanityband/
Rise Of Isanity Youtubessa