Kaaoszinen Isänmaan toivot – Theomania
Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä, ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen ne ovat kohonneet nykyiseen asemaansa. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.
Theomania
Kemi-Oulu-Kuusamo -akselilta, eli Pohojois-Suomesta, löytyy Theomania -niminen melodista death metalia sinfoniallisilla vaikutteilla soittava bändi. Suureellisen itsensä jumalan asemaan asettavan nimen takaa löytyy kuitenkin rehtiä tekemistä ja reipasta bänditoimintaa. Lyhyesti kuvailtuna Theomanian musiikki on sekä yksittäisiä biisejä että niiden luomaa kokonaisuutta, ja ydinajatuksena on hakea kompromissia taiteellisuuden ja perinteisen metalliryskytyksen välillä. Kysyimme bändin kitaristi/basisti/synisti Miikka Keskitalolta hieman tarkemmin bändin juurista metallimuusiikissa, biisien kirjoittamisesta ja siitä mikä on parasta bändissä soittamisessa.
”Ekalla levyllä on biisejä, jotka varhaisimmat on tehty vuonna 2007. Olin tuolloin 15- tai 16-vuotias.”
– ”Theomania perustettiin lokakuussa 2015 ja se tapahtui silleen, että etsin bändikavereita muusikoiden.net-sivuston välityksellä. Siellä löysin sitten bändimme laulaja/säveltäjä/sanoittaja Eeron, jonka kanssa kemiat kohtasivat ja myös musiikkimakumme on aika lähellä toisiaan. Noihin samoihin aikoihin etsittiin rumpalia ja vanhan bändin rumpali vinkkasi, että voisi tietää Theomaniaan sopivan kaverin soittamaan rumpuja. Tämän herran nimi on Ari Mikkola, jonka kanssa meillä myös kemiat ja musiikkimaku meni yksiin. Siitä asti hän ollut bändin vakituinen rumpali. Mulla ja Eerolla oli valmiiksi pöytälaatikossa biisejä, joihin löytyi ideoita, joita bändi lähti toteuttamaan. Tällä hetkellä bändi on hieman kaukosuhteessa kun itse asun Kemissä, Eero Oulussa ja Ari majailee Kuusamossa.”
Pöytälaatikon aarteet.
– ”Theomanian debyyttilevy ”Bury Them All Alive” oli omakustanne. Siltä julkaistiin kolme sinkkua, ”Apathy”, ”Invasion” ja ”Catatonic Continuum”. Levylle saatiin mukaan sessiomuusikoita ja levylle tehtiin 12 sivuinen booklet. Kitaraan saatiin vahvistusta Henri Hännisestä, Arto Kiimalainen pianoon ja Jarmo Jakkila soittamaan akustista kitaraa. Levy julkaistiin 1.9.2018.
– ”Biisit saa alkunsa missä milloinkin, mutta mulla on esimerkiksi tapana kasata riffejä, melodioita ja hyviä sointukulkuja tietokoneen kovalevylle niin sanottuun “Riffipankkiin”. Riffipankissa on jokaiselle tempolle oma kansio ja sen sisällä biisien aihioita. Ideat sävellyksiin saattaa syntyä täysin ei-musikaalisesta lähteestä. Ulkomusiikillisen lähtökohdan tapauksessa musiikin ja säveltämisen voi käynnistää jokin olomuodoltaan musiikille vieras, luovuuden herättävä asia, kuten esimerkiksi tunnelma, tapahtuma, kirjallinen teos, maisema, elokuva tai yliaistillinen kokemus. Joskus sävellysprosessi käynnistyy kohteesta, josta en ole edes säveltäjänä tietoinen. Tietokoneella käytän säveltämiseen sen nimistä ohjelmaa kuin Guitar Pro ja aihiot/biisit ovat siinä tiedostomuodossa. Guitar Pro on ohjelma, jolla voi luoda omaa musiikkia, muokata valmiita tabulatuureja ja harjoitella kitaran, basson, rumpujen ja koskettimien soittoa tabulatuurien ja nuottien avulla. Näiden lisäksi ohjelma toimii MIDI-sekvensserinä.”
”Suurimpana elementtinä biisien kertomuksissa on ihmisyyden synkkä puoli. Sekä mytologian että historian näkökulmasta.”
– ”Välttämättä en tarvitse mitään soitinta käteen ja biisit voivat muodostua jopa suoraan siinä ohjelmassa. Kirjoitan yleensä näihin aihioihin/biiseihin myös kaikki käytettävät soittimet, että muut saavat biisin kokonaiskuvasta idean selville. Esimerkiksi ekalla levyllä on biisejä, jotka varhaisimmat on tehty vuonna 2007. Olin tuolloin 15- tai 16-vuotias. Tietenkin niitä on muutettu vuosien varrella ja sovitettu paremmiksi. Sekin tekee paljon, ku en itse kirjoita sanoituksia niin Eeron näkökulma sanoituksiin ja laulumelodioihin on merkittävä biisin lopputuloksen kannalta. Uudemmat biisit ekalla levyllä ovat tehty alkuvuodesta 2016 ja jonka jälkeen aloitimme debyyttialbumin äänitykset.”
– ”Eerolla on kutakuinkin samanlainen tapa tehdä sävellyksiä, mutta melodioita, lauluja ja tarinoita tulee mieleen suihkussa, lukiessa ja yksin ollessa, kun hän miettii asioita. Eerolla sanoituksissa inspiroi mytologia ja historia. Biisit kertovat ihmisyydestä ja ihmismielestä enimmäkseen, ja suurimpana elementtinä biisien kertomuksissa on ihmisyyden synkkä puoli. Sekä mytologian että historian näkökulmasta. Ekan levyn sanoitukset olivat enemmän hulluutta, etenkin suuruudenhulluutta, sotaa ja mielisairautta.”
– ”Kun kahdestaan tehdään sävellys-yhteistyötä Eeron kanssa, kutsutaan sitä co-writingiksi. Tällöin jaamme saman intohimon ja halun kappaleen hyvästä lopputuloksesta ja meille syntyy yhteinen tavoite kappaleen valmistumisesta. Kaikki ideat on tuotava julki ja niistä kommunikoidaan keskenämme. On pystyttävä neuvottelemaan ja tarvittaessa tehdä kompromisseja. Synergiahyötyä olemme kokeneet paljonkin, silloin ku olemme tehny yhdessä biisejä.”
”Jos on vaikka paineita ja stressiä, on soittaminen ja musiikin tekeminen parasta terapiaa. Siinä voi laittaa omia tunteitaan mukaan.”
Uuden levyn kimppuun.
– ”Kun biisit ovat saaneet alkunsa, niitä muokataan. Kokeillaan esimerkiksi vaihdella tempoa, laulujen kannalta voidaan muuttaa sävellajia ja hierotaan biisin rakennetta. Tällä hetkellä olemme aloittaneet toisen levyn tekemisprosessin ja menossa on niin sanottu esituotantovaihe. Oulussa viime marraskuussa käytiin alustava palaveri, jossa käytiin läpi runsas biisimateriaali läpi. Biisejä muistaakseni oli lähemmäs 30.”
– ”Kuuntelimme kaikki läpi ja listasimme parhaat, mitkä pääsi jatkoon. Ilta venyi biisejä kuunnellessa ja drinkkiä maistellen. Päätimme, että käymme läpi myöhemmin lisää. Lähdimme baariin juhlimaan ja myöhemmin olemme olleet yhteydessä näistä asioista Facebookin messengerissä ja puhelimen välityksellä. Olemme päättäneet mitkä biisit tehdään, mikä on seuraavan levyn teema ja jopa aloitettu äänittämään. Äänitysprosessi alkoi tämän vuoden tammikuussa jolloin aloimme rumpalimme Arin kanssa äänittämään rumpuja hänen kotistudiossaan Kuusamossa. Tämä on hyvä ratkaisu meidän kannalta, koskaan voidaan tehdä silloin kuin meitä itse huvittaa ja aikaa on runsaasti varattu, että saamme parhaan lopputuloksen. Huomattavasti paremmin saadaan aikaan verrattuna debyyttialbumin rumpu- ja kitara äänityksiin, joihin ei juuri isompaa aikaa käytetty.”
– ”Tietenkin ammattistudiossa aika maksaa rahaa ja sitä ei aina omakustannebändiltä löydy itsestään. Rumpalimme Ari treenaa yksin biisejä ennen äänityksiä omassa rauhassaan ja sen jälkeen treenaamme Arin kanssa kahdestaan yhden biisin läpi ja mietimme yhdessä pitääkö rumpusovituksia muuttaa. Yleensä jonkin verran muuttuu siitä, mitä itse olen rumpunuotteihin kirjoittanut.”
– ”Biisejä sitten äänitetään sitä mukaan, ku olemme saaneet treenattua biisin kasaan uusin rumpusovituksin. Laulusovituksia mietimme samalla tavoin Eeron kanssa läpi ennen äänitystä. Minulla on yleensä isoin vastuu koskettimissa ja biisien sovitusten kanssa. Esimerkiksi piano-osuuksiin haen tuttavapiiristä soittajaa, joka voisi soittaa tekemäni pianojutut. Olen myös aloittanut syntikoiden ja orkestraatioiden ohjelmoinnin, joihin käytän Logic Pro X nimistä ohjelmaa. Soundeja on paljon mistä valita parhaat ja kaikkia ei kyseisessä ohjelmassa vakiona ole, esimerkkinä vaikkapa orkestraatioiden ohjelmointiin käytän Nativen Instrumentsin Symphony Series -sarjaa, joista löytyy torvet, viulut, puhaltimet ja kaikkien näiden soittimien artikuloinnit. Syntikoissa käytän ohjelman omaa Alchemy-sarjaa, joista löytyy mahtavia padimattoja, soundeja, ja käytän myös Korgin valmistajan tekemiä lead / kellopeli soundeja, joita on käytetty monissa melodisen metallibändin syntikkasoundeissa.”
– ”Toisella levyllä on vähän harkitumpia syntikkaosuuksia ja hiukan vähemmän sinfonisia osuuksia verrattuna debyyttialbumiin. Eero kirjoittelee lopullisia sanoituksia biiseihin ja ideoi myös laulumelodiamuutoksia.”
– ”Teemana tulevalla levyllä on vahvasti läsnä mytologia ja historia, joista hän tykkää kirjoitella. Ideaa Eero on hakenut tuleviin sanoituksiin antiikin mytologiasta, historiallisista taisteluista ja ihmisen kehityksestä historian saatossa. Näistä on hyvä kirjoittaa, koska näkökulmat voivat olla myös mielikuvituksellisia ja fantasiatyylisiä.”
– ”Mikä on parasta musiikin tekemisessä? Varmaankin se, kun näkee miten biisit muotoutuu ja se, että projektit etenee ja se kun ekaa kertaa kuulee biisin valmiina. Myös se, että saa luoda jotain omaa ja jättää jälkensä musiikin avulla maailmaan. Jos on vaikka paineita ja stressiä, on soittaminen ja musiikin tekeminen parasta terapiaa. Siinä voi laittaa omia tunteitaan mukaan. Theomania pähkinänkuoressa on hyvä yhdistelmä progressiivisia elementtejä ja hyviä puolia useammasta melodisen metallin genrestä. Desibeli.net kiteytti meidän soundin muutamalla hyvällä lauseella meidän debyytin arviossa; ”Bury Them All Alive” on mielenkiintoinen sekoitus metallin eri osa-alueita, teatraalisuutta ja progea. Metallin universumista mukaan on napsittu kaikkea sopivaa niin monesta eri laarista, että kaikkien alkuperien listaaminen on oikeastaan jo tarpeetonta. Päällimmäisenä vaikutteena on eräänlainen death metal versio Nightwishin melodisuudesta ja Andrew Lloyd Webberin mahtipontisesta visionäärisyydestä, joita ryyditetään sinfonisella progella.”
– ”Meillä on ollut tavoitteena saada tämä tuleva levy valmiiksi ja saada sille myös paremmin näkyvyyttä, ehkä jopa saada levytyssopimus ja tulevaisuudessa alkaa treenata aktiivisesti bändinä keikkailua varten. Onhan meillä lead-kitaristin ja basistin paikka avoinna, eli tavoitteena on saada koko porukka kasaan keikkoja varten ja miksei jopa äänityksiin myöskin. Alustavasti tuleva levy pitäisi saada ulos kevään 2020 aikana.”
Theomania
Eero Tuominen – Laulut & taustalaulut
Miikka Keskitalo – Kitara, basso, syntikat & orkestraatiot
Ari Mikkola – Rummut
Julkaisut
”Bury Them All Alive” (2018)
Facebook -sivut
Theomanian YouTube-kanava
Theomanian Instagram
Theomanian musiikkia löytyy myös Spotifysta, Deezeristä, YouTube Musicista, Google Playsta, iTunesin kautta, Amazon Musicista ja monista muista palveluista. Levyn voi myös ostaa bändin Facebook-sivujen kautta.