Kaaoszinen Isänmaan toivot – Volucrine

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä, ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen ne ovat kohonneet nykyiseen asemaansa. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Volucrine

Kouvola on muutakin kuin harmaata betonia ja kulmikkaita julkisia rakennuksia. Kouvolaan mahtuu nimittäin paljon myös metallimusiikkia. Viikatteen ja Peer Güntin kotikenttänä tunnetuksi tullut kaupunki pitää rajojensa sisällä myös bändin nimeltä Volucrine. Vastikään tuoreen ”Skywards”-levyn julkaissut melodista alternative metalliaan tarjoavan bändin jäsenistä haastattelukutsuumme vastasivat Jupe, Joni ja Antti.

Kaiken alku on luopumista.

Volucrinen syntytarina on melkoisen sisäänpäin kääntynyt. Bändi sai alkunsa terapiahoitona silloisen parisuhteen kariuduttua, aluksi hyvin yksityisenä projektina tammikuussa 2009. Koska materiaalin sointi ja sanoma olivat itselleni hyvin henkilökohtaisia, valikoitui projektin nimeksi vain yksi kirjain ”V”, sukunimeeni viitaten.

– Johtoajatuksena oli, että homma pidetään yksinomaan sooloprojektina. Levy tehtäisiin kahdestaan rumpalin kanssa ja mahdollinen live, jos sinne asti päästäisiin, toteutettaisiin sessiomuusikoilla. Ajatusten vaihtuessa pikkuhiljaa konkretiaksi demojen muodossa, pyysin hyvää ystävääni ja sukulaismiestä Teemu Veliniä rumpujakkaralle ja homma saatiin vihdoin käyntiin. Levyä ruvettiin suunnittelemaan pienellä ydinporukalla tuoreen kitaristin, Antti Heikkilän voimin. Albumin rummut nauhoitettiin Lemillä Stam1nan treenitiloissa Lemin maaseudulla joulukuussa 2009 ja kaikki muu Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Meduusa-studion audioluokassa seuraavana vuonna. Vuoden 2010 loppuun mennessä levyn tekoprosessi oli saatettu loppun vahvalla DIY-asenteella. Hoidettiin siis kolmestaan koko tuotanto nauhoituksista miksaukseen ja masterointiin. Pahvitaskuista promoa laitettiin maailmalle toiveikkain mielin.

– Eka keikka tehtiin saman vuoden syksyllä Kouvolan Rytmikatissa. Tässä vaiheessa livekokoonpanossa vaikuttivat minun ja Antin lisäksi Joona Lapilainen (Isengrim, BlackDog), Matti Leponiemi (BlackDog) ja Mikko Riuttala (Dead Revolution). Teemu halusi jäädä pois keikoilta pitkien välimatkojen takia, jonka seurauksena yhteistä treenirutiinia ei olisi löytynyt. Seuraavana vuonna kotimainen Inverse Records otti yhteyttä ja halusi julkaista albumin yhteistyössä bändin kanssa. ”The Year of Relinquishment” -debyytti ilmestyi lokakussa 2011. Albumin tanakat riffit, mahtipontisuus, mieleenpainuvat melodiat ja persoonalliset puhdaslauluosuudet jäivät mm. Infernon Aadolf Virtasen ja Sue Magazinen Aleksi Ahosen mieleen lehtien arvioissa.

– Ennen levyn julkaisua saatiin bändiin uusi ”Katin” flipperiltä löytynyt jäänviileä bassomylläri Joni Kyynäräinen, Leponiemen hiljattain jättäydyttyä pois kuvioista. Haluttiin myös lisätä bändin harmonista liikehdintää vielä yhden kitaristin verran liittämällä Jarmo Hienonen yhtyeen riveihin. Riuttalan terveydelliset ongelmat tinnituksen kanssa johtivat siihen, että Teemu kammettiin puoliväkisin bändiin myös livepuolelle.

”Nauhoitukset aloiteltiin rummuista marraskuussa 2012 legendaarisella Astia-studiolla Anssi Kipon nurkissa Lappeenrannassa. Viikon asuminen moisessa ympäristössä oli kokemuksena jälleen niitä mieleenpainuvimpia.”

– Näillä eväillä jatkettiin ja bändin energia oli kohdallaan. Keikkoja tehtiin kaikki, mitä saatiin. Yleisesti esiinnyttiin Kouvola, Lahti, Helsinki ja Lappeenranta -akselilla ja saatiin poikkeuksetta hyvää palautetta energisestä lavapreesensistä. Paljon hämmentyneitä virneitä koitui bändin käyntikorttistunteista, eli laulamisesta vaikkapa baarien pöydillä tai tupakkakopeissa kesken keikkasetin. Vaikea pysyä paikallaan, kun tunnelma on kohdillaan. Päästiin lämmittelemään Stam1naa loppuunmyydyssä House of Rockissa Kouvolassa heidän Nocebo-turneellaan vuonna 2012. Se oli todella ensimmäinen iso näytön paikka, sillä ei oltu varmoja miten n. 300 nälkäistä Stam1na-fania suhtautuu meidän tavaraan. Keikka oli menestys, sillä levyjä meni kaupaksi todella hyvin ja selkääntaputtelijoita riitti. Viikon päästä tästä palattiin maan kamaralle Lappeenrannan Lucky Monkeysissä, kun paikalle oli vaivautunut sadasosa edellisestä yleisömäärästä. Ruoaksi löytyi jääkaapista homeista leipää.

 

Oranssit lyijytaivaat.

– 2012 meni pitkälti debyytin seuraajaa säveltäessä. Tämä oli ihanan huoletonta aikaa bändin historiassa. Miltei joka viikonloppu treenattiin, soviteltiin uusia biisejä ja juhlittiin rankalla kädellä sen aikaisella treenikämpällä, Kouvolan Hanuritehtaalla. Opiskelun lomassa oli runsaasti aikaa elää bändielämää. Naapurin Lidlin pullonpalautusautomaatilla meidät saattoi bongata sillon tällöin muutaman jätesäkillisen kanssa tyhjiä pulloja. Lopulta kasassa oli muistaakseni 19 demoa, joista 13 selvisi jatkoon. Nauhoitukset aloiteltiin rummuista marraskuussa 2012 legendaarisella Astia-studiolla Anssi Kipon nurkissa Lappeenrannassa. Viikon asuminen moisessa ympäristössä oli kokemuksena jälleen niitä mieleenpainuvimpia. Anssi oli vieraanvarainen ja ystävällinen isäntä.

– Loppuja osuuksia nauhoiteltiin jälleen Meduusa-studiolla Kasarminmäellä Kouvolassa läpi vuoden 2013. Neljä kappaletta sessioista syntyneistä biiseistä päätyivät EP:lle, joka julkaistiin huhtikuussa 2014 nimellä ”The Clockwork Tyrant”. Porukasta oli tullut tässä vaiheessa oikea bändi kaikkien soittaessa levyllä, joten päätettiin vaihtaa nimi Volucrineksi. Minijulkaisua seurasi loput yhdeksän biisiä studioalbumin muodossa maaliskuussa 2015. ”The Lead Heavens” näki päivänvalon, sekin riippumattomana omakustanteena EP:n lailla.

– Ennen EP:n julkaisua Teemu ilmoitti, ettei enää ollut kiinnostunut keikkailemaan. Tietysti myös hänen työnsä Stam1nan monitorimiksaajana vei useamman viikonlopun vuodesta, joten ainainen tuuraajien etsintäkään ei olisi varsinaisesti bändin elämää helpottanut. Rumpujakkaralle löytyi onneksi parin puhelun seurauksena Kivimetsän Druidista tuttu Atte Marttinen. Livehommia tehtiin tuttuun malliin milloin missäkin kuppilassa tutulla akselilla kotimaassa. Hanuritehtaalta muutettiin Viitakumpuun Madmix-tuotantoyhtiön pommisuojaan.

Tässä ja nyt – kohti taivaita.

– Tiet johtavat vuoteen 2016, jolloin pikkuhiljaa aloiteltiin tuoreimman ”Skywards”-albumin kirjoitustyö. Tällä kertaa jäsenistövaihdoksiin tottuneesta bändistä irtaantui Joona perheen kasvaessa ja muiden musiikillisten kuvioiden kutsuessa. Palattiin siis klassiseen tuplakitarakokoonpanoon. Huhtikuussa oltiin jo saatu ”Terra Frigidum” -kappale siihen muotoon, että päätettiin tehdä siitä etukäteen nettisingle musiikkivideon kera. Tämä kuvailtiin Antin kotioloissa Joutsenossa. Aution maalaisrakennuksen tunnelma lyö hienosti kättä kappaleen yleisfiiliksen kanssa.

– Muutkin uuden albumin kappaleet alkoivat muovautua yllättävän luonnollisesti ja helposti. Vuonna 2017 harjoiteltiin kovalla tahdilla kahtatoista uudelle albumille tarkoitettua kappaletta. Bändi oli loistavassa iskussa ahkeran treenitahdin ansiosta. Muistan, että keikkoja tehtiin peräti vain yksi, jollei allekirjoittaneen kolmekymppisiä lasketa.

– Saman vuoden loppupuolella saatiin ikäviä uutisia, kun Jarmo ja Atte olivat päättäneet jättää yhtyeen. Atella riesanaan ainainen ajo Helsingistä Kouvolaan treeneihin ja Jarmon kaipuu hieman erilaisen metallin pariin oli selvästi vaikuttaneet päätökseen. Saatiin sovittua, että albumi tehdään kuitenkin yhdessä kunnialla loppuun. Keikkaelämä oli olosuhteista johtuen täysin jäissä, mutta sen puute ohjasi bändin keskittymään tiukasti levyn tekoon. Albumin rummut nauhoitettiin joulukuussa 2017 treenikämpällä ja kaikki muu käytännössä joko yksityisesti kotikoneen ääressä tai jäljelle jääneen bändin uusissa treenitiloissa.

– Syksyllä saatiin nauhoitukset päätökseen. Albumin miksasi ja masteroi ex-rumpalimme Teemu. Kliseistä sanoa, että uusin albumi on uramme kulminoituma, mutta ei sitä oikein paremmin sanoa. Albumi ylitti kaikki bändin odotukset sävellyksellisesti ja tuotannollisesti. Levyn promotyö on vielä pahasti kesken, mutta arviot ja mielipiteet albumista tähän asti ovat olleet hyvin myönteisiä. Näkisin, että bändi on vihdoin löytänyt albumin myötä oman tunnistettavan tyylinsä. ”Skywards” julkaistiin tammikuussa ja bändi esitti albumin kokonaisuudessaan helmikuussa 22. päivä Kouvolan House of Rockissa. Vanha kokoonpano veti albumin kokonaisuudessaan läpi, jonka jälkeen uusi porukka esiteltiin yleisölle settilistan loppupäädyssä. Jukka Haarala tuli ottamaan lead-kitaristin tontin haltuunsa ja rumpujen taakse asettui Jani Aalto. Tulevaisuus näyttää siis jälleen kerran vähän valoisammalta.

”Musiikki on avain sellaisiin lukkoihin, joita ei puhumalla saa auki. Kun kirjoittaa vaikeista aiheista, tuntee jotenkin saavansa taas otteen itsestään.”

Tuotanto

Jupe Velin: – Inspiroidun kuunnellessa musiikkia, eikä sen edes tarvi olla metallia. Jos artisti maalaa omiin kappaleihinsa vahvoin vedoin tunnelmia, saattaa olla levyllisen jälkeen itse täysin virittynyt kirjoittamaan omaa musiikkia. Jos otelaudalta syntyy tämän jälkeen vain kopioriffejä tai melodioita, niin jätän homman kesken. Usein kuitenkin moodi on jossain muualla ja syntyy jotakin omalta kuulostavaa. Myös lähipiirissä tapahtuvat muutokset, negatiiviset ja positiiviset, auttavat pääsemään fiilikseen, jos asialla on itseäni puhuttelevia ominaisuuksia. Biisien kirjoitus menee itsellä aina riffit edellä. Yleisemmin päässä rupeaa soimaan joku tanakka riffi tai melodia ja siitä se idea alkaa sitten purkautumaan biisiksi. Yleensä tämä sydänosa, mikä luonnollisimmin syntyy, on kappaleen intro tai säkeistö. Tästä kehitetään sopivasti varioiden loput riffit, tehden kertosäkeestä ehkä hieman muita osia yksinkertaisemman. Näin laulumelodialle jää mahdollisimman paljon tilaa.

– Lyriikat kirjoittelen viimeiseksi, kun rumpusovitukset on tehty. Yleensä siinä vaiheessa uskaltaa lähteä seuraamaan mielikuvia, joita demosta saa. Aiheeksi saattaa valikoitua milloin mitäkin henkilökohtaisista teemoista aina jonnekin yhteiskunnallisimpiin huolenaiheisiin.

– Musiikin tekemisessä parasta on itseilmaisu. Vaikka koen olevani avoin ja sosiaalinen, tuntuu, että jään helposti jumiin moniin asioihin henkisesti. Musiikki on avain sellaisiin lukkoihin, joita ei puhumalla saa auki. Kun kirjoittaa vaikeista aiheista, tuntee jotenkin saavansa taas otteen itsestään. Ehdoton klimaksi koetaan, kun biisi viedään ihmisten eteen esitettäväksi. Levylle kappaleen ikuistaminen on hienoa, mutta sen tulkitseminen livenä on parasta. Ensimmäisen albumimme sanat ja sävelet kirjoitinkin terapiamielessä kipeän eroprosessin käsittelemiseen. Nyt melkein kymmenen vuotta myöhemmin on hauska nähdä, että vastaavanlainen rehellisyys ja avoimuus on edelleen teksteissämme läsnä, vaikka elämä onkin huomattavasti tasapainoisempaa kuin joskus silloin. Olen myös onneksi viimein oppinut kirjoittamaan onnellisistakin ajatuksista. Aina ei jaksa, eikä tarvitse rypeä pohjavesissä.

Volucrinelle tärkeää musiikin ja lyriikoiden lisäksi on kuvakieli.

– Musiikkivideopuolella ollaan tehty zombikauhua, vaha-animaatiota, Chernobyl-aiheista animoitua lyriikkavideota ja vierailtu Rauhan autiossa mielisairaalassa. Kaikki nämä kokemukset ovat antaneet tilaisuuksia työskennellä mahtavien ihmisten kanssa, jotka ovat omalla panoksellaan vieneet Volucrineä polullaan eteenpäin. Siksi tämä bändi on enemmän kuin siinä soittavat. Bändi on perhe, johon kuuluu monta näkymätöntä hahmoa valokeilan ulkopuolella.

Volucrinen musiikissa on syviä kontrasteja ja suuria tunteita kiinni. Lyyrisesti se on tarpeeksi henkilökohtaista ja samalla yhteiskunnallista koskettaakseen kaikkia jollakin tasolla. Musiikillisesti se groovaa kuin heavy metal, runnoo kuin death metal ja lopulta tunnelmoi kuin kokeellinen rock. Sovitukset tehdään niin, että saumakohdat silottuvat huomaamattomiksi ja niitä kontrasteja annostelemalla pelataan homma kotiin. Mitään valmiiksi pureskeltua meiltä on turha odottaa, sillä tyyliimme ei kuulu kuulijan rintaruokinta.

”Lopettaminen ei tule kysymykseenkään ennen kuin meidän ääni on kuultu kaikkialla.”

– Tavoitepuolella varmasti kaikilla bändissä on enemmän jalat maankamaralla kuin vuosikymmen sitten. Ensimmäisenä toiveena on, että saataisiin säännöllinen keikkaelämä. Esiintymisiä ei tarvitsisi olla joka viikonloppu, kunhan hyvä rytmi ja rutiini hommassa pysyisi yllä. Toinen on tietysti ulkomaanlavoilla vierailu, vaikka joku hyvin järjestetty pidempi viikonloppu pubikeikoilla Briteissä tms. Viimeisenä mainittakoon, että luksusta olisi, jos levynteosta ja bändielämästä yleensä saisi niin sanotusti joskus omansa pois. Vaikea tässä on järkeä nähdä, jos paperille kylmästi ruvetaan listaamaan summia, mitä toiminnan pyörittämiseen on mennyt verrattuna bändin tuloihin. Henkisellä tasolla kuitenkin vastinetta on kylliksi aina eteenpäin jaksamiseen.

– Meistä bändinä erityisen tekee sitkeys. Me ollaan tehty tätä nyt kymmenen vuotta, johon mahtuu paljon vastoinkäymisiä ja jäsenistömuutoksia, aikuistumista ja perheellistymistä. Keikkoja on yhä vaikeampaa saada ilman ohjelmatoimiston tukea ja ilman kunnollisia julkaisusopimuksia, myös musiikin saaminen kartalle ja kaikkien korville on haaste. Me ollaan nähty monen bändin alku ja loppu, monen keikkapaikan lappu luukulla, musiikin kulutuskulttuurin muutokset ja trendien sahaaminen valtavirroissa. Edelleen me julkaistaan albumeita ja tehdään musiikkia, olivat kuviot ja olosuhteet millaisia hyvänsä. Lopettaminen ei tule kysymykseenkään ennen kuin meidän ääni on kuultu kaikkialla.

Volucrine
Jupe Velin – Vokaalit
Jukka Haarala – Lead-kitara
Antti Heikkilä – Komppikitara
Joni Kyynäräinen – Basso
Jani Aalto – Rummut

Julkaisut
”Skywards” (2019)
”The Lead Heavens” (2015)
”The Clockwork Tyrant” (2014)
”The Year of Relinquishment” (2011)

Facebook

Kommentoi julkaisua