Sabaton 15.4.

Kaaoszinen kahden keikan roadtrip Ruotsiin Sabatonin kotiseudulle

Kirjoittanut Outi Puhakka - 18.4.2022

Kaaoszine pyrähti pääsiäisen kunniaksi Ruotsiin kahdelle Sabatonin keikalle. Ensimmäinen keikka oli Falunissa, Sabatonin kotikaupungissa ja toinen keikka seuraavana päivänä parinkymmenen kilometrin päässä naapurikaupungissa Borlängessä. Olin ennen reissua suoraan sanottuna niin innoissani, että tuntui kuin pääni poksahtaisi hetkenä minä hyvänsä. Ajatus Sabaton-keikasta noin tuhannen hengen keikkapaikassa tuntui utopistiselta.

Juuri sinne minä olen nyt kuitenkin matkalla. Sabaton on tällä hetkellä lähtökohtaisesti sellainen yhtye, joka vetää kaikki areenat täyteen Wembleytä myöten. Miten ihmeessä nyt ollaan kolmenkymmenen Ruotsin-keikan kynnyksellä?

Sabaton 15.4.

Ruotsin-kiertue oli suunniteltu alun perin jo vuodelle 2021, mutta koronan vuoksi se siirtyi hamaan tulevaisuuteen.Tälle keväälle suunniteltu The Tour To End All Tours -kiertue taas siirtyi sittemmin ei niin yllättäen keväälle 2023. Näissä raameissa Sabaton totesi, että nyt on juuri sopiva hetki pysytellä yhden valtion rajojen sisällä sen sijaan, että arvailisi alati vaihtuvia matkustusrajoituksia. Viisas päätös, vaikka varsinaisen levynjulkistuskiertueen siirtyminen varmasti kirpaisi jokaista Sabatonin ystävää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bändin The Great Tour -kiertue jäi kesken vuonna 2020, ja erinomaisena pidetty ”The Great War” -albumi ei saanut elää livenä läheskään niin kauan kuin olisi ollut suotavaa, mistä päästäänkin toiseen mieltäni kutittavaan asiaan: mitä kaikkea näillä keikoilla tullaan kuulemaan? Kyseessä ei ole kuitenkaan uuden levyn julkaisukiertue, mutta Carolus Rex -levyn julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta, joten juhlaan olisi sen osalta aihetta. Kaikkein hienointa on päästä ylipäänsä keikalle!

Sabaton 15.4.

Kaaoszinen reissu taittuu auto-laiva-kombinaatiolla Turusta Tukholmaan. Tukholman päässä oli hyvä huomata, että puhelinliittymän roaming-asetukset ovat niin sanotusti persiillään ja Google Mapsin käyttö mahdotonta. Onneksi osasin aavistella jo etukäteen, että jossain kohtaa tulisin unohtamaan kuitenkin jotain, joten olin painanut reitin mieleen verrattain hyvin. Valtatie E4 pohjoiseen ja Gävlen kohdalta vasemmalle. Ensimmäiset kilometrit sujuivat ruotsalaista aamuradiota kuunnellen ennen kuin muistin, että kännykkään on kuitenkin tallennettuna muutamakin Sabaton-levy. Matka-anthem kuntoon ja kohti pohjoista! 

Sabatonin kotikylä Falun on kuin postimerkki. Suurta hevijuhlan tuntua ei ole ilmassa, mutta kun hotellin vastaanoton ensimmäinen kysymys on varausnumeron sijaan ”oletko menossa Sabatonin keikalle?”, tietää olevansa kotoisella maaperällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suunnitelma on siis osallistua peräkkäisinä päivinä keikoille naapurikaupungeissa Falunissa ja Borlängessä. Falunin keikkapaikka on kuin kopio Tampereen Tullikamarista, samanlainen tyylikäs tiilirakennus ja erinomaisen toimiva tila. Borlängessä keikka järjestetään paikallisessa hotellissa tanssilava-tyyppisellä lavalla.

Molemmilla keikoilla lämppärinä toimii ruotsalainen Hulkoff, josta minulla ei ole mitään käsitystä. Kauan ei tarvitse kuitenkaan ihmetellä, minkälaisesta yhtyeestä on kyse. Ihan järjettömän kovaa folk-, rock- ja industrial-mättöä, joka toimii ihan perkeleen hyvin. Olen välittömästi bändin uusin fani. Muulle yleisölle yhtye on selkeästi tutumpi, vaikka toki minäkin sen verran ruotsia ymmärrän, että tiedän mitä tehdä, kun sanotaan ”nu ska vi headbang”. Laulajan sentään tunnistan Raubtier-yhtyeen keulilta Pär Hulkoffiksi. Falunissa illan ensimmäinen yllätys saadaan, kun ex-Sabaton-kitaristi Thobbe Englund ottaa mikin haltuun yhden kappaleen ajaksi. Borlängessä bändi tempaisee ihan yhtä tiukan keikan kuin sitä edeltäneenä iltana. Ihan mahtavaa päästä nauttimaan uudesta tuttavuudesta kaksi iltaa putkeen. Hulkoff menee ehdottomasti kuunteluun myös kotona. Erinomainen yhtye!

Hulkoff Borlänge Ruotsi 15.4.

Kiertueen tähdistä ei ole epäilystäkään, kun Sabaton saadaan ilahduttavan reippaaseen tahtiin lavalle Hulkoffin jälkeen. Tätä on odotettu kauan! Molempina iltoina keikka tykitetään käyntiin ”Lejonet från Norden” tahtiin. Kuten todettua on Sabatonilla runsaudenpula kappaleiden suhteen. Tämä kiertue on omistettu itseoikeutetusti ”Carolus Rex” -levyn 10-vuotissynttäreiden kunniaksi kyseiselle levylle ja nimenomaan sen ruotsinkieliselle versiolle.


Fanien nälkä kuulla uuden levyn biisejä on onneksi myös huomioitu ja epäilemättä myös yhtye syyhyää päästä esittämään pitkään valmisteltua uutukaistaan. Uudelta levyltä kuullaan ”Soldier Of Heaven”, ”Unkillable Soldier” ja ”Stormtroopers”. ”Soldier Of Heaven” on jo tässä vaiheessa epäilemättä minun vuoden kuunnelluin biisi, sen verran teletappina olen sitä kuunnellut aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Sabaton 15.4.

Falunissa Hulkoffin keikan perusteella osattiin jo hieman aavistella, että Thobbe saadaan vielä jossain kohtaa Sabatonin kanssa lavalle. ”Gott Mit Uns on se biisi, kun muusikko saadaan paikalle. Thobbe vetää yhtyeen kanssa yhteensä kolme kappaletta. – Hyvältähän tuollainen kolmen kitaristin kombinaatio näyttäisi jatkossakin. Thobbe jätti Sabatonin kuusi vuotta sitten, mutta hänellä on vieläkin pehmeä paikka sekä fanien että yhtyeen jäsenten sydämissä.

Borlängen keikan settilista on hieman uudistunut Falunin illasta, ja ”Gott Mit Uns” saadaan heti alkumetreillä ilman Thobbea, joten Falunin vierailu oli todella erityinen tapaus. Borlängen ilta merkitsee puolestaan toisenlaista merkkipaalua, kun kitaristi Chris Rörlandilla tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun hän liittyi Sabatoniin. Komeaa!

Molemmilla keikoilla yksi illan kohokohdista on ehdottomasti ”En Livstid I Krig”, joka kajahtaa upeasti ruotsalaisyleisöltä siinä missä itselläni on hallussa lähinnä hymyily ja nyökyttely. Paikalla on myös muita, joiden äidinkieli ei ole ruotsi: luonnollisesti muutamia saksalaisia ja ainakin yksi kanadalainen, joka on tullut paikalle Vancouverista asti osallistuakseen näille kahdelle keikalle. Meille kielirajoittuneille yhteislaulua on kuitenkin tarjolla ihan riittävästi ”The Red Baronin” ja ”Primo Victorian” tiimoilta. ”Steel Commandersin tuplabasso oli myös mukavaa kuultavaa livenä.

Sabaton 15.4.

Nämä Ruotsin-keikat ovat olleet hyvin erityisiä. Sabatonin saaminen näin käsinkosketeltavan lähelle on huikea kokemus. Kyseessä on kuitenkin stadion-luokan kokoinen yhtye, enkä malttaisi odottaa, että näen rykmentin siinä elinympäristössä, mihin se on tähän päivään mennessä kasvanut. Sabaton on ansainnut huikealla tekemisellä itselleen stadionit, pyrot, tankit ja räjähdykset. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaksi iltaa putkeen Sabatonia, ja olo on sellainen, että voisin mennä välittömästi uudelleen. Keikan jälkeinen melankolia on välitön. Paluu Suomeen on kuitenkin väistämätön. Väistämätön oli myös ylimääräinen ajelu Tukholman keskustassa, kun toimintaan saadulla Googlen karttasovelluksella kävi pieni kömmähdys. Lopulta oikea satama löytyi ja laivaan nousua odotellessa olikin hyvä kuunnella kokonaisuudessaan ”War To End All Wars” -levyn historiaversio.

Sabatonin The Tour to End All Tours -kiertue on siis siirretty ensi keväälle, joten nyt on erinomainen hetki hankkia ennakkolippu yhdelle tai vaikka useammalle keikalle ympäri Eurooppaa!

Kiitos Sabaton, kiitos Ruotsi! Oli ihanaa.

Teksti ja kuvat: Outi Puhakka/OutoKuva

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy