Kaaoszinen keikkavuosi 2015 livekuvina

Kirjoittanut Pasi Eriksson - 22.12.2015

1B0C9762Vuosi 2015 on ollut taas Kaaoszinen toimituksessa varsin kiireinen ja kuvaajamme ovat kuvanneet vuoden aikana satoja eri keikkoja. Pyysimme Kaaoszinen aktiivisempia valokuvaajia valitsemaan muutamia suosikkejaan vuoden kuviksi. Katso kuvat ja perustelut tästä:

Jana Blomqvist

Children Of Bodom @ Ratina, Tampere
Children Of Bodomin keikka ratinan stadionilla oli itsessään upea tapahtuma, mutta erityisesti mieleen jäi Alexi Laihon teleskooppikäsi ja kosketinsoittotaidot.
Nightwish @ Ratina, Tampere
Nightwishin kosketinsoittaja Tuomas Holopainen koki asemansa uhatuksi Alexi Laihon uusien kosketinsoitto- ja teleskooppisupersankarivoimien vuoksi, joten hän päätti pistää paremmaksi soittamalla koskettimia naamallaan.
Hyppään aina metrin ilmaan ja pudotan kameran, kun pyrotekniikat räjähtävät ilmoille. Nightwish-kitaristi Emppu ottaa asian huomattavasti rauhallisemmin.
Apocalyptica @ Helsinki
Tässä kuvassa, joka on otettu Apocalyptican keikalta Circuksesta, ei ole mitään ihmeellistä. Paitsi se, että Eicca Toppinen näyttää siltä, että on varastanut soittamansa sellon ja aikoo poistua paikalta ennen kuin kukaan huomaa.

[nggallery id=”1116″]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Markus Helander

Kingston Wall Freakout @ Ruisrock
Kingston Wall Freakoutin keikka oli heittämällä paras veto joka minun eteen Ruisrockissa osui. Yleisö täysillä messissä, loistavat artistit ja fiilis oli todella mahtava, joka mielestäni näkyy kuvassakin.
Moonsorrow @ Nummirock
Moonsorrow veti hienon setin Nummirockin päälavalla perjantaina. Ilma ei Nummessa joka hetki suosinut, mutta kuvaan tallentui kaunis sininen taivas jota laajakulma mukavasti korostaa. Mielestäni kuvan fiiliksestä löytyy myös jonkinlainen yhteys bändin musiikkiin.

Diablo @ Nummirock
Diablon paluuveto Nummirocissa sai aikaan hienot fiilikset. Keikalla kuultiin myös maistiaisia uudelta syksyllä ilmestyneeltä levyltä. Traktorin kauhasta napattu kuva kertoo juhannusyön upeasta tunnelmasta. Kyseinen kuva löytyy myös orkesterin ”Silvër Horizon” LP:n sisäkansilta.
Nightwish @ Ratina, Tampere
Nightwish nousi lavalle pääesiintyjänä Tampereen Ratinalla, Children of Bodomin ja Sonata Arctican jälkeen. Loistava nähdä kolmen suomalaisen bändin vetävän stadionkeikan josta ei fiilistä ja porukkaa puuttunut! Kuvastakin näkee, että alkaa Nightwishillä olla hommat isollaan.
Diablo @ Tavastia, Helsinki
Pakko ottaa mukaan vielä toinen kuva Diablosta, tällä kertaa Tavastian lauteilta. Kuva hetkeltä jossa saarnaaja on saarnansa pitänyt, juuri ennen ensimmäistä tahtia. Loistava keikka täydessä Tavastiassa muutama viikko uuden levyn ilmestymisen jälkeen.

[nggallery id=”1118″]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Markus Helander Photography

Nelly Tatti

Bring Me The Horizon @ Kaapelitehdas, Helsinki
Tätä keikkaa odotin ehkä eniten koko vuodelta ja odotus onneksi palkittiin. Olen kuvannut bändiä useamman kerran ja vasta nyt sain vokalisti Oli Sykesista ehkä sydämellisimmän kuvan aikoihin. Miehen ilmeestä näkee, kuinka onnellinen kuvassa oleva henkilö on juuri sillä hetkellä, ja se on henkilökohtaisesti minun tärkein tehtäväni valokuvaajana.
Veil Of Maya @ Tavastia, Helsinki
Bändi esiintyi Peripheryn lämppärinä, mutta omalla kohdalla VOM veti kyllä paremman show’n, kuin pääesiintyjä. Yhteishenki oli upeaa seurattavaa ja yleisö crowdsurffasi ja stagedaivasi sydämensä kyllyydestä.
A Day To Remember @ Provinssi 2015
A Day To Rememberin jätkiä on aina hauska kuvata, säästä riippumatta, koska bändi antaa aina 100% ja osaa viihdyttää yleisöään hullunkurisuudellaan.

[nggallery id=”1119″]

Nelly Tatti Photography

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Outi Puhakka

H.E.A.T @ Pakkahuone, Tampere
H.E.A.T oli minulle täysin uusi tuttavuus bändinä ja voi pojat, että olin iloinen kun lähdin kyseiselle keikalle kuvaajaksi, sen verran vauhdikasta menoa tarjoiltiin bändin toimesta.
Accept @ South Park, Tampere
Accept veti South Park-viikonlopun ehdottomasti parhaan keikan. Monta hyvää ruutua ja onnellinen kuvaaja.

Children Of Bodom @ Tähtiareena, Tampere
Children Of Bodom on yksi kaikkien aikojen suosikkibändejäni, joten odotin keikan kuvaamista erityisen paljon.
Turisas @ Pakkahuone, Tampere
Aina tuppaa olemaan niitä keikkoja, että tuntuu ettei mikään onnistu saati osu. Sitten kuvasaaliin joukosta kuitenkin löytyy SE kuva, joka pelastaa päivän.
Ensiferum @ Tähtiareena, Tampere
Tämä on myös niitä kuvia, jotka pelastavat kuvaajan päivän.

[nggallery id=”1120″]

Kotisivu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jani Kormu

Moonspell @ Tavastia, Helsinki
Ghost @ Circus, Helsinki
Mono @ Circus, Helsinki
Nocturnal Mortum @ Steelfest, Hyvinkää
Dim Aura @ Steelfest, Hyvinkää

[nggallery id=”1117″]

KormuGraphy

Teemu Siikarla

Linkin Park @ Himos Areena, Jämsä
AC/DC @ Kantolan tapahtumapuisto, Hämeenlinna
Alice Cooper @ Tuska Open Air
Sabaton @ Tuska Open Air

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

[nggallery id=”1121″]

Teemu Siikarla Photography

Pasi Eriksson

Abbath @ Tuska Open Air Metal Festival 2015, Helsinki
Ghost @ The Circus, Helsinki
Black Label Society @ Nosturi, Helsinki
Motörhead @ Hartwall Arena, Helsinki

[nggallery id=”1122″]

Metal Visuals – Pasi Eriksson Photography

Luetuimmat

Uusimmat