Kaaoszinen toimitus listasi omat suosikkialbuminsa vuodelta 2016: katso toimittajien valinnat

vuoden2016levytMonien medioiden toimitukset ovatkin jo kerenneet listata omat suosikkinsa vuodelta 2016. Kaaoszinen osalta halusimme kuitenkin odottaa, että suurin osa albumeista on todella ulkona, ennen kuin julkaisemme omat listamme. Kaaoszinen toimituksen valinnat vuoden 2016 parhaiksi albumeiksi ovat seuraavat:

Arto Mäenpää:

architects -allourgods

  1. – All Our Gods Have Abandoned Us
    Englantilainen metalcoren jättiläinen Architects otti jälleen yhden harppauksen eteenpäin urallaan uusimmalla ”All Our Gods Have Abandoned Us” -albumillaan. Albumin kappaleiden sanoitukset saivat elämääkin isomman merkityksen yhtyeen ilmoitettua kitaristi Tom Searlen hävitystä taistelusta syöpää vastaan. Architectsin uran paras albumi sekä samalla vuoden levy. R.I.P. Tom Searle.
  2. Korn – The Serenity of Suffering
    Nu-metallin pioneeri Korn kokosi rivinsä muutaman hieman heikomman levytyksen jälkeen ja julkaisi yhden koko uransa parhaista albumeista. Albumi ei aivan yllä yhtyeen klassisten alkupään teosten tasolle mutta ei kyllä myöskään jää kauaksi niistä. Kova suoritus!
  3. Avenged Sevenfold – The Stage
    Fanien yllätykseksi täysin salassa uuden albuminsa julkaissut Avenged Sevenfold teki väkevän paluun parrasvaloihin ”The Stage” -albumillaan. Yhtye on myös tunnettu äärettömän kovista live-keikoista, joten nähtäväksi jää, yltävätkö uuden albumin kappaleet vanhojen hittien tasolle myös livenä. Ehdottomasti omaperäinen ja onnistunut levy yhtyeeltä levy-yhtiön vaihdoksen jälkeen.
  4. Dark Funeral – Where Shadows Forever Reign
    Black metalin saralla oma suosikkini tältä vuodelta. Lord Ahrimanin kynä kirjoittaa edelleen varsin terävää riffiä, ja myös uusi laulaja Heljarmadr istuu yhtyeeseen loistavasti.
  5. Metallica – ”Hardwired… To Self-Destruct”
    En ole koskaan lukeutunut järin suureksi Metallican faniks,i mutta ”Hardwired… To Self-Destruct” osui ja upposi kertaheitolla. Metallican ehdottomasti paras albumi vuosiin ja ansaitsee paikkansa tällä listalla.
  6. Dark Tranquillity – Atoma
    Ruotsalaisen melodisen deathin valtiaan Dark Tranquillityn uusi albumi ”Atoma” on jälleen yhdistelmä taidokkaita kitarariffejä sekä tarttuvia melodioita. Kokonaisuutena albumi ei valitettavasti yllä aivan yhtyeen parhaimpien levyjen tasolle mutta on silti vuoden 2016 paras albumi melodisen death metalin genressä.
  7. Megadeth – Dystopia
    Jäsenten vaihdoksesta ilmeisesti uutta virtaa saanut Megadeth vastasi toisesta positiivisesti yllätyksestä tänä vuonna. Dave Mustainen riffit tuntuvat jälleen relevanteilta ja levy on kokonaisuutena äärettömän onnistunut. Thrash metalin diggareiden ehdoton valinta pukinkonttiin!
  8. Meshuggah – The Violent Sleep Of Reason
    Mitä olisikaan top10-lista ilman matikkametallia? No, ei tietenkään mitään. Meshuggahin uusi albumi on jälleen todella onnistunut kokonaisuus, ja yhtyeen orgaanisempi linja tuntuu toimivan loistavasti. Progressiivisen metallin paras albumi tänä vuonna.
  9. Anaal Nathkrakh – The Whole Of The Law
    Nummirockin keikkaa odotellessa! Tämän kirjoitettaessa aina harmaita hiuksia aiheuttavan yhtyeen uusin tuotos on jälleen täynnä tinkimätöntä brutaalia ja kaoottista asennetta. Loistava levy pimeneviin iltoihin!
  10. Despised Icon – Beast
    Deathcoren vuoden albumista käytiin tiukka taistelu Despised Iconin ja Whitechapelin välillä Despised Iconin ottaessa voiton tällä kertaa. Ehdottoman monipuolin ja väkevä paluualbumi tältä tauolla olleelta yhtyeeltä. Seuraavaa Suomen vetoa odotellessa!

Riku Mäkinen:

  1. moonsorrow jumalten aikaJumalten Aika
    Vuoden 2016 ehdoton ykköslevy. Moonsorrow jaksaa hämmästyttää jokaisella albumillaan. Miten se onnistuu tekemään periaatteessa täysin ylipitkiä kappaleita niin koukuttaviksi ja toimiviksi kokonaisuuksiksi? ”Jumalten Aika” ei ole yhtä synkkä albumi kuin edeltäjänsä ”Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa”, vaan helpommin lähestyttävä. Moonsorrow on 2000-luvun Bathory ja ”Jumalten Aika” sen oma ”Twilight of the Gods”.
  2. Throes Of Dawn – Our Voices Shall Remain
    Pitkä matka on kuljettu siitä, kun tämä alun perin Vaasasta kotoisin oleva yhtye julkaisi debyyttialbuminsa “Pakkasherra” vuonna 1997.  Nykyään Helsingissä majaansa pitävässä yhtyeessä ei alkuaikojen melodisesta black metalista ole jäljellä kuin muisto, sillä kuudes albumi ”Our Voices Shall Remain” on hädin tuskin edes metallia. Melankoliaa ja surua tulviva albumi on kaikessa yksinkertaisuudessaan äärimmäisen kaunis. Jos kyseessä olisivat missikisat, ”Our Voices Shall Remain” olisi tämän vuoden voittaja, nyt se jää ensimmäiseksi perintöprinsessaksi, mikä ei suinkaan ole häpeä sekään!
  3. Master’s Hammer – Formulæ
    Ensi vuonna 30-vuotissyntymäpäiviään viettävä tsekkiläinen Master’s Hammer ei ole järin tiuhaa julkaisutahtia täyspitkien osalta pitänyt, sillä ”Formulæ” on järjestyksessään yhtyeen kahdeksas albumi, kun yhtyeen debyytti näki päivänvalonsa jo vuonna 1991. Tähän toki vaikuttaa se, että yhtye oli menestyksekkään 90-luvun alun jälkeen pitkällä tauolla, kunnes aktivoitui uudelleen vuonna 2009. Master’s Hammer on hämmentänyt black metal -skeneä alkuajoistaan lähtien erikoisella ja omalaatuisella lähestymistavallaan, mutta ” Formulæ” vie hämmennyksen jopa Master’s Hammerin mittakaavassa ihan uudelle tasolle. Kokeelliseksi black metaliksi tätä kutsuttaneen, sillä albumi sisältää oikeastaan kaikkea black metalista teknoon, mutta sekametelisoppa toimii vallan mainiosti!
  4. Djevel – Norske Ritualer
    Norjalaisen Djevelin neljännen täyspitkän julkaisu meinasi viivästyä niin paljon, että albumi saapui vasta aivan kalkkiviivoilla mukaan ja kiilasi suoraan kärkisijoille. Vaikka levy on pyörähtänyt soittimessa vasta muutamaan otteeseen, niin kyllä meinaa maistuu, enkä usko että kyseessä on pelkkä alkuinnostus. Suuria muutoksia yhtye ei ole tehnyt verrattuna aiempiin levyihinsä, vaan Djevelin norjalaiset rituaalit ovat puhdasta norjalaista black metallia aidoimmillaan. 90-luvun henki kuuluu yhtyeen soitannossa sekä äänimaailmassa edelleen hyvin vahvasti.
  5. Hammerfall – Built to Last
    Joskus käy niin, että kun yhtye on ollut riittävän pitkään elossa ja julkaissut riittävän monta albumia, siltä aletaan vaatia uudistumista niin fanien kuin kenties itsensä soittajienkin taholta. Joskus käy myös niin, että kun bändi yrittää uudistua ja tehdä jotain erilaista, se epäonnistuu siinä täydellisesti. Näin kävi Hammerfallin osalta yhtyeen vuonna 2011 julkaistulla kahdeksannella täyspitkällä ”Infected”, jolla bändi yksinkertaisesti yritti jotain, mikä ei ollut sille ominaista. Onneksi yhtye palasi juurilleen jo pari vuotta sitten julkaistulla ”(r)Evolution”-albumilla, jolle ”Built to Last” on oiva jatkumo. Mitään uutta ei Hammerfall tällä kymmenennellä studioalbumillaan tarjoile, mutta tekee sitä, minkä se parhaiten osaa. ”Built to Last” on mahtipontista sankariheviä parhaimmillaan, kaikista kliseistään huolimatta. Suutari pysyköön lestissään.
  6. Aeons in Sodom
    Neljä vuotta sitten, tarkalleen vuoden 2012 toukokuussa, menetti norjalainen black metal ja koko musiikkimaailma yhden aliarvostetuimmista taiteilijoista kautta aikojen, kun Urgehalin keulamies Trondr Nefas jätti maanpäällisen vaelluksen vain 34-vuoden iässä. Tätä ennen Urgehal oli ehtinyt tehdä yhteensä kuusi loistavaa albumia, joista viimeiseksi piti jäämän vuoden 2009 ”Ikonoklast”. Tänä vuonna kuului kuitenkin kummia, kun yhtye ilmoitti julkaisevansa vielä yhden albumin ”Aeons in Sodom” Nefasin muistolle. Vaikka albumi on rakennettu osittain Nefasin ennen kuolemaansa tekemistä kappaleraakileista ja ”vieraileepa” herra itsekin haudan takaa levyllä hoitaen intron puheosuudet sekä muutamat kitarasoolot, mistään ylijäämämateriaalista ei ole kyse. Yhtyeen toinen alkuperäisjäsen Enzifer sekä rumpalina toimiva Uruz ovat rakentaneet yhdessä lukuisten vierailevien laulajien kanssa ehjän ja toimivan black metal -kokonaisuuden, minkä takia ”Aeons in Sodom” on oiva kunnianosoitus Nefaksen muistolle.
  7. Rotting Christ – Rituals
    Mittavan uran tehnyt kreikkalainen Rotting Christ juhlii yllämainitun Master’s Hammerin tavoin ensi vuonna 30-vuotissyntymäpäiviään, mikäli yhtyeen muutama ensimmäinen vuosi grindcoren parissa lasketaan mukaan. Yhtye on kuitenkin viihtynyt pääosin black metalin parissa, vaikka muutamat yhtyeen 90-luvun lopun levyt ovatkin kaikessa melodisuudessaan enemmän jopa goottimetallin puolella. Nykypäivän Rotting Christ on ehtaa saatanallista black metalia ja nimensä veroinen ritualistinen ”Rituals” jälleen yhtyeeltä yksi loistava albumi.
  8. Nyrkkitappelu – Mitä Saisi Olla?
    Vastaan albumin nimen esittämään kysymykseen, että vaikka lisää tätä. Vaikkakin Nyrkkitappelun kolmas täyspitkä ”Mitä Saisi Olla?” on edeltäjiään ”Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Nyrkkitappelu Rocks” sekä ”Haluan Olla Rocktähti ja Saada Paljon Naisia” hitaampi, synkempi ja vaikeampi levy, on se silti kovinta punk rockia, mitä Suomesta nykypäivänä tulee. Vittu, mä vihaan punkkia. Paitsi Nyrkkitappelua.
  9. Kyy – Beyond Flesh – Beyond Matter – Beyond Death
    ”Vuoden tulokas” ja ”Vuoden positiivinen yllätys” -palkinnot kaappaa tänä vuonna kotiinsa lahtelainen Kyy debyyttialbumillaan ”Beyond Flesh – Beyond Matter – Beyond Death”. Kyy todistaa debyytillään, kuinka aidosta black metalista voi samalla tehdä helvetin mustaa ja kuitenkin sävellyksiltään todella nerokasta ja mielenkiintoista taidetta.
  10. Rob Zombie – The Electric Warlock Acid Witch Satanic Orgy Celebration Dispenser
    Nyt on niin hapokasta menoa, että tuskinpa ainakaan Kola-Ollille maistuisi. Kuten albumin nimestä voinee jo päätellä, ihan tervettä menoa ei Rob Zombien kuudes studioalbumi sisällä. Ja kappalelista on ihan yhtä mielenkiintoinen: ”Well, Everybody’s Fucking in a U.F.O.”, ”The Hideous Exhibitions of a Dedicated Gore Whore”, ”In the Age of the Consecrated Vampire We All Get High” ja niin edelleen. “The Electric Warlock Acid Witch Satanic Orgy Celebration Dispenser” on todellinen musiikillinen LSD-trippi.

Lyhyt yhteenveto. Omasta mielestäni vuosi 2016 ei ollut aivan yhtä loistelias uusien albumien suhteen kuin muutamat edelliset vuodet. Tästä huolimatta (ja kenties jopa tästä syystä, todellisten napakymppien loistaessa poissaolollaan) listan teko oli jälleen kerran yhtä haastavaa kuin joka vuosi. Lukuisia kelpo levytyksiä jäi niukasti top10:n ulkopuolelle, kuten mm.:
Deströyer 666 – Wildfire
Desaster – The Oath of an Iron Ritual
Grand Magus – Sword Songs
Centinex – Doomsday Rituals
Behexen – The Poisonous Path
True Black Dawn – Come the Colorless Dawn
Brymir – Slayer of Gods
Darkestrah – Turan
In The Woods… – Pure
Sarke – Bogefod

Tia Salmela:

  1. Lost Society Braindead 2016 – Braindead
    ”Braindead” sisältää hieman erilaisempaa mättäystä kuin aikaisemmilla albumeilla on totuttu kuulemaan. Vaikka albumin julkaisusta alkaa olla jo kymmenen kuukautta, se toimii edelleen varsin loistavasti. Ehdoton oma lempparini tältä albumilta on ”I Am The Antidote”, joka ensikuuleman jälkeen piti kuunnella vielä noin sata kertaa putkeen. Samanlaisen efektin aiheutti myös hyvin erilainen ”Only My Death Is Certain”. ”Braindead” on ehdottomasti tämän poppoon monipuolisin ja aikuisin albumi, vaikkakin edellisellä kahdella albumilla totutulle riehumiselle on jätetty myös tilaa.
  2. Dark Sarah – The Puzzle
    Heidi Parviaisen luotsaaman Dark Sarahin toinen albumi ”The Puzzle” on ehdottomasti tämän syksyn superyllättäjä. Tässä albumissa on jotain taianomaista, joka saa kuuntelijan aloittamaan albumin alusta heti viimeisen raidan jälkeen. Jo pelkästään albumina ”The Puzzle” on mahtava, mutta kun siihen lisätään taustalla pyörivä tarina, se on jotain sanoinkuvaamattoman uskomatonta.
  3. Airbourne – Breakin’ Outta Hell
    Tämä on se albumi, jolla Airbourne nousee rock-maailman yhdeksi kirkkaimmista tähdistä! ”Breakin’ Outta Hell” sisältää yksinkertaista mutta terävää rockia, joka ei kysele turhia vaan alkaa heittää tuoleja baarissa. Vaikka tänä vuonna Airbourne saapui Suomeen Volbeatin lämppärinä, ensi kerralla kun se saapuu takaisin, sen lämppärinä on Volbeat!
  4. Amon Amarth– Jomsviking
    ”Jomsviking” kuului tämän vuoden odotetuimpiin albumeihin. Länsinaapurin viikingit ovat jälleen pitäneet albumin tason korkealla, ja turhat kappaleet on karsittu pois. Koko albumin yllättävin veto löytyy raidalta kymmenen ”A Dream That Cannot Be” -kappaleesta, jossa metallikuningatar Doro vierailee. Pienen sulattelun jälkeen Doron ääni itse asiassa toimii ihan hyvin pienenä mausteena ”amarttien” mesoamisen keskellä.
  5. Omnium Gatherum – Grey Heaven
    Jälleen yksi albumi, jota on tullut odoteltua. Muutamia albumin kappaleita tuli myös tänä vuonna Tuskassa ihmeteltyä. Albumilla on niin herkkiä kappaleita, kuten ”Majesty And Silence”, mutta myös mättöpuolta löytyy ”Rejuvenate!”-kappaleen merkeissä.
  6. Moonsorrow – Jumalten Aika
    Vau! Ei voi muuta sanoa. Moonsorrow on itselleni ollut aina hieman etäinen yhtye, mutta ”Jumalten Aika” onnistui vakuuttamaan täydellisesti. Vaikkakin albumin kappaleiden pituus järkyttikin aluksi, viimeisen raidan kohdalla tuli ihmeteltyä: ”Tässäkö tää oli?” Albumin erikoisversiolla oleva cover Rotten Christin ”Non Serviamista” oli vain kirsikkana kakun päällä.
  7. – Winter’s Gate
    Yhtye julkaisi edellisen albuminsa ”Shadows of the Dying Sunin” kaksi vuotta sitten, ja odotin, ettei tämä albumin välttämättä yllä samalle tasolle. Olin kuitenkin täysin väärässä. ”Winter´s Gate” hakkaa edellisen albumin täysin. Se kuuluisa punainen lanka kulkee koko albumin läpi, ja albumi etenee sujuvasti ilman epämääräisiä nötkähdyksiä.
  8. Anthrax – For All Kings
    Thrash metalin kuninkaat tekivät sen taas. Yhtyeen yhdennellätoista albumilla on sama piirre kuin edellisessäkin albumissa: se paranee ajan kanssa. Kappaleet eivät kuitenkaan ainakaan vielä ole samalla tasolla kuin ”Worship Musicissa”, mutta aika näyttää, miten käy – uskoa ainakin piisaa. Ainakin ”Breathing Lightning” ja ”Zero Tolerance” ovat kolahtaneet nyt todella kovaa. Vanhaan ylienergiseen Anthraxiin ei kuitenkaan ole paluuta, vaikkakin melko lähellä käydään. Albumilta huomaa, että yhtye on ikääntynyt – mutta todella arvokkaasti.
  9. Skálmöld – Vögguvísur Yggdrasils
    Islannin ihme on jälleen yksi uusi tuttavuus, jonka vuosi 2016 toi tullessaan. ”Vögguvísur Yggdrasils” sisältää menevää meininkiä albumin ensimmäisestä raidasta viimeiseen asti. Lisäksi ”Niðavellir”-musiikkivideo on todiste siitä, miten yksinkertaisuus on välillä kaunista.
  10. Maj Karma – Peltisydän
    Tätä on kyllä odotettu – ja odotus palkittiin. Alku vuonna ilmestynyt ”Peltisydän” sisältää taattua Maj Karmaa. Tämän albumin ehdoton helmi on itse albumin nimikkoraita ”Peltisydän”. Jos totta puhutaan, pelkäsin aluksi, miten Maj Karman soundin käy. Pilaako Herra Ylpön sooloilut Maj Karmalle tyypillisen soundin. Onneksi pelkoni oli täysin turhaa. Maj Karma kuulostaa lähes kahdeksan vuoden tauon jälkeen täysin Maj Karmalta. Toivottavasti seuraavan albumin julkaisuun ei menen ihan yhtä kauan aikaa.

Rudi Peltonen:

Vuoden 2016 parhaiden levyjen kokoaminen tuntui suurelta tuskalta. Aluksi ajattelin, että en löydä listattavaksi viittäkään levyä, mutta sitten niitä taas olikin jo liikaa. Joten lyhyesti ja ytimekkäästi:

  1. Urgehal - Aeons in SodomUrgehal – Aeons In Sodom
    Urgehalin joutsenlauluksi jäävä levytys tekee kunniaa edesmenneelle Trondr Nefasille. Levyllä kuullaan vierailevina vokalisteina mm. Taaken Hoestia ja Tsjuderin Nagia. Vierailijat tuovat oman pienen mausteensa biiseihin, mutta kokonaisuus on ehtaa Urgehalia. Lepää rauhassa!
  2. Moonsorrow – Jumalten Aika
    Tältä kotimaiselta bändiltä osaa aina odottaa huippueeposta, eikä bändi pettänyt tälläkään kertaa. Onneksi bändi saatiin levyn myötä keikkailemaan hiukan viime vuosia enemmän myös Suomessa. Moonsorrow sai tällä kertaa mahdutettua levylleen useampiakin biisejä, ja tämä valinta tuotti tulosta. Ehdottomasti kotimaan kovinta antia!
  3. Behexen – The Poisonous Path
    Älkää edes kysykö, kuinka monta kertaa peräkkäin ”Rakkaudesta Saatanaan” -biisiä voi pyörittää soittimessa peräkkäin! 666 ei ole vielä mitään tässä tapauksessa.
  4. Rotting Christ – Rituals
    Jo helmikuussa jyrähti Kreikan suunnasta siihen malliin, että ajattelin tässä olevan ehkä vuoden paras levy. Rotting Christ liikkuu täysin omalla alueellaan, ja lisäksi bändi vain parantaa otettaan levy levyltä. ”Rituals” jysähti syvälle heti ensikuuntelulla – ja siitä levy vain kasvoi jokaisella kuuntelukerralla. Saatanallisia säkeitä, jotka tuntuivat jossain mielen sopukoissa asti.
  5. Djevel – Norske Ritualer
    Djevel jatkaa tasaisen varmaa tasoaan uusimmalla levyllään, joka ehti juuri ja juuri tämän vuoden julkaisuihin. Djevel onnistuu musiikissaan yhdistämään loistavasti 90-luvun norskibläkkiksen kaiut nykypäivän soundien kanssa. Tähän oli hyvä lopettaa tämä vuosi!
  6. Korgonthurus – Vuohen siunaus
    Ehdottomasti aivan liian vähälle huomiolle jäänyt suomalainen, joka osoitti vahvuutensa tänä vuonna ilmestyneellä levyllään. Bändi kuuluu tätä nykyä suomalaisen black metalin parhaimmistoon.
  7. Dark Funeral – Where Shadows Forever Reign
    Tältä en etukäteen odottanut suuria, mutta pääsipä Ahriman kumppaneineen yllättämään positiivisesti
  8. – King
    Teatraalinen metalli nousee tällä levyllä uuteen arvoon. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen bändi myös livenä.
  9. M. Laakso – Vol 1: The Gothic Tapes
    Jotenkin olen hullaantunut tästä levystä, mutta en osaa selittää syytä. Viimeinen biisi on sellaista loistavuutta, että levy jää väkisinkin kaikumaan mieleen.
  10. Ragnarok – Psychopathology
    Harmillisesti norjalaisen black metalin kakkoskastiin jäänyt Ragnarok julkaisi tänä vuonna vahvan levyn. Jontho Pantheran siirtyminen rumpujen takaa mikin varteen on ollut varsin onnistunut ratkaisu, ja levy tarjoilee jymäkkää perusbläkkistä.

Ville Kangasniemi:

  1. mature-36879101-frntlRuger Hauer – Mature
    Rugerit vahvistavat ennestään sitä käsitystä, että ovat irtaantuneet täysin suomiräpistä; he tekevät myös hyvin selväksi, että artistihahmoina halveksivat koko skeneä. Silti siinä väkisin on pakko olla mukana, ja siitä poikiva ironia on karkkia korville.
  2. Sara – Solus
    Sara osoittaa, miten elektronista musiikkia voi tehdä myös hyvällä maulla. Kolmesta ep:stä muodostuva ”Solus” toimii pakettina erittäin hyvin. Audiovisuaalisena keikkakokemuksena lähes täydellisesti.
  3. Tuuttimörkö – Kromihammas
    Suomiräpin nokkelimpia sanankäyttäjiä tällä hetkellä on ehdottomasti Tuuttimörkö. Toinen levy muka vaikea? Täyttä arvometallia.
  4. Jukka Nousiainen – Jukka Nousiainen
    Hintti-Irwin, Suomen Jimi Hendrix, mitä näitä haukkumanimiä nyt onkaan. Nousiainen hallitsee mestarillisesti sähkön ja signaalin. Hänen näpeistään lähtee maanläheistä rock-energiaa, jota ei muualta löydy.
  5. Räjäyttäjät – Räjä Elektrik Millenium
    Jälleen se nähtiin: ensimmäiset kerrat ovat aina parhaita. Kun kokee Räjäyttäjät ensi kertaa Elektrik Millenium Multishow’n puitteissa, tajunta saattaa räjähtää. Levy onkin tuleva kulttiklassikko!
  6. DJ Polarsoul – Forever
    Tällä kertaa Polarsoulin tuottajalevyllä on mukana hieman vähemmän tunnettuja kykyjä. Se ei kuitenkaan tarkoita laadun heikentymistä ”Pilvilinnan” jäljiltä. Näistä jannuista puhutaan tulevina vuosina.
  7. Khid – Ohi
    Listasta löytyvät henkilökohtaiset suosikkini kotimaisen hiphopin osalta, ja Kristo Laanti kuuluu myös kyseiseen sakkiin.
  8. Oranssi Pazuzu – Värähtelijä
    James Hetfield pitää päällään eteläpohjalaisen jumibändin paitaa? Torilla tavataan!
  9. Stam1na – Elokuutio
    Konsepti konseptilta Stam1na raivaa tietään kohti kenties ulkomaan markkinoita.
  10. The Weeknd – Starboy
    Hävyttömän hyvin tuotettua poppia, ei ole syytä häpeillä pitävänsä tästä.

Vuosi 2016 oli erittäin kova suomiräpin osalta, ja lisäksi maininnan ansaitsevat kovat ep-julkaisut Pajafellalta, G-Mieheltä, ja Töölön Ketterältä.

Tom Frankton:

  1. Every Time I Die - Low TeensEvery Time I Die – Low Teens
    Buffalon rockahtavan matikkametalcorepossen uusin levy ei pettänyt. Kaikesta löytyy ylistettävää: kappaleet ovat loistavia, Keith Buckleyn sarkastiset ja ivailevat lyriikat purevat kuin ulkona paukkuva pakkanen, ja soitannollisesti levy on bändin ehdotonta parhaimmistoa. Etenkin bändin uutta verta edustava rumpali Daniel Davison tuo bändin jo valmiiksi vahvasti ”paikat paskaksi”-luokan soundiin ja olemukseen ylimääräisen buustin. Läpeensä kova levy, joka edelleen pyörii allekirjoittaneen kuuntelukierrossa lähes päivittäin, enkä voi lakata sen kehumista. Vuoden paras levy on tässä.
  2. Devin Townsend Project – Transcendence
    En voi olla ylistämättä tarpeeksi tätä kanadalaista kaljua neroa. ”Transcendence” oli julkaisuaikanaan vuoden levylistani huipulla, mutta ykköspaikan kantajan ilmestyessä pari viikkoa myöhemmin oli harkittava sijoittelua uudelleen. Hopea ei todellakaan ole häpeä, sillä Townsend on onnistunut kokoamaan jälleen loistavan kokonaisuuden, tällä kertaa myös bändinsä jäsenten sävellyskontribuutioiden kera. Haastatteluissa Townsend on sanonut levyn olleen askel mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja oi miten kannattava askel se olikaan.
  3. Touché Amoré – Stage Four
    Listan levyistä henkilökohtaisimmalla tasolla iskenyt levy nappaa ansaitusti pronssipaikan loistokaksikon jälkeen. Laulaja Jeremy Bolmin ahdistukset, kärsimykset ja ajatukset syöpään kuolleesta äidistään ovat vielä kolmisen kuukautta julkaisun jälkeen riipivän kaunista ja tunteikasta kuunneltavaa. Astetta rajatumpi, virtaviivaistetumpi ja melodisempi ulosanti toimii musiikin osalta täydellisesti korostaen Bolmin ulosantia ja sen myötä myös ajatusmaailmaa. Etenkin levyn avaava ”Flowers and You” nousee helposti vuoden parhaiden kappaleiden listalle. Toivon ja odotan innolla ja antaumuksella bändin saapumista Suomeen.
  4. Gojira – Magma
    Veikkaisin ”Magman” löytyvän monen muunkin toimittajan levylistalta, sillä kyseessä saattaa olla vuoden ylistetyin levy raskaamman musiikin saralla. Julkaisunsa jälkeen levy on saanut ansaitusti kehuja lähes jokaisesta mahdollisesta suunnasta, ja ”vuoden levy”-titteleitä on sadellut jopa enemmän kuin nelisen vuotta sitten julkaistulle ”L’Enfant Sauvage” -levylle. Pari Grammy-ehdokkuuttakin levy onnistui bändille tuomaan. ”Magma” on bändin tähänastisen tuotannon helpoin ja radioystävällisin tuotos, mutta samalla myös kypsin ja selkein. Bändi on onnistunut luomaan täysin omanlaisen ja tunnistettavan soundin, ja ”Magma” on täydellistä jatkumoa tälle linjalle.
  5. Radiohead – A Moon Shaped Pool
    ”A Moon Shaped Pool” yltää listalle lähes yksinomaan uskomattoman ensivaikutelmansa tähden. Pimeän huoneen ainoana valaistuksena toiminut himmeältä tietokoneen näytöltä heijastunut levynkansi loi täydellisen ikkunan levyn maailmaan, ja tämä antivisuaalinen mystiikka on pysynyt läsnä jokaisella kuuntelukerralla julkaisun jälkeenkin. Voisin väittää levyn päässeen listalle loistavien kappaleiden takia, mutta levyn antama ensivaikutelma tuona kesäisenä yönä oli täydellinen aloitus suhteelle bändin uusimman tuotoksen kanssa ja niin vahva kokemus, että levyn sijoitus listalla on lähes täysin sen ansiota.
  6. clipping. – Splendor & Misery (+ Wriggle-EP)
    Huijaan hieman yhdistämällä tämän yhtyeen samana vuonna julkaistun täyspitkän ja lyhytsoiton yhdeksi listaukseksi. Olin listani alkuperäisessä versiossa yhdistänyt nämä kaksi tuotosta Death Gripsin ja Khidin uusimpien julkaisujen kanssa yhdeksi isoksi räppitilannielijäksi, mutta pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin yksinkertaiseen lopputulokseen, että clipping. vaan on näistä se paras. ”Splendor & Misery” on päästä päähän kuunneltavaksi tarkoitettu konseptialbumi, joka ottaa heti alkumetreillä kiinni ja vie loppuun asti Daveed Diggsin loistavan riimailun ja muun yhtyeen luomien noise-vaikutteisten taustojen kantamana. ”Wriggle” taas nousee jaetulle sijalle lähes yksinomaan loistavan nimikappaleensa tähden, joka on helposti vuoden tarttuvimpia kappaleita.
  7. Knocked Loose – Laugh Tracks
    Tätä on vihaisuus, tätä on aggressio, tätä on sikiävä ja pinttynyt negatiivisuus muita kohtaan tiivistettynä musiikilliseen olomuotoon. Helvetti mitä jytää. Ei tästä muuta voi sanoa.
  8. Panic! At The Disco – Death of a Bachelor
    Listani “noloin” lisäys löytyy monilahjakkuus Brendon Urien nykyisin kirjaimellisesti yksin luotsaaman bändin alkuvuodesta julkaistusta tuotoksesta. Omanlaisensa Queen-mainen glamour yhdistyy levyllä moderniin näkemykseen rahvaasta elämästä niin kiinteästi ja konkreettisesti, että levy ponnistaisi pelkän äänimaailmansa myötä listalle. Mutta sitäkin tärkeämpää sanottavaa löytyy: musiikki on hauskaa! Urie vieraili myös listan ykkössijaa pitävän levyn ”It Remembers” -kappaleessa, pistäkää kuunteluun.
  9. Neurosis – Fires Within Fires
    ”Fires Within Fires” on tämän post metal/sludge-legendan uran lyhyin täyspitkä sitten bändin alkuaikojen hardcore-levytysten, ja jotenkin bändi tuntuu hyötyneen tästä hieman tiiviimmästä ilmaisusta. ”Fires Within Fires” on kuin pieni välipalaversio bändin muista täysistä aterioista; se jättää kuulijan nälkäiseksi ja koukuttaa kuuntelemaan jatkotoistolla.
  10. Carnifex – Slow Death
    Kesän aikana julkaistusta deathcorerykelmästä (Whitechapel, Despised Icon ja tämä) ylivoimaisesti paras julkaisu on bändin evoluutiota parhaimmillaan. Deathcore-jynttäys ja breakdownit yhdistyvät loistavasti black metalin synkkään tunnelmointiin. Ainoa syy, miksi tätä en korkeammalle listannut, lienee se, etten levyn julkaisun jälkeen ole kuunnellut sitä yhtä aktiivisesti kuin muita listan levyjä.

Levyjä julkaistiin vuoden aikana toki enemmänkin kuin listaamani yksilöt, joten päätin listata muutaman kunniamaininnan puolelle jääneen julkaisun kuluneelta vuodelta:
Death Grips – Bottomless Pit
Khid – Ohi
Stam1na – Elokuutio
Architects – All Our Gods Have Abandoned Us
Stick To Your Guns – Better Ash Than Dust
Beartooth – Aggressive

Aleksi Parkkonen:

  1. Abstract winter background - frozen water, ice on glass, bright sunlight – Melt The Ice Away
    Italialaisyhtyeen kolmas täysipitkä sisältää mielenkiintoisia ja monipuolisia kappaleita, joita on ilo kuunnella. Yhtyeen melodinen rock-soundi on huikeaa kuunneltavaa, ja vokalisti Edmanin ääni istuu siihen loistavasti. Hieno albumi, joka soveltuu niin fiilistelyyn kuin irrotteluunkin.
  2. Tygers Of Pan Tang – Self-Titled
    Brittiläinen uuden aallon metalliyhtye teki pari vuotta sitten paluun pitkän taukonsa jälkeen ja julkaisi vuonna 2012 “Ambush” -albumin. Tänä vuonna yhtye korotti kuitenkin rimaa julkaisemallaan nimikkolevyllä, joka johdattaa kuulijan suoraan 70-80-luvuille metalliyhtyeiden suurhetkiin.
  3. Blind Channel – Revolutions
    Suomalainen yhtye on työstänyt läpimurtoaan muutaman vuoden ajan, ja tänä syksynä viiteitä siitä on syntynyt, kun ”Revolutions” näki päivänvalon. Levy on väkivahva kokonaisuus, johon on uskallettu laittaa muutama pehmompikin kappale sekaan. Tarttuvat melodiat ja suorasukkaiset lyriikat kauhistuttavat tai ihastuttavat. Bändin debyytti on lupaava teos, ja odotan jatkoa mielenkiinnolla.
  4. RavenEye – Nova
    Yhtye on suhteellisen uusi tulokas ja julkaisi tänä syksynä debyyttialbuminsa. Bändin jäsenillä on kuitenkin pitkän linjan kokemusta, mikä se paistaa levyllä – jäsenten soitto natsaa hyvin yhteen ja kuulija yllätetään moneen otteeseen. Vokalisti-kitaristi on kotimaassaan Iso-Britanniassa tunnettu soittaja rock- ja blues-piireissä, ja hänen kitarankäsittelytaitonsa on mykistyttävän upeaa. Lämmin suositus jokaisen rokin ystävälle!
  5. Stray Train – Just ’Cause You Got The Monkey Off Your Back…
    Stray Train tulee niinkin yllättävästä maasta kuin Slovenia. Yhtyeen musiikki on hard rockin ja bluesin sekoitusta, minkä huomaa äärettömän tarttuvista melodioista sekä vahvoista riffeistä. Pitkän nimensä lisäksi albumi erottuu massasta varmasti persoonallisen äänimaailmansa ansiosta.
  6. The Black Moods – Medicine
    Sitten on vuorossa yhtye Atlantin toiselta puolelta. Jenkkiyhtye soittaa klassista rockia tuoreella tavalla. ”Medicine” on bändin toinen tuotos ja varsin hyvä tekele.
  7. CHILDRENN – Animale
    Progerockia, johon on lurautettu sekaan psykedeelisiä elementtejä. En olisi uskonut joskus tällaiseenkin hurahtavani, mutta CHILDRENNin kuuden kappaleen mittainen debyyttilevy on hieno – kappaleiden tunnelmat ovat vangitsevia ja kitarasoolot upeita. Suositukseni myös tälle tanskalaiselle yhtyeelle, kuten muillekin tällä listalla.
  8. Volbeat – Seal The Deal & Let’s Boogie
    Volbeat ei ole tuottanut pettymystä tälläkään levyllä. Yhtyeen uusin tuotos on jopa parempi kuin edeltävä, ja uusimmalla levyllä kuultava Danko Jonesin vierailu on mukava yllätys. Tähän levyyn ei tullut kuitenkaan heti tykästyttyä – usein hyvät levyt vaativat sulattelunsa.
  9. Royal Republic – Weekend Man
    Rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista tuleva garagerock-yhtye on vakuuttava ilmestys – niin levyllä kuin konsertissakin. Yhtye ei pelkää yhdistellä huumoria musiikkiinsa, ja se onkin osasyy siihen, minkä takia Royal Republicia on niin hauska kuunnella. Tämä levyn kohdalla täytyy todeta näin jälkeenpäin, että se ansaitsee paremman arvosanan, kuin annoin sille alkuvuodesta. Tässä yhtyeen tämänhetkisistä levyistä parhain.
  10. Corona Skies – Fragments Of Reality
    Viimeisenä vaan ei vähäisimpinä suomalainen Corona Skies. Yhtye on julkaissut aiemmin ep:n, mutta debyyttialbumi nostaa yhtyeen aivan uudelle tasolle. Albumille mahtuu monenlaisia kappaleita: niin sanoituksiltaan raivokkaita ja irvokkaita kuin herkkiä fiilistelykappaleitakin. Yhtyeen tapa yhdistellä metalliinsa discoelementtejä on loistava, vaikka musiikillisesti samantyylisiä yhtyeitä onkin alkanut tulla enemmän vastaan.

Kun katsetta kääntää alkuvuoden suuntaan, voin todeta tämän vuoden olleen albumijulkaisultaan rikas ja moninainen. Siksi top10 -albumien valinta ei ollut helppoa, ja monia hyviä julkaisuja rajautui sen ulkopuolelle. Haluan mainita vielä muutamat yhtyeet, joiden tämän vuotisiin levyihin kannattaa tutustua: rockin ja hardrockin ystäviä suosittelen tutustumaan The New Blackiin, Pure Poetryyn ja Raaka-aineeseen. Metallin kuuntelijoille Scar Of The Sun sekä Devilskin ovat huomioinnin arvoisia. Progerockin ystävien kannattaa kuunnella Hakenin ja Solarhallin tämänvuotiset kiekot.

Jyri Kinnari:

  1. nick-caveNick Cave & The Bad Seeds – Skeleton Tree
    ”Skeleton Tree” vetää täysin sanattomaksi. Mistään albumista ei ole ikinä huokunut yhtä paljon tunnetta kuin poikansa menettäneen Nick Caven surutyöstä.
  2. Moonsorrow – Jumalten Aika
    Moonsorrow ylitti itsensä jälleen. ”Jumalten Aika” on valtava, eeppinen ja lohduttoman synkkä mestariteos, jolle vain harva levy vetää vertoja.
  3. – The Year Is One
    Suomalaisen doom metalin veteraani Spiritus Mortis heräsi horroksestaan, minkä se osoitti pitkän uransa toistaiseksi parhaalla albumilla. ”The Year Is One” tuo Spiritus Mortisin raskaaseen riffivyörytykseen uusia sävyjä ja viettelevää melodisuutta, mikä tuntuu olevan resepti onnistumiseen. Kuten arviossani sanoin, ”The Year Is One” on yksi parhaista koskaan tehdyistä doom metal -albumeista.
  4. Ruger Hauer – Mature
    Ruger Hauer on Reginan avulla ilmeisesti ainakin jollain tasolla irtaantunut suomirapin kurinalaisuuksista, sillä minäkin innostuin tästä albumista. Yleensä rap menee toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos, mutta ”Mature”-levyllä on tarttuvia koukkuja, paljon tunnetta, mielenkiintoista lyriikkaa ja hullua luovuutta.
  5. Jukka Nousiainen – Jukka Nousiainen
    Jukka Nousiaisen rokkasi ensimmäisellä soololevyllään mutta matkustaa toisella aivan erilaisiin tunnelmiin. Edelliseen verrattuna Nousiaisen nimikkoalbumi on rauhallinen, tunnelmoiva ja monipuolinen. Proge, iskelmä, kantri ja rock ’n’ roll sulautuvat kiinnostaviksi ja persoonallisiksi kappalekokonaisuuksiksi.
  6. Bob Malmström – Vi Kommer i Krig
    Porvaricore on raskaampaa ja äkkipikaisempaa kuin aiemmin. Bob Malmströmin kolmas albumi on tähän mennessä sen paras kokonaisuus ja yksi vuoden parhaista levyistä.
  7. David Bowie – Blackstar
    Vuoden alussa menehtynyt David Bowie jätti testamentikseen vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa viimeisen albuminsa. ”Blackstar” todistaa Bowien olleen todellinen taiteilija viimeiseen saakka.
  8. Testament – Brotherhood of the Snake
    Tänä vuonna uutta thrash metalia tuli vähän sieltä sun täältä, mutta kuninkaan paikka on kiistatta Testamentin. Vuosikymmeniä toiminut veteraani vaihtaa vain isommalle vaihteelle vuosien karttuessa; tällä levyllä Testament on brutaalimpi ja kiivaampi kuin koskaan. Vaikka levyllä on muutama tarpeeton täytekappale, se on silti heittämällä vuoden kovin thrash metal -albumi.
  9. Tombstoned – II
    Tombstoned tuntuu menneen syvemmälle omaan soundiinsa ja olemukseensa toisella albumillaan ja tuo persoonalliset piirteensä esille vahvemmin kuin ennen. Tombstoned on yksi stonerdoomin tulevaisuuden nimistä ja musiikkinsa laatuun nähden ehkäpä Suomen aliarvostetuin yhtye.
  10. Sabaton – The Last Stand
    Power metalin suurnimeksi pikkuhiljaa kasvanut Sabaton kokeili uudella albumillaan uusia juttuja perusteiden pysyessä ennallaan. Pienen tutustumisen ja ihmettelyn jälkeen ”The Last Stand” osoittautui levyksi, joka on täynnä energisiä ja pirteitä kappaleita. Se ei ole ehkä Sabatonin paras levy, mutta todella hyvä.

Tänäkin vuonna julkaistiin uskomaton määrä loistavaa musiikkia. Olisin valehtelematta voinut tehdä vaikka top30-listan. Tähän piti kuitenkin valita kymmenen parasta, mikä tuotti suurta päänvaivaa. Eri päivänä lista saattaisi näyttää erilaiselta. Harkitsin listalle myös mm. kauhuohjaaja John Carpenterin ”Lost Themes II” -albumia, jonka sisältämä soundtrack-tyylinen musiikki luo jännitettä ja sopivasti painostavaa tunnelmaa. osoitti toisella albumillaan jälleen sävellyskynänsä terävyyden. taas teki yhden koko vuoden parhaista doom metal -albumeista. ”Tuho” oli raskaiden riffiensä ja autenttisen maailmanlopun meininkinsä ansiosta vahvasti ehdolla kymmenen parhaan joukkoon. Hexvesselin uusi ”When We Are Death” herätti mielenkiintoni aidosti rokkaavalla ja kosmisesti tunnelmoivalla hippimeiningillään, ja Kaleidobolt kasvoi toisella albumillaan potentiaalinsa mukaisiin mittoihin, sillä ”The Zenith Cracks” on yksi vuoden pirteimpiä ja omaperäisimpiä albumikokonaisuuksia.

Anna-Leena Harinen:

  1. Fleshgod Apocalypse King 2016Fleshgod Apocalypse – King
    Teknisen death metalin ja länsimaisen taidemusiikin täydellinen liitto. Ai että harmittaa, etten ollut tullut perehtyneeksi italialaiseen Fleshgod Apocalypseen tarkemmin jo aiemmin, mutta tänä vuonna olen luukuttanut sitä näiden hukattujenkin vuosien edestä.
  2. Moonsorrow – Jumalten Aika
    Moonsorrow tarjoaa jälleen levyllisen ensiluokkaista mustaksi paahdettua pakanametallia. Orgaaninen ja äärimmäisen vahvasoundinen albumi vavahduttaa luita ja ytimiä myöten.
  3. Insomnium – Winter’s Gate
    Taidokkaasti rakennettu 40-minuuttinen metallieepos, jollaista kukaan ei varmaan osannut odottaa. Konseptina kunnianhimoinen ja jopa vähän mielipuolinen, käytännössä yllättävänkin toimiva ja tasapainoinen. Näkemäni Lahden ja Jyväskylän keikat todistivat, ettei teos puuduta livetilanteessakaan.
  4. Stam1na – Elokuutio
    Ei ole toista samanmoista! Omintakeinen Stam1na jatkaa voittokulkuaan seitsemännellä levyllään. Teknologian palvontaa kritisoiva albumi ei ole yhtyeen tuotannossa helpoimmasta päästä, mutta avautuessaan paljastaa auliisti kaikki pienetkin hienoutensa.
  5. Ellinoora – Villi Lapsi
    Ihana Ellinoora hurmaa kyynisimmänkin kuuntelijan. Tarttuvat biisit ja persoonallinen lauluääni viettelivät minutkin puolelleen tänä vuonna.
  6. Lasten Hautausmaa – II
    Debyyttialbumillaan suunnilleen kaikki hurmannut Lasten Hautausmaa jatkaa soundinsa jalostamista toisella levyllään. Kolho mutta kaunis. Arkinen mutta ylentävä. Vastakohtaisuudet täydentävät toisiaan myös tämän bändin kohdalla.
  7. Lost Society – Braindead
    Kolmannella albumillaan Lost Society todistaa olevansa muutakin kuin ”kännissä ja läpällä” -henkistä kohkausta. Jyväskyläläisrässäreiden musiikillinen aikuistuminen ei ole kaikkia miellyttänyt, muttei se ole bändin maailmanvalloitusta haitannut.
  8. Testament – Brotherhood of the Snake
    Testament ei petä koskaan! Siinä missä moni muu keski-ikäistynyt vanhan liiton bändi on alkanut jo korista kuolontuskissaan, Testamentin kone ei osoita hyytymisen merkkejä.
  9. Whispered – Metsutan: Songs of the Void
    Konseptina ”suomalainen samuraimetalli” kuulostaa lähinnä myötähäpeää aiheuttavalta, mutta ihme kyllä Whispered on saanut sen toimimaan, minkä kolmas täyspitkä lättynsä väkevästi todistaa.
  10. Gojira – Magma
    Listan kymmenennestä sijasta oli kova taisto, mutta loppujen lopuksi viimeisenä vuoden levyjen listalleni pääsi Gojiran ”Magma”. Vaati todella monta kuuntelukertaa, ennen kuin levy alkoi kunnolla kiinnostaa, ja sen avautuminen on edelleen vaiheessa, mutta olen jo lumoutunut. Hieno ja moniulotteinen albumi!

Ville Raitio:

  1. architects -allourgodsArchitects – All Gods Have Abandoned Us
    Mistä tietää vuoden parhaan levyn? Ei sitä välttämättä tiedäkään, ainakaan tänä vuonna – sen tuntee. Ehdottomasti suurin inspiraation lähde tänä vuonna, ja mainittakoon nyt Tom Searlen menehtyminen, joka on tuonut tunteita pintaan. Edeltäjänsä ”Lost Forever/Lost Togetherin” tapaan Architects julkaisi jälleen levyn, joka tulee elämään ja soimaan vuosia. Levyn kautta voi purkaa sen kaiken vihan ja rakkauden sekä surun, jota elämässä tulee koettua.
  2. Dark Tranquillity – Atoma – Atoma
    On aina hieman pelottavaa, kun sinkut iskevät luihin ja ytimiin. Nimittäin turhan usein käy niin, että muu levy on kuuntelematta kuraa. Tämän lätyn nimikkobiisiä muistan luukuttaneeni ilmestymisen jälkeen välillä kymmenisen kertaa putkeen. Silti kokonaisuus toimii aivan yhtä hyvin, eikä muusta sisällöstä ”Atomassa” tule täytebiisifiilistä. Antaa kukkien kukkia ja kirkkaimpien tähtien loistaa.
  3. Scooter – Ace
    Vuosi lähti erinomaisesti käyntiin, kun tämä suomalaisten rakastama eurodance-jätti julkaisi jälleen uuden kokopitkän. Uskomaton fiilis ajatella, kuinka monien vuosien takaa Scooter on kehittynyt nykyaikaisemmaksi ja kykenee tuottamaan korvamatoja säilyttäen silti oman uniikin tyylinsä.
  4. Die Antwoord – Mount Ninji and da Nice Time Kid
    Viime vuonna tuli Chappie, nyt tuli levy. Molemmat vähintäänkin yhtä hämmentäviä, mutta juuri siinä suhteessa parasta viihdettä samaan aikaan itse musiikin kanssa. Hymy nousee korviin etenkin levyn loppua kohti, sillä alussa fiiliksessä on pelleilyn makua. Tunnelma tosin muuttuu välillä jopa tunnelmalliseksi, ja viimeistään ”I Don’t Care” lähettää viestin, että tämä kaksikkohan osaa tehdä musiikkia.
  5. Fear of Domination – Atlas
    Tälle bändille on kehkeytynyt nykypäivänä niin oma soundi ja tyyli, jotta hieman harmittaa antaa vasta viides sija. En lähtisi vertailemaan ”Atlasta” ”Distorted Delusionsiin”, sillä on vain upeaa, kuinka orkesteri tuntuu ottavan harppauksia eteenpäin.
  6. Breakdown of Sanity – Coexistence
    Paskinta elämässä on välillä, kun jostain bändistä kuulee ikään kuin liian myöhään. Nyt kuitenkin kävi hillomunkkipulla ja rakas kaverini mainitsi tästä bändistä juuri sopivasti. Uusi levy on paikoin jotain aivan käsittämätöntä ja melodisuus hivelee korvia joka kerta, kun sitä löytyy.
  7. SANNI – SANNI
    Ei mitään Metallicaa tai Avenged Sevenfoldia saatika Stam1naa vaan vanha kunnon SANNI! On ilo olla ylpeä tämän naisen vahingoista, Coronat auki vaan ja kuuntelemaan – tästä ei huumori lopu.
  8. Ruger Hauer – Mature
    Tähän hiphop-kollektiiviin on kehittynyt täydellinen viha-rakkaus -suhde. Pakko vain joka kerta kuunnella, vaikka musiikki ei sinänsä kiinnosta tai innosta. Tänäkin vuonna olen kuitenkin huomannut, kuinka levyn kappaleet soivat päässä, soittolistassa tai muuten vain pomppaavat aina esille. ”Sekaisin” taistelee vuoden parhaan kappaleen tittelistä.
  9. Night Lovell –  Red Teenage Melody
    Night Lovell ei todellakaan kuulu mihinkään kestosuosikkeihin, mutta tämän levyn jälkeen siihen on suurta potentiaalia. Ei nyt ehkä ihan mitään ykkösmateriaalia, mutta ansaitsee paikan listalla. Mikäli ”niggaräppiä” jaksaa kuunnella lähes päivittäin, levyn on yksinkertaisesti oltava hyvä. Kyllä vaan, menee myös Asking Alexandrian ohi.
  10. Asking Alexandria – The Black
    Levyllä tuntuu olevan valtavasti onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta se tuntuu kuvastavan koko Asking Alexandriaa. Bändiin katoaa silloin tällöin tietynlainen objektiivisuus, mutta reilusti on tultu eteenpäin vuosikymmenen vaihteen jälkeen.

Teemu Esko:

  1. cultesdes-ghoules-coven  – Coven, or Evil Ways Instead of Love
    Puolalaiseen noituuteen ja mustaan magiaan black metalinsa pohjaavan Cultes des Ghoulesin uusin albumi lienee kunnianhimoisin kuulemani julkaisu tänä vuonna. Lähes 100 minuuttia musiikkia näytelmämäiseen narratiiviin sidottuna ei ehkä vaikuta fiksulta idealta monen muun bändin kohdalla, mutta Cultes des Ghoules keskittyy mahtipontisten kulissien ohella myös siihen olennaiseen: itse musiikkiin. Tunnelma ei liene yhtä synkkä kuin aiemmilla studioalbumeilla, mutta perfektionistina en voi kuin ihailla levyn massiivista olemusta timanttisine toteutuksineen. Tällä kertaa enemmän todella oli enemmän, ja vuoden paras levy on näin ollen omalta osaltani kruunattu.
  2.  Moonsorrow – Jumalten Aika
    Uskoakseni jokainen raskaammasta metallista lainkaan kiinnostunut on ehtinyt jo kuulla Moonsorrow’n uutta levyä hehkutettavan maasta taivaaseen. Niin kuulin minäkin ja päätin vihdoin tutustua yhtyeen musiikkiin tämän uuden tuotoksen kautta – ja mikäs minua odottikaan. Yhtyeen aiemmin lähinnä live-musiikkina pitämäni pakanametalli nappasi minut mukaansa eeppiselle matkalleen, jonka kulku sujuu niin mukavasti, etten tiedä, haluanko enää edes löytää perille, mikäli se tarkoittaisi matkan päättymistä. Loistavaa jälkeä.
  3. Vektor – Terminal Redux
    Yhdysvalloista Arizonan osavaltiosta kotoisin olevan Vektorin scifi-vetoinen thrash metal saavutti uuden kliimaksin bändin uusimmalla ”Terminal Redux” -konseptialbumilla, ja yhtye osoittaa jälleen omaavansa jotain, mikä suurelta osalta heidän kollegoistaan puuttuu: genrerajojen yli näkevän identiteetin. ”Terminal Redux” ei tyydy genrensä elinehtojen lähes täydelliseen täyttämiseen vaan suuntaa päättäväisesti kohti uusia ulottuvuuksia nojaten tarinansa mukana kulkeviin käänteisiin jopa soul-laulun puolelle. Thrash metal ei ole kuulostanut näin sielukkaalta sitten kulta-aikansa.
  4. Hyperion – Seraphical Euphony
    Minun osaltani vuoden parhaan debyyttialbumin titteli menee epäilyksettä länsinaapurimme suuntaan melodista black/death metalia soittavalle Hyperionille. Yhtye ottaa kaiken irti kuudesta jäsenestään, ja peräti neljän raidan muodostamat kitaraosuudet loistavat raivokkailla riffeillään sekä luovat kaunista tekstuuria yhdessä majesteettisten koskettimien kanssa. Lyhyesti sanottuna jokainen soittaja vokalistia myöten tietää tehtävänsä ja puskee rajojaan pelkän onnistuneen suorituksen sijaan. Hyperion ei ainoastaan täytä Dissectionin ja Emperorin jättämää aukkoa, vaan todistaa olevansa varsin kykenevä nousemaan omalle valtaistuimelleen jonon jatkeeksi.
  5. Master’s Hammer – Formulæ
    Listalta löytyvän Inquisitionin ohella toinen black metalin ikisuosikkini Master’s Hammer julkaisi uuden albumin tänä äärimetallille suhteellisen rikkaana vuonna. Jo alkujaan genren kokeellisempaa suuntausta edustaneen tsekkiläisyhtyeen ulosanti tuntuu menevän iän myötä ainoastaan erikoisempaan suuntaan, ja uudella albumilla kuullaankin jopa vahvoja tekno-vaikutteita. Mikäs siinä, jos toimii -ja kyllähän muuten toimiikin!
  6. Inquisition – Bloodshed Across the Empyrean Altar Beyond the Celestial Zenith
    Black metalin kenties väkevin duo palasi tuoreella levyllään synkempään ulosantiin kahden suhteessa melodisemman julkaisun jälkeen, ja samalla madaltui myös laulaja-kitaristi Dagonin omaperäinen lauluääni. Dagonin uniikki kitarataiturointi ja Incubusin rumputyöskentely ovat edelleen loistava yhdistelmä, ja etenkin varhaset julkaisut mieleen tuova melankolinen tunnelmointi ”The Flames of Infinite Blackness Before Creation” -kappaleessa nousee bändin uran hienoimpiin hetkiin.
  7. Terra Tenebrosa – The Reverses
    Ruotsalaisen Terra Tenebrosan pörinäntäyteisessä äänimaailmassa hämyillään niin dark ambientin kuin sludge ja industrial metalinkin muovaamassa abstraktissa todellisuudessa – jos tätä todellisuudeksi voi kutsua. Kauttaaltaan painostava tunnelma yhdessä yhtyeen vähintään hämärän imagon kanssa tekevät ”The Reverses”-albumista erään vuoden sekä mielenkiintoisimmista että synkimmistä julkaisuista. Bändin uusinta levyä voisi kuvailla arvoitukseksi, joka ainoastaan vaikeutuu ratkaisua toden teolla etsiessä, ja juuri tässä piileekin levyn hienous.
  8. Deströyer 666 – Wildfire
    Australialaislähtöinen black/thrash-bändi tuli ja teki sen taas: tuore adrenaliinilla rikastettu levy rellestää väkivaltaisesti kaiken tiellensä sattuvan läpi välittämättä mistään vittuakaan. Albumi ei aivan yllä klassikkojen ”Cold Steel…for an Iron Age” ja ”Unchain the Wolves” tasolle mutta tarjoaa bändin faneille juuri sitä, mikä yhtyeessä perimmillään viehättääkin – ainakin allekirjoittaneen osalta.
  9. Hail Spirit Noir – Mayhem in Blue
    Kreikkalainen Hail Spirit Noir yhdistää musiikissaan black metalin ja psykedeelisen rockin okkultisimmat piirteet kokonaisuudeksi, joka ei ainoastaan ole kumpaakin tyyliä salamyhkäisempää vaan samalla myös ajoittain yllättävän hilpeää. Uusin levy jatkaa 2014 ilmestyneen ”Oi Magoi” -albumin jammailusessiota muistuttavia kappalerakenteita ja tuo samalla esiin bändin tähän mennessä aggressiivisimman puolen, vaikkakin myös puhtaan laulun osuus on noussut uuteen huippuunsa. Se kertonee tarpeeksi, että myös yhtyeen uusin albumi on jotain vielä osiaankin suurempaa.
  10. Agatus – The Eternalist
    Kreikkalaisduo Agatus julkaisi syksyllä ensimmäisen studioalbuminsa 14 vuoteen ja loi samalla nahkansa jättäen aiemmilla julkaisuilla kuullun black metalin taakseen. Bändin uusi klassisen heavy metalin suuntaan nojaava tuotos vie kuulijansa suorastaan myyttiselle matkalle muinaisen salatieteen ja mystiikan pariin ja on samalla loistava esimerkki soundin kehittymisestä ilman identiteettikriisiä.

Kunniamaininta vielä seuraaville levyille, jotka eivät kovan kilpailun vuoksi omalle listalleni yltäneet:
Death Angel – The Evil Divide
In The Woods – Pure
Khemmis – Hunted
Kyy – Beyond Flesh -Beyond Matter – Beyond Death
Megadeth – Dystopia
Nordjevel -Nordjevel
Oranssi Pazuzu – Värähtelijä
Spiritus Mortis – The Year Is One
Sylvaine – Wistful
Zhrine – Unortheta

Miika Kekki:

  1. Insomnium – Winter’s Gate
    Mitä tällaisen spektaakkelin äärellä voi edes sanoa? Riipaiseva tarina, joka jättää sanattomaksi. Melodiat ja sävelkulut, jotka syleilevät tarinaa ja tunnelmaa kuin äiti käsiinsä kuoliaaksi jäätyvää lastaan. Uskomaton niin tarinaa kuin musiikkiakin tukeva äänimaisema. Virheetön toteutus kaikin puolin. ”Winter’s Gate” on hätä, jota haluaa kärsimään.
  2. Stam1na – Elokuutio
    Kun ”Elokuution” ympärille kasattu idea paljastettiin, nousivat jo valmiiksi pyramidihuijauksen kokoiset odotukset joksikin modernin sietokykymme tavoittamattomissa olevaksi ”asiaksi”. Hetki siinä kesti, mutta ”Elokuutio” lunastaa nuo odotukset vaivatta. Tarina, tai paremminkin konsepti, on avauduttuaan groteski ja paikoin jopa pelottava katsaus siihen, mitä on, mitä voi olla ja mitä tulee joskus ehkä olemaan. Lyyrisesti ”Elokuutiolla” liikutaan Hyyrysen kirjoituskynän terävimmissä viilloissa kappaleesta kappaleeseen. Musiikillisesti levy on sopivan kokeileva menemättä kuitenkaan turhan överiksi tai erkaannuttavaksi valintoineen. Mukana on onneksi myös aimo annos tuttuja elementtejä Stam1nan repertuaarista. Tätä saa rakastaa.
  3. Amendfoil – Empyrean & Ophidian
    Ei ollut turhaa Amendfoilin hehkutus taannoisessa kirjoituksessani vuoden potentiaalisimmista yhtyeistä. Toisella, rauhassa hiotulla levyllään Amendfoil kuulostaa edelleen vain ja ainoastaan itseltään. Edellislevystä kimuranttivaihde on käännetty sen enempää kaunistelematta kaakkoon, ja lopputulos onkin sellaista grooven ja teknisen taidokkuuden ilotulitusta, että alkaa parastakin kitaravelhoa tai rumpujumalaa kuumotella. Ennen tätä oli sula mahdottomuus ympätä tällaiseen pakettiin vielä hittikertsejä, mutta onneksi meillä on Amendfoil. Enää ei ole. Ottakaa mallia, jos osaatte. Minä en osaa.
  4. Gojira – Magma
    ”Magma” vyöryy ja hautaa allensa nimeään mukaillen kuin armoton laavavirta. Vaikka kyseessä onkin edeltäjäänsä suoraviivaisempi ja helposti lähestyttävämpi kokonaisuus, on lopputulos silti silkkaa Gojiraa. Tutut elementit uusissa kuorissa. Dynamiikka on yhä parasta, mitä musiikilla on tällä haavaa tarjota, mutta uutena piirteenä yhtyeen musiikkiin on tullut edellämainittu, melkein jopa poppimainen tarttuvuus ja sopivanlainen ”rentous”, mikäli kyseistä termiä voi näinkin loppupeleissä synkkien asioiden äärellä liikkuvasta musiikista käyttää. Unohdettu ei onneksi ole kuitenkaan tajunnanräjäyttäviä sävellyksiä, joissa on mutkia ja kulmia kuin parhaassa Ranskanmaan taidelefassa konsanaan.
  5. In The Woods… – Pure
    ”Pure” on listan vaikeimmin kuvailtava levy. Kaikki tuntuu vain menevän juuri prikulleen, kuten hyvän levyn kanssa täytyykin mennä. Kun ottaa huomioon, kuinka kokeellisilla ja laahaavilla vesillä In The Woods… operoi, on kokonaisuus erittäin ehjä ja musiikin junnaavuudestakin huolimatta suoraviivainen. Soundimaailma on musertavan kaunis, mikä tosin on tuttua yhtyeen aiemmiltakin tuotoksilta. Niin tylyä ja tylsää kuin se onkin todeta, kaikki vain vittu toimii.
  6. Sara – Solus
    Sara luo nahkansa jo ties kuinka monetta kertaa urallaan. Deftones-vaikuteisesta vaihtoehtohevistä kokeellisen rockin kautta syntikoiden äärelle uraansa tehnyt Kaskisten ylpeys kokoaa aiemmin EP:illä julkaistut kappaleet uransa tunnelmallisimmaksi albumiksi. Alkuun pelkäämäni kitaran uhraus synapopin jumalalle osoittautuu turhaksi. Kaamosmaisen utuiset ja synkeät melodiat ja riffit istuvat loistavasti konemaiseen äänimaisemaan. Jos tämä on Saran valitsema tie, on ”Solus” loistava lyhty kyseiselle tielle.
  7. Car Bomb – Meta
    ”Mitähän vittua se oli?” kuvaa loistavasti omia reaktioita Car Bombin ensikosketuksen jälkeen. Täysin takavasemmalta iskenyt yhtye vastaa vuoden kovimmasta bändilöydöstä. Yhtye on kuin Messugahin ja The Dillinger Escape Planin kuvankaunis, rääväsuinen, sinne tänne rakettipolttoaineella toimivalla mopoautolla huristeleva lehtolapsi. Suosittelen lämpimästi jokaiselle, jonka mielestä musiikki on turhan helposti lähestyttävää, ymmärrettävää ja soitettavaakin.
  8. Fuath – I
    Älkää käsittäkö väärin, olihan se Saorinkin uusi julmetun hyvä. Kuitenkin, itse koin yhtyeen takapiru Andy Marhalin porjektiluontoisen Fuathin debyytin astetta tiukemmaksi kokonaisuudeksi ja ennen kaikkea kokemukseksi. Lopputulos on Saoria asteen riisutumpi, mutta silti yhtä jylhä ja teatraalinen. Äänimaisema on juuri omiaan Suomen talven parhaisiin hetkiin havumetsien keskellä, lumen syleilyyn.
  9. Wormed – Krighsu
    Trevor Strnadin Metal Injectionissa pitämän Obituarist-kolumnin sopukoista esiin kaivettu Wormed soittaa teknisemmän murjonnan kilpakumppaninsa mullan alle vaivatta. ”Krighsu” on kaoottinen ja jylhä kokonaisuus, jossa hengästystaukoja ei juuri (onneksi) ole. Paketti on myös hieman päälle puolen tunnin mitassaan sopivan kompakti, joten puudutuskaan ei pääse genren ystävälle iskemään. Jos Origin, Dying Fetus ja Nile iskevät, tai etenkin kotimainen Whorion, niin on ihme, jos tästä ei nauti.
  10. Harri Kauppinen – Helvetin laulut
    Singer/songwriter-doomia, anyone? Tästä genrepoliisin painajaisesta vastaa nyt jo kuopatun Beyond The Dreamin solisti Harri Kauppinen. Vaihtoehtoinen termi voisi olla vaikka poetiikkadoom. Homman nimi on vahvasti lyriikkapohjainen hidastelu ja synkistely. Näitä ”helvetin lauluja” eteenpäin kuljettavat parin kappaleen välein ripotellut kirjoituskoneen säestämät runopätkät, ja levyn flow mukailee muutoinkin runon syntyprosessia. Paikoin laahaava, tekijänsä näköinen ja paljas. Jahka loska valtaa lumien sulettua taas maan, suosittelen tutustumaan.

Listan ulkopuolelle täpärästi jäivät:
– The Empire
Rotten Sound – Abuse To Suffer
Harakiri For The Sky – III: Trauma
Edorf – Varjojen piiri
Asphyx – Incoming Death

Juri Hiltunen:

  1. architects -allourgodsArchitects – All Our Gods Have Abandoned Us
    Metalcorea raivoisalla ja emotionaalisella otteella. Levyn jokainen rytmihyökkäys on synkronoitu lyömään kuulijaa kurkkuun samalla, kun Sam Carterin komentava huuto repii sisuskaluja pihalle. Melankolista, vihaista ja voimakasta musiikkia.
  2. Oddland – Origin
    Oddland tarjoilee sopivan monipolvista ja ennen kaikkea iskevää progea hienolla soundimaailmalla sekä sopivilla ripauksilla djentiä. Potkivaa, koukuttavaa ja omaperäistä virkkausta. Vuoden yllättäjä.
  3. Waldgeflüster / Panopticon – Panopticon & Waldgeflüster
    Panopticon perii folkahtavan tunnelmabläkkiksen kruunun jo kuopatulta Agallochilta. Mökkimäinen lämpö sekä kaihoisa ikävä lyövät nätisti kättä tällä EP:llä. Levyn akustiset raidat sopivat erinomaisesti nostalgiointiin nuotiotulen äärellä joko menneisyyden haamuilla tai muuten vain.
  4. Oranssi Pazuzu – Värähtelijä
    Oranssi Pazuzu vie hypnoottisuuden uusille, sykkiville ja abstraktimmille tasoille kuin aikaisemmin. Bändi on löytänyt oman identiteettinsä pahaenteisessä ja transsimaisen spiraalimaisessa musiikissaan.
  5. Ihsahn – Arktis.
    Ihsahn osuu vihdoin kultasuoneen soololevyillään yksinkertaistamalla progressiivisuuttaan ja rakentamalla kasan mieleenjääviä koukkuja todella monipuolisen biisipaletin kanssa. ”In the Vaults” on käsittämättömän kova biisi.
  6. Obscura – Akróasis
    Upean teknisesti seikkailevaa death metalia. Levyn instrumentit ovat kuin eri suuntiin versova puu, joka kuitenkin kietoutuu osaksi yhtä kokonaisuutta. Levyn nimikkobiisi on yhä yksi vuoden kovimmista kipaleista.
  7. Gorguts – Pleiades’ Dust
    Yksi tunnelmallisen death metalin kärkinimistä pitää keihäänsä terävänä. Levy on kuin epäsymmetrinen palapeli, joka rakentuu seinille, lattialle ja kattoon luoden lumoavan, synkän ja vinon kuvansa.
  8. Protest the Hero – Pacific Myth
    EP, jonka progeilussa on mehusteltavaa pitkäksi aikaa. ”Pacific Myth” on kuin turboahdettu häseltävä terrieri, jonka koheltamisessa on paljon villiä, kuplivan iloitsevaa ja välillä kaunistakin musisointia.
  9. Thy Catafalque – Meta
    Unkarilainen hämärä, monivärinen tuntematon lintuilmestys. Vuoden monipuolisin levy, jonka kuvailu on äärimmäisen vaikeaa lyhyissä lauseissa. Bläkkistä, folkkia, synamattoja, leikkisyyttä ja yleistä kummallisuutta yhdessä paketissa.
  10. Borknagar – Winter Thrice
    Heleää ja jylhää metallia usean taitavan vokalistin voimin Norjasta. ”Winter Thrice” on vuoristopuro keväällä; kepeä, sofistikoitunut sekä laajempaan joen virtaan liittyessään myös ylevän mahtava levy.

Taru Ruusu:

  1. Kuvahaun tulos haulle spiritus mortis year is oneSpiritus Mortis – The Year Is One
    Täydellinen kokonaisuus bändiltä, jonka edellisestä julkaisusta on vuosia. Todella odotuksen arvoinen. Ja enemmän. Olen kuunnellut tätä varmaan liikaakin ilmestymisestä asti kuitenkaan kyllästymättä yhteenkään kappaleeseen. Tämä helmi toimii todennäköisesti vuosien päästäkin.
  2. Moonsorrow – Jumalten Aika
    Mahtavia melodioita, jälleen kerran. Levyllä löytyy viisi kappaletta, joista on edes vaikea valita parasta. Kokonaisuus onnistuu lähes upottamaan kuuntelijan johonkin toiseen maailmaan.
  3. Gojira – Magma
    Hyvin mukaansatempaava levy. Vaikka seasta löytyy pari kehnompaakin raitaa, on tämä silti Gojiraa parhaimmillaan.
  4. Fleshgod Apocalypse – King
    Sanoihan Fleshgod Apocalypsen laulaja Tommaso Riccardkin ”Kingin” olevan bändin uran paras albumi. On se. Olen huomannut tämän musiikin jokseenkin jakavan mielipiteitä, mutta itse pidän tästä.
  5. Lord Vicar – Gates Of Flesh
    Ei varmaan bändin paras levy, mutta tämä sai minut kaivamaan vanhemmankin materiaalin kuunteluun. Fanittelua lisäsi myös kesällä Tuskassa katsottu keikka.
  6. Oranssi Pazuzu – Värähtelijä
    Maailman pelottavimmaksi metallibändiksikin väitetty kokoonpano. Sitä en lähde punnitsemaan, mutta erikoinen ja ainutlaatuinen ainakin.
  7. Wolfmother – Victorious
    Tavallaan löysin bändin monien vuosien jälkeen uudelleen. Välillä kaipaa vähän iloisempaa musiikkia, ja tämä on oikein hyvä vaihtoehto sille.
  8. Lost Sosiety – Braindeath
    Vuosi sitten olisin itsekin yllättynyt, että tällainen bändi komeilee omassa top10:ssä. Täytyy vain myöntää, että todella kova levy. Ei siitä pääse mihinkään. Livenä ovat vieläkin loistavampia.
  9. Rotten Sound – Abuse To Suffer
    Kunnon grindgoremättöä. Suosittelen lenkkimusiikiksi joulukiloja polttaessa.
  10. Mokoma – Laulurovio
    Sisälläni asustaa Mokoma-fani, joka näyttäytyy vain harvoin ja oikeassa seurassa. Akustisena bändi ei ole suosikkini, mutta ansaitsee tälläkin julkaisulla kymppisijan kuitenkin.

Järjestys muuttui tätä tehdessä useamman kerran, mutta olkoon tämä se oikea ja lopullinen. Listalta olisivat voineet löytyä lisäksi esimerkiksi: M.Laakso – The Gothic Tapes, Mantar – Ode To The Flame, Kaleidobolt – The Zenith Cracks, Maj Karma – Peltisydän, OverDoze – Supreme Dosage.

Mikko Äijö:

  1. Steven_Wilson_4_and_a_half_coverSteven Wilson – 4½
    Kärkipaikasta käytiin kova taistelu rockin ja metallin välillä. Steven Wilsonin ”4½” ohitti Moonsorrow’n ”Jumalten Ajan” niukasti, mutta silti ansaitusti. Kuvailin albumia näin alkuvuoden arvostelussani: ”Miksi tehdä kaksituntista proge-eeposta, kun hiukan yli puoli tuntia kestävä, kuusi kappaletta sisältävä EP ajaa saman asian? Steven Wilsonin lyhytjulkaisu ”4½” käy läpi tunteiden kirjon ja tiivistää Wilsonin soolotuotannon kuuteen kappaleeseen.” Allekirjoitan kuvailuni edelleen, eikä mieleni ole muuttunut: albumi on täyden kympin ansainnut.
  2. Moonsorrow – Jumalten Aika
    Ei ”Jumalten Aikaakaan” ole kappalemäärällä pilattu. Viisi pitkää kappaletta, joista lyhyin kestää seitsemän minuuttia. Tämä on mielestäni loistava rakenne albumille kuin albumille. ”Jumalten Aika” vie äänimaailman 2000 vuoden taakse ja tekee sen niin mieleenpainuvalla tavalla, että sen tunnelmaan on palannut kuluneen vuoden aikana kerta toisensa jälkeen. Vuoden paras metallilevy.
  3. Avatar – Feathers & Flesh
    Vuosi 2016 tullaan muistamaan erinomaisista teemalevyistä. Näistä oman listani kärkisijalle nousi ruotsalaisen Avatarin eläinsatu ”Feathers & Flesh”. Synkän ja koskettavan tarinan metsän herruudesta ja ylpeydestä kertova ”Feathers & Flesh” olisi mielenkiintoinen tarina ilman musiikkiakin, mutta monipuoliset kappaleet tekevät siitä entistä nautinnollisemman kokonaisuuden. Myös vuoden ”tarttuvimman kertosäkeen” tittelin korjaa tarinan antagonistin esittelevä kappale ”The Eagle Has Landed”. Alagenrerajoja sekoittava eläinsatu on mielestäni vuoden mielenkiintoisin teemalevy.
  4. Stam1na – Elokuutio
    Synkkien dystopioiden maailma on Stam1nalle entuudestaan tuttu, ja tänä vuonna julkaistu, tekoälyjen hallitsemaan maailmaan keskittyvä ”Elokuutio” on erinomainen kokonaisuus. Stam1na on kekseliäisyydessään ylivertainen verrattuna muihin kotimaisiin yhtyeisiin. Suomilyriikan yhdistäminen progressiiviseen metalliin näin nerokkailla ideoilla pitäisi olla vain positiivista huomiota herättävää. ”Elokuutio” oli odotettu albumi, joka osoittautui vielä odotettua paremmaksi.
  5. Insomnium – Winter’s Gate
    Albumikokonaisuuksista on jo puhuttu, mutta vielä kerran on korostettava niiden mielenkiintoisuutta. Tarinan eteneminen kappaleesta seuraavaan romaanin tavoin on äärimmäisen upea tapa kuunnella albumia. Insomniumin ”Winter’s Gate” onkin vain yksi kappale, joka on jaettu seitsemälle eri raidalle.  Se perustuu yhtyeen laulajan kirjoittamaan viikinkinovelliin, jonka ideaa on jatkettu kokonaiseksi albumiksi. Musiikillisesti ja tekstillisesti erinomainen konseptialbumi on helposti vuoden viiden parhaimman albumin joukossa.
  6. Opeth – Sorceress
    Top5:n ulkopuolella järjestys onkin vähän vaikeampi. Viidestä jälkimmäisestä selvästi positiivisin yllätys on Opethin ”Sorceress”. Edelliset yhtyeen albumit ”Pale Communion” ja ”Heritage” eivät mahtuisi mitenkään omille listoilleni, sillä kuulun niihin, jotka eivät hyväksy Opethin uutta kliiniä suuntaa. ”Sorceress” sen sijaan yllätti. Albumi on sekä kliini että raskas, loistavia kappaleita sisältävä teos, joka on pitkästä aikaa lähimpänä sitä Opethia, johon ihastuin.
  7. Steve’n’Seagulls – Brothers In Farms
    Ei, bändi ei edelleenkään ole pelkkä huumoriyhtye. Rock- ja metalliklassikoita countryksi sovittava Steve’n’Seagulls on tullut jäädäkseen, ja hyvä niin. Toinen albumi ”Brothers In Farm” on edelleen hyvä, hauska ja mielenkiintoinen. Se on täynnä sovituksia ja ideoita, joita muut eivät ole edes osanneet kuvitella.
  8. In Mourning – Afterglow
    Melodista death metalia mahtuu myös listan loppupuolelle. Ruotsalainen In Mourning julkaisi muutaman vuoden tauon jälkeen albumin ”Afterglow”. Luonnollisesti synkkää, riffipohjaista dödistä on rikastettu tunnelmallisilla rakenteilla. Todella hyvä albumi death metalin ystäville.
  9. Lasten Hautausmaa – II
    Lasten Hautausmaa on jatkanut samalla linjalla upean debyytin jälkeen. Synkille suomirock-kappaleille on oma paikkansa kesäöiden ja tummuvan syksyn soundtrackeina. Suomea käyttäviä yhtyeitä nousee pintaan aivan liian vähän, mikä on sääli. Onneksi Lasten Hautausmaan ura on vasta alussa.
  10. Fleshgod Apocalypse – King
    Loistavan keikan Nummirockissa vetänyt Fleshgod Apocalypse julkaisi alkuvuodesta uuden albumin ”King”. Sinfonisella ja teknisellä death metalilla täytetty albumi on yhtyeen parhaita kokonaisuuksia. Samoin kuin In Mourningin ”Afterglowta”, suosittelen ”Kingia” vahvasti, jos death metal kiinnostaa edes hiukan.

Janne Partanen:

  1. Lasten Hautausmaa iiLasten Hautausmaa – II
    Tämä bändi vei sydämeni yhdellä biisillä. Se avarsi oman musiikkimakuni uudella tavalla ja näytti, että depressiivistä matskua voi tehdä myös tarttuvan rokkaavasti. Bändin toinen levy jatkaa ensimmäisen ep:n ja levyn aloittamaa tietä. Niin hämmentävä yhdistelmä hyvää biisinkirjoitusta, loistavaa sanoituista ja omintakeista asennetta. Mahtava bändi ja mahtava levy!
  2. Saattue – Kärsimysnäytelmä
    Nyt on synkkää ja ahdistavaa menoa. Saattue on osannut aina tehdä pirun kovia biisejä, mutta parilla edellisellä kokonaisuutta on vaivannut muutamat turhat biisit. Nyt usemman vuoden tekemisen jäljeen bändi iski täysillä päin näköä ja julkaisi uransa kovimman tuotoksen, jossa kokonaisuus on kultaa ja biisit äärettömän kovia.
  3. Maj Karma – Peltisydän
    Seitsemän vuoden tauon ja Herra Ylpön sooloilun jälkeen loistava paluu juurille. Jämäkän iskevää rockia ja Herran Ylpön sanoituskynä terävämpänä kuin koskaan. ”Peltisydän”-biisi oli tämän kesän teemabiisi.
  4. Cancerslug – Sassy For Satan
    Jenkkien rumin ja rujoin punkkibändi jatkaa voitokasta kulkuaan. Meno on brutaalia, simppeliä ja pirun iskevää. Tyyli on pysynyt koko bändin uran samana, mutta silti bändin uutta levyä tulee odotettua kuin kuuta nousevaa.
  5. Kalmankantaja – Tyhjyys
    Depressiivisyyden perikuva Kalmankantajat on tämän vuoden löytöjä. Bändin musiikki sopii pirun hyvin aamun väsyneisiin tunteihin. Kylmiin pakkasaamuihin ja armottomiin krapuloihin. Uutuuslevyllä on pirun hienoa soundia ja tunnelma kohdillaan.
  6. Kuolemanlaakso: M. Laakso – Vol. 1: The Gothic Tapes
    Tämä oli kyllä todella yllättävä levy. En ole koskaan pahemmin Kuolemanlaaksoa kuunnellut, mutta M.Laakson soololevyn saatua hyvin vaihtelevia arvosteluja oli levy pakko ottaa kuunteluun. Pirun tarttuvaa goottirokkia on mies tehnyt, ja huomaamattani ryhdyin kuuntelemaan levyä autossa päivittäin ja viikosta toiseen. Vuoden ehdoton yllätttäjä!
  7. Darkthrone – Arctic Thunder
    Jätkät voivat olla ”too old & too cold”, mutta kylläpä pojat aikamoisen kiekon saivat kasattua. Soundipolitiikka on raakaa ja äärettömän iskevää. Biisimateriaali pirun aggressiivista!
  8. The Resistance – Coup De Grace
    Ruotsin jäärät ne vain jaksavat yllättää. Eipä näin äkäistä ”göötteburiheviä” ole hetkeen Ruotsista tullutkaan. Oksat pois ja kaikkia turpaan -mentaliteettia saisi tulla lisää Ruotsista.
  9. Harri Kauppinen – Helvetin Laulut
    Tämä levy vaati paljon aikaa avautuakseen. Jotenkin pirun hämärä yhdistelmä erilaisia genrejä. Harri Kauppisen musiikin hienous onkin siinä, että se on yhtäaikaa pirun herkkää mutta todella synkkää. Toivottavasti miehestä kuullaa vielä tulevaisuudessa.
  10. Anthrax – For All Kings
    Monessa sopassa keitetty Anthrax jatkaa uudella levyllään edellisen levyn modernimman thrash metalin saralla ja iskee tiskin taas vallan mainion levyn. Vaikka ensimmäiset sinkut osoittautuivat levyn heikoimmaksi anniksi, on loppulevy taattua laatua.

Sami Elamaa:

  1. Vader – The Empire Tämän vuoden loppupuolella Puolan kuolonkone Vader yllätti täysin uudella kokopitkällään ”The Empire”. Puolituntinen paketti tarjoaa tylyä, nopeaa, raskasta ja helvetillistä kaaosta! ”The Empire”-albumi on rakennettu, hiottu ja taottu täydelliseksi kuolonkoneeksi, joka hävittää kaiken tieltään. Tätä panssarikolonnaa ei pysäytä mikään!
  2. Nightwish – Vehicle of Spirit
    Tässä on erittäin, erittäin hieno live-julkaisu. Kaksi kokonaista keikkaa ovat jokaisen katselukerran jälkeen jättäneet upean ja mahtavan fiiliksen. Floor Jansenin liittyminen orkesteriin on nostanut Nightwishin uuden, upealle ja mahtipontiselle tasolle. Live-tallenteet todistavat, että Tuomas Holopaisen johtama orkesteri on näyttävä ja ainutlaatuinen. ”Vehicle of Spirit” kuuluu ehdottomasti vuoden parhaimpiin livetallenteisiin.
  3. Fleshgod Apocalypse – King
    Lukiessani useita arvioita tästä levystä jouduin ottamaan itsekin selvää siitä, onko ”King” niin hyvä, kuin muut ovat tästä kirjoittaneet. Ja voi helvetti soikoon, että tämä teos iski täysillä! En osannut odottaa, että italialaiset maestrot onnistuisivat luomaan niin massiivisen kuuloisen albumin, mitä ”King” edustaa. Sinfonisen kuolonmetallin ystäville ”King” on täydellinen valinta omaan levyhyllyyn.
  4. Inquisition – Bloodshed Across the Empyrean Altar Beyond the Celestial Zenith
    Musta kosminen kaaos imaisee kuuntelijat suureen kadotukseen! Yhdysvaltalainen duo onnistui luomaan sellaisen kosmoksen, että pienempiä olentoja hirvittää! Jos Inquisition pystyy tämän albumin jälkeen tekemään vieläkin parempaa jälkeä, koko universumi joutuu mustaan helvetilliseen kosmokseen. ”Bloodshed Across the Empyrean Altar Beyond the Celestial Zenith” on tähän mennessä yhtyeen parhaimpia tuotoksia.
  5. Hobbs’ Angel of Death – Heaven Bled
    Jos pitää mainita tämän vuoden tiukin ja aggressiivisin thrash-julkaisu, niin se on ehdottomasti Hobbs’ Angel of Deathin kolmas ja pitkään odotettu kokopitkä ”Heaven Bled”. Vaikka Peter Hobbsilla on ikää jo reilusti pussissa, menoa se ei näytä ollenkaan haittaavan. ”Heaven Bled” on alusta loppuun niin vihaista ja saatanallista menoa, ettei mitään rajaa! Kyllä, tällaista halutaan kuunnella lisää tulevaisuudessa!
  6. Testament – Brotherhood of the Snake
    Toisen thrash-konkarikokoonpanon Testamentin uutukainen on silkkaa juhlaa! Äärimusiikin maailmasta löytyy monia vanhoja thrash-yhtyeitä, mutta Testament ei kuulu siihen joukkoon, jonka taival ja kulta-aika ovat aikakausia sitten päättyneet. ”Brotherhood of the Snake” todistaa sen, että 30-vuotias Testament on todella tiukassa kunnossa!
  7. Deströyer 666 – Wildfire
    Toistaiseksi Australian paras metalliyhtye Deströyer 666 ei petä uudella ”Wildfire”-albumillaan. Yhtyeen diskografia on katettu ainoastaan loistavilla tuotoksilla, eikä ”Wildfire” tee tälläkään kertaa poikkeusta. Albumi kuulostaa tutulta ja takuuvarmalta Deströyer 666:lta. Black-thrashin kuuntelijoille ”Wildfire” on teos, joka kannattaa ottaa haltuun!
  8. Desaster – Oath of an Iron Ritual
    Saksalaisen mustan ja kolkon thrashin sanansaattaja Desasterin tuorein julkaisu iskee lujaa ja täydellä vihalla. Tämäkin konkariyhtye kuuluu niihin porukoihin, joiden ikä ei merkitse paskaakaan! Aina silloin kun uutta tuotosta lyödään tiskiin, taataan, että laatu on vahvaa. ”Oath of an Iron Ritual” ruokkii raskaan sarjan musiikin diggareille paketin mustaa, raskasta ja vihaista thrashia.
  9. Running Wild – Rapid Foray
    Vuonna 2011 Rock n Rolf pisti bändinsä uudelleen kasaan, minkä jälkeen bändiltä on tullut pari kehnoa studiojulkaisua, joista ei saa mitään irti. No, kolmas kerta toden sanoo, sillä ”Rapid Foray” on laadullisesti paljon, paljon parempaa piraattimetallia. Running Wildin tuoreimman albumin parissa ei ole pelkoa, että ajautuu karikoille.
  10. Urfaust – Empty Space Meditation
    Monelle Urfaust saattaa kuulua yhtyeiseen, joiden parissa kestää tovi jos toinen, ennen kuin pääsee musiikin ytimeen. ”Empty Space Meditation” -levyn parissa voi joutua kokemaan saman haasteen, mutta sitten kun sen sisälle pääsee, paluuta ei enää ole. Silloin äärimmäisen meditaatiohullutuksen syöverit hypnotisoivat kuulijan upeaan tunnelmaan.

Ville Syrjälä:

  1. Alcest Kodama 2016 Alcest – Kodama
    Kaunis, monisyinen ja tunnelmarikas albumikokonaisuus. Vaikka levyn loppu jättää hieman happaman maun, se pakottaa kuuntelemaan albumin uudestaan ja uudestaan.
  2. Devin Townsend Project – Transcendence
    Ensin pettymys, sen jälkeen ihastus, jonka jälkeen ei voi jättää kuuntelematta. Devin Townsendin tasaisin, tasalaatuisin ja ehein albumikokonaisuus. Joskus riittää vain hyvät kappaleet, eikä aina tarvitse olla sentterit pystyssä musiikin tasapäisyydelle.
  3. Gojira – Magma
    Ranskan ykkösmetallibändi vain paranee vanhetessaan, insert ranskalainen viinivertaus tähän. Yhtyeen kevyempi ote karkoittaa toiset jäärät, toisille se taas jakaa jokea eri suuntiin. Metallimusiikki on alati kuolemassa, sillä se on vähän väliä vajoamassa koomaan respiraattorin savutessa vieressä. Tämän kaltaiset albumit pitää sen hengissä ja liikkeessä.
  4. Giraffe Tongue Orchestra– Broken Lines
    Superbändit usein kyykkäävät ja eivätkä tuo albumia edeltävää hypetystä enempää pöydälle. Tämä albumi tekee poikkeuden siihen sääntöön. Tiukka tuuttaus, kepeä mättö, pehmyt jälkkäri. Täydellinen illallinen! Levykin onnistunut ihanuus!
  5. Kvelertak – Nattesferd
    Norjalainen black’n’roll-pumppu osuu kolmannellaan jälleen maalitaulun keskiöön. Albumi tiivistää, sitoo ja niputtaa yhtyeen musiikillisen annin nätiksi paketiksi, jonka äärellä juroinkin paketin avaaja laukeaa mamiksiinsa.
  6. Twelve Foot Ninja – Outlier
    Tämä aussibändi pinoo nättiin kasaan djenttiä ja loungemusiikkia toisessa silmässä pilkettä ja toisessa silmänisku Mike Pattonin suuntaan. Ei liian djentiä, ei liikaa huumoria eikä liikaa lainaamista. Nuo kolme temppua on kenelle tahansa lähes mahdoton tehtävä, mutta TFN kiskasee siltä tehtävältä simmarit korville.
  7. Oddland – Origin
    Ykkösalbumin onnistumisen paineet harteillaan yhtyeellä oli mahdollisuus joko toistaa onnistunut kaava tai lähteä vähän kokeilemaan ja kikkailemaan. Jälkimmäinen vaihtoehto loihti suomalaista vaihtoehtometallia parhaimmillaan.
  8. Astronoid – Air
    Alcestia ja Devin Townsendia samassa paketissa? Liian hyvää, etteikö menisi vaan mielistelyksi. Vaikka bändi olisi albumilla voinut kokeilla muitakin tunnelmia kuin eeppisen positiivisuuden ilmalennon, on ”Air” vuoden toiseksi parhain debyyttialbumi!
  9. Fatboy – Moments
    Ruotsalainen tunnelmallista ja aikuista rockabillya taitavasti veisaava Fatboy onnistuu tekemään jälleen en fantastisk album! Läskipoika on samaistuttava ilmiö ja sen musiikki voittaa raskaskenkäisemmätkin naiset puolelleen!
  10. Doug Stanhope – No Place Like Home
    Okei, tämä oli selkeä cop out. Kymmenes on aina se vaikein, sillä yhdeksännen jälkeen alkaa albumit olla sitä parempaa keskiluokkaa. Tämän takia suosittelen ottamaan jenkkikoomikko Doug Stanhopen uuden albumin kuunteluun ennen kun kuuntelet sen kymmenennen metallialbumin.

Kommentoi julkaisua