Kaaoszinen vuoden 2021 kuvat

Kirjoittanut Outi Puhakka - 30.12.2021

Vuosi 2021 oli keikkojen ja keikkakuvauksen osalta aikamoinen nollasta sataan ja äkkipysähdys pystyseinään. Alkuvuonna ei tapahtunut juuri mitään, tammikuusta kesäkuun puoleen väliin Kaaokselta löytyy tasan yksi kuvagalleria. Kesäkuussa maailma alkoi hieman avautua, ja kesäfestareille päästiin toden teolla käsiksi. Festarikesästä ei ehditty kuitenkaan kauan nauttia, vaan tummia pilviä kertyi nopeasti tapahtumien ylle, ja useita peruutuksia nähtiin valitettavasti. Kunniamaininta annettakoon SaariHelvetille, joka veti tapahtuman vaikeassa tilanteessa onnistuneesti läpi maskipakon voimin.

Syksyllä päästiin järjestämään isompia ja pienempiä tapahtumia erinäisten rajoitusten vaihtelevalla kirjolla. Isommista konserteista mainittakoon Stam1nan jäähallikeikka ja Tampereen Nokia Arenan avajaiset Eppu Normaalin kera.

Nyt on vedetty käsijarrusta, eikä mitään tapahdu hetkeen. Sen voin sanoa, että livemusiikin paluu oli kuin vettä nääntyvälle tässä kahelissa maailman ajassa. Voimia ja toivoa paremmasta jokaiselle artistille, teknikolle ja tapahtumajärjestäjälle – olette tärkeitä.

Kaaoksen kuvaajat kuvasivat kuitenkin tänäkin vuonna, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Pääset muistelmaan alla olevien kuvien avulla, mitä kaikkea tapahtuikaan vuonna 2021.

Sini Honkanen

Instagram: sinihonka

Outi Puhakka

Instagram: OutoKuva

Niko Sihvonen

Instagram: Rocktografia

Sami Hinkkanen Photography

Instagram: kamikazefin

Sini Sulkakoski Photography

Instragram: Sinisulkakoski_Photography

AJ Johansson Photography and Video

Instagram: aj_johansson