Kahdeksan oikein – Klassikkoarviossa Rushin ”Grace Under Pressure”

Rushin kymmenes studioalbumi ”Grace Under Pressure” ilmestyi 40 vuotta sitten 12.4.1984. Levy äänitettiin edellisvuoden marraskuun ja julkaisuvuoden maaliskuun välillä nykyisin jo tuhopoltetussa Le Studiossa Kanadan Morin-Heightsissa. Bändin hovituottaja Terry Brown sai mennä ja albumin soundit rakensi tällä kertaa brittiläinen Peter Henderson. Levyltä lohkottiin neljä singleä. ”Grace Under Pressurea” voi pitää pelinavauksena Rushin syntetisaattorivetoiseen aikakauteen. Tällä albumilla koskettimien rooli on kuitenkin vielä maltillinen.

”Afterimage” tärähtää kertavedolla käyntiin ja lupaa hyvää jo ensitahdeista. Laulumelodia ei ole ilmeisimmästä päästä, mutta istuu kappaleeseen saumattomasti. Väliosaa kuljetaan ristikompilla, kunnes kertosäe saa vuoronsa. Myöskään sitä ei ole sävelletty kaikkein todennäköisimmän valintalaarin nuoteista. Se on lyhyt, ytimekäs ja tuottajan lempinimen mukaan nimetyn Hentor Sportscasterin ujelluksen ryydittämä. Vaikka musiikkivideot eivät olleet Rushin uran vielä tässäkään vaiheessa yhtyeen säkenöivintä osaamista, niin ”Afterimagen” video tekee poikkeuksen. Se tukee biisin tunnelmaa mainiosti.

”The Enemy Within” kolistellaan perkussioilla matkaan. Kitara nakuttaa kiihdytettyä reggaeta, basso juoksee ja touhu on hengästyttävää. Väliosan ja kertiksen ristisiitoksessa bändi irtautuu ska-rytmistä, mutta rummut jatkavat ristipistoja. ”The Enemy Within” käsittelee taitavasti arjen pelkoja. Se on viimeinen (eli tässä tapauksessa ensimmäinen) osa Rushin takaperoisesti nimettyä Fear- trilogiaa. Biisin osat kiertävät tuttuun tyyliin. Lyhyet välisoitot katkaisevat kierron ja luovat tarpeellista dynamiikkaa. C-osassa paino on laululla bändin luodessa iskuilla tunnelmaa taustalla. Lopussa heittäydytään koko massalla instrumentaaliin ska-riemuun ja jätetään hyvästit feidaamalla.

Rummut introavat ”The Body Electricin” alun, kunnes basso johdattaa koko arsenaalin mukaan. Syntikka kilisee ja helkkyy. A-osassa tunnelma leijuu korkealla pilvien yläpuolella ja vetää kuuntelijan mukaansa. Binäärilukuja luettelevasta kertiksestä siirrytään takaisin ykkösosan korkeuksiin. Kappaleeseen on ympätty tavaraa juuri sopivasti, eikä vähääkään liikaa. Maltillinen lähestymistapa korostaa ilmavaa tunnelmaa. Sääntöjä halveksiva kitarasoolo hyökkää valmistautumattoman kuulijan niskaan välittömästi kertosäkeestä. Rush tulittaa piiput punahehkuisina kappaleen maaliviivan yli.

Albumin päättävä ”Between the Wheels” käynnistyy urkusyntsalla. Kitara vinguttaa ilmoille korvia viiltävät nuotit ja laulu yhtyy leikkiin. Rytmatiikka laahaa ja on jylhä. Se vaihtuu väliosassa kiihkeään kulkuun. Kertosäkeeseen Rush on luonut tunnelatauksen, joka miltei nostaa kyyneleet silmiin. Tuttu ristikomppi takaa jälleen laadun. ”Between the Wheels” on levyn paras kappale, vaikka keikkatilanteessa se ei kuulukaan toimivimpiin. Sen täydellisyys ja syvyys välittyvät parhaimmin studiotallenteelta käsin. Kitarasoolo viuhtoo, vinkuu ja vihloo upeasti. Biisi hiipuu kaukaisuuteen kertosäkeen kautta.

”Grace Under Pressure” on tiivis ja mietitty kahdeksan erinomaisen kappaleen paketti. Aavistuksellista täytemateriaalin tuoksahdusta on ainoastaan ”Red Lenses”– biisissä, mutta sekin tuoksu on mieto. Tällä albumilla Rushin 70-luvun levyjen raskaat kitarat ovat ansaitulla lomalla. Ne palaavat jälleen oleelliseksi osaksi yhtyeen kokonaissoundia, kunhan syntikkahullutus saadaan muutaman seuraavan albumin myötä menneen talven lumien seuraan. Rush osasi uudistua. Aina ratkaisut eivät olleet jokaisen mieleen, mutta ”Grace Under Pressuresta” tuskin monikaan löytää pahaa sanottavaa. Albumi on yksi onnistuneimmista kokonaisuuksista bändin laajan tuotannon joukossa.

Kappalelistaus:

1. Distant Early Warning
2. Afterimage
3. Red Sector A
4. The Enemy Within
5. The Body Electric
6. Kid Gloves
7. Red Lenses
8. Between the Wheels