Klassikko kahden vastaavan välissä – Savage Amusement 30 vuotta

Kirjoittanut Markus Raatikainen - 16.4.2018

”Savage Amusement” on Scorpionsin 10. studioalbumi. Kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista bändin julkaisuista, jossa klassiselle kokoonpanolle – Klaus Meine, Rudolf Schenker, Matthias Jabs, Francis Buchholz ja Herman Rarebell – luonteenomainen rock-ilmaisu saa arvoisensa jatkon. On kiinnostavaa, ettei ”Savage Amusement”ole kuitenkaan yltänyt samanlaiseksi klassikoksi kuin ”Love at The First Sting” tai ”Crazy World”. Mitään erityistä syytä en tälle keksi, joskus musiikkibisnes vain menee näin.

Toisaalta on todettava, että ”Savage Amusementilta” ovat varsinaiset listaykköset jääneet puuttumaan, mikä on voinut hieman syödä levyn arvostusta sekä omana aikanaan että nykyään. Tähän on syytä kiinnittää huomiota. Albumin hyvyyttä eivät todellakaan määritä listahitit vaan onnistuneen laadukas kokonaisuus, jossa vaihtelua kappaleiden välillä esiintyy riittävästi. Todella onnistuneen albumin on oltava osiensa summaa enemmän ja tähän vaikuttavat esimerkiksi kappaleiden laatu, järjestys ja tuottaminen. ”Savage Amusementin” tapauksessa yhteinen linja löytyi ja lähes kaikki kappaleet tunnistaa juuri tämän levyn lauluiksi. Ne eivät voisi olla oikein muualla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Don’t Stop at the Top” luo kiekolle kyllä tunnistettavan aloituksen. Kyseessä on mahtipontinen rockbiisi itsensä ylittämisestä: mihinkään ei pidä olla tyytyväinen. Huippu on ainoa suunta, se vaatii hirveästi töitä, mutta siihen ei pidä lopettaa, vaan tähtäin on asetettava aina vain ylemmäs. Kappale on historiallisesti osuvalla paikalla, räjäyttihän Scorpions pankin edellisellä albumillaan. Ehkä tässä on jotain viitteitä kunnianhimon jatkuvuudesta. ”Rhythm of Love” menee bändin seksikappaleiden joukkoon, mikä on kieltämättä yksi yhtyeen tavaramerkeistä. Eikä meno kiertueilla ollut mitään siveellistä housujen jalassa pitämistä, jos on uskominen esimerkiksi Herman Rarebellin tarinoita! Biisinä ”Rhythm of Love” on kuitenkin onnistunut: Klaus Meinen tulkinta on parhaimmillaan jopa herkkä kertosäkeen kiihtyessä hieman aggressiivisempaan menoon koko Scorpionsin soittamisen osalta. Lempibiisejä tältä albumilta ja saisi jo ikääntynyt rockyhtye tämän(kin) kappaleen kaivella arkistosta ja alkaa veivaamaan keikoilla!

”Passion Rules the Game” on teemaltaan samanlainen, lähestymiskulma aiheeseen on toinen. Sanoja kuunnellessa ja lukiessa ei voi välttyä hieman surulliselta mielikuvalta, jossa mies on intohimonsa ja hirveän panetuksen vanki, yöstä toiseen etsii seksiseuraa ja kierre vain syvenee, eikä siitä pääse irti. Kappaleen soundimaailma on kuitenkin räväkkä eikä surumielisyys tule kuin hieman rivien välistä esille. ”Media Overkillin” intro on omiaan herättämään hämmennystä, mutta onneksi meno hieman normalisoituu muissa osuuksissa. Kertosäe on tutun terävää työskentelyä ja meinaa jäädä päähän soimaan. Ehdottomasti levyn omalaatuisin tuotos. ”Walking on the Edge” on kiekon ensimmäinen balladi ja katkaisee infernaalisen alun täsmälleen oikeaan aikaan. Viisi-minuuttisen rentoutumistuokion aikana silmät meinaavat sulkeutua, eivät tylsyydestä vaan nautinnosta. Scorpions on aina osannut tehdä kauniit balladit, eikä tämä jää parhaista sitten yhtään jälkeen. Räväkkä kertosäekin sopii lauluun hienosti tuoden vain arvokasta lisää. Ihmissuhteista ei tässäkään päästä eroon ja rivit ”For you, life is just like chess /If you don’t make a move / You’ll lose the game like this” sopivat hyvin esimerkiksi nykyajan deittikulttuuriin, jossa menevät iskijät loistavat.

Ettei nyt ihan herkistelyksi mene, niin ”We Let It Rock… You Let It Roll” iskee niitä kierroksia todella kovaa! ”Savage Amusementin” räväkin rockraita tärähtää kunnolla päähän. Meinen aggressiivinen laulu, kitaristiduon mahtavat riffit ja komppikaksikon Rarebell & Buchholz luoma vankka pohja varmistavat, ettei tämä jätä ketään kylmäksi! ”Every Minute Every Day:ssä” poljento kepenee. Vihdoin ja viimein Scorpions pääsee itse syvemmän asian äärelle eli kenties menetettyyn rakkauteen säkeissään ”Without you/ Life’s like a song without music/Without you/This world won’t be the same.” Arvostan tätä pientä temaattista muutosta seksistä rakkauteen hyvin paljon, mutta kappaleen heikkoutena on tylsä kertosäe. Joo joo toisto on hyvä tehokeino ja vahvistaa sanomaa, mutta rajansa kaikella ja luovempaa otetta kiitos! Tästä heikkoudesta huolimatta hyvä kappale kumminkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Love on the Runia” kuunnellessa alkaa jo synonyymit loppua kesken. Kristallinkirkaan menevää kunnon rockia a ’la Scorpions! Astetta parempi kertosäe ei aiheuta turhautumista vaan massiivinen tykitys kantaa loppuun asti. Ja minkä soolon Jabs taikoo skitastaan…

Lopuksi sitten kuivaillaan silmäkulmia. Tai ainakin melkein. ”Believe in Love” kuuluu näihin todella herkkiin ja tunnnepitoisiin balladeihin, joita bändiltä löytyy kivankokoinen pino. Scorpions onnistuu tässä erinomaisesti kiteyttämään ne tuntemukset, mitä epäonnistunut suhde ja tehdyt virheet aiheuttavat. Biisissä vannotaan kuitenkin paremman huomisen puolesta ja ajatus ”rakkaus voittaa kaiken” tulee selvästi esille. Kappale pistää myös miettimään, onko synnyn taustalla ollut kenties bändin jäsenten toilailuja kiertueella, jotka sitten ovat mahdollisesti aiheuttaneet parisuhdekriisejä kotona.

Loppusummaus. ”Savage Amusement” on yksi Scorpionsin vahvimmista kokonaisuuksista. Terävä, iskevä albumi, jolta myös ne parit hitaat löytyvät. Mitään suuria hittejä levy ei sisällä, mutta kokonaisuutena tämä hakkaa selvästi edeltäneen ”Love at the First Stingin”. Taso on vain parempi ja yleisesti ottaen tämä on juuri sopivan mittainen albumi. Kovaa duunia Scorpionsin klassinen kokoonpano on aikanaan tehnyt ja jotenkin toivoisin, että vielä kerran vastaavanlaista räväkkyyttä yhtyeen tuotoksissa olisi, taitaa vain jäädä haaveeksi.

Ainiin miksi klassikko: ”Savage Amusement” edustaa klassista Scorpionsia menevyydellään, rock-otteellaan ja on yksinkertaisesti helvetin hyvä levy!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen