Kahlitsematonta luomisen vimmaa: haastattelussa Every Green in Mayn Olli Tasala

Kertaheitolla oman vuoden levyt -listani kärkeen kavunnut Every Green in Mayn ”Skyend”-EP on sen verran vaikuttava orkestraalinen rock/metal-pläjäys, että pitihän yhtyeeltä haastattelukin saada. Laita alla oleva videolinkki soimaan ja lue, mitä bändin toisella pääbiisintekijällä ja kitaristilla Olli Tasalalla on kerrottavanaan.

Morjesta! Kertoisitko vähän bändin perustamisesta ja alkuajoista. Mikä teillä on ollut motivaationa ja johtoajatuksena?

Tervehdys maailma – Tasalan Olli tässä kirjailee! Ensimmäisenä isot kiitokset Kaaoszinelle mahdollisuudesta päästä avaamaan tarinaa Every Green in Mayn taustalla ja jäsentämään omatkin ajatukset verraten pitkäaikaiseen ja monisävyiseen visioon liittyen.

Vaikka ensimmäinen konkreettinen jälki EGiMin taipaleella on elokuussa 2015 ilmestynyt ”City Ghost’s Club”, juontavat projektin juuret paljon pidemmälle. Ystävyyssuhteittemme polut kulkevat pisimmillään alakouluaikoihin, ja voidaankin helposti todeta, että kaveruus, erilaisten persoonallisuuksien kohtaaminen ja vahvan menneisyyden jakaminen ovat luoneet tärkeimmän perustan tehokkaalle yhteistyölle myös musiikin parissa. Nykyinen viisikko asettui uomiinsa joulukuussa 2014, jolloin soitin nämä läheiset ihmiset läpi ja kysyin, josko kohdennettaisiin tämä yhteinen osaaminen ja energia projektiin, joka ei liiaksi kahlitse, lokeroidu tai jämähdä. Kaksi kuukautta myöhemmin alkoi ”City Ghost’s Clubin” äänitykset Helsingin Malmilla Mikko P. Mustosen luotsaamana.

EGiMiä vie eteenpäin valtava luomisvimma, vaikutteiden imeminen kulttuurin eri aloilta ja innostuminen teemaltaan hyvinkin erilaisista ilmaisumuodoista. Kaiken tämän yhdistäminen tarkoituksenmukaisesti yhden nimen alle haastaa sopivasti ja pitää aistit herkillä punaisen langan säilyttämiseksi.

Every Green in May on komealta kalskahtava nimi, mutta samalla varsin kryptinen. Mikä on idea nimen takana?

Every Green in May viittaa uudelleensyntymiseen, alkuvoimaan ja henkilökohtaiseen kokemukseen toukokuisista vihreän sävyistä. Kun maailman tarjoamien kolhujen jälkeen jaksaa taas nousta seisomaan, voi nähdä sävyjä, joista ei ennen ollut aavistustakaan. Vuosi toisensa jälkeen toukokuu kukoistaa enemmän ja vähemmän ankarien talvikuukausien jälkeen. Kiehtova ilmiö, jonka voin nähdä taas erityisen voimaannuttavana.

”Once the cold dark water washed over us and revealed the unseen shades of green in May.”

Viime vuonna julkaisitte ensimmäisen singlekappaleenne ja nyt on vuorossa kolmen biisin EP. Panostatteko määrän sijasta laatuun? Onko jossain vaiheessa kenties luvassa pitempää julkaisua?

Pieteetillä tekeminen on ilman muuta osa projektiamme. Silti esimerkiksi ”Skyendin” kirjoittaminen osoitti, että lauluja syntyy, kun lauluja vain alkaa tehdä. Sävelsimme Aholan Eetun kanssa melkein 1000 kilometrin välimatkasta johtuen sessioluontoisesti kolme erillistä viikonloppua vuoden 2015 lopulla. Kustakin sessiosta jäi käteen uusi kappale, ja näin meillä olikin yhtäkkiä materiaali uudelle julkaisulle.

Summa summarum; pohjaton polte luoda uutta mahdollistaa verraten nopeankin tuotannon. Innosta ja halusta ei tarvitse siis edes keskustella. Tämänkaltainen audiotuotanto tuppaa vaan nielemään sen verran varoja, että tällä hetkellä ei suureellisemmat julkaisut ole mahdollisia – omakustanteina.

Visuaalisuus on teille ilmeisen tärkeää, mikä näkyy mm. komeissa promokuvissa ja siinä, että tuleva EP:nne on sävelletty erään valokuvan inspiroimana. Mistä näin omaperäinen lähestymistapa kumpuaa?

Kyllä vain, visuaalinen ilmaisu kulkee hyvin vahvana äänimaisemoinnin rinnalla! Esimerkiksi viimekesäinen kuvaussessio Juha Arvid Helmisen kanssa oli helposti yhden unelman toteutuminen. Rinnakkaistodellisuuden luominen valokuvauksen keinoin oli äärimmäisen kiehtovaa ja haastavaa oikeanlaisia tulokulmia sekä tunnelmia etsiessä. Kokemus kertoi myös omaa kieltään projektiimme liittyvästä päättäväisyydestä ja ehkä hulluudestakin. Kyllähän singlejulkaisu nyt vaatii tuekseen nettigallerian, jossa on kuvakollaasi maailmallakin mainetta niittäneen artistin luomana!

Valokuvataiteen ympärillä on pyöritty nyt jo sen verran voimakkaasti, että seuraava askel on luonnollisesti liikkuva kuva. Verkot sen suhteen on jo heitetty vesille. Ehkä saamme jotain kiinnostavaa aikaiseksi jo tulevan ”Skyend”-EP:n tiimoilta. Tulevaisuuden linja on kuitenkin selvä: audio ja visuaalisuus sopusoinnussa!

Kaikki naislaulajan keulittamat bändit hyppivät perinteisesti riemusta, kun tehdään Nightwish-vertailuja, mutta en voi olla kuulematta erityisesti ”Radio Silence” -kappaleessa vahvoja kiteeläisvaikutteita. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että teette kuitenkin omannäköistänne juttua. Musiikin ilmavuudesta ja kepeydestä tulee toisaalta mieleen Leaves’ Eyesin ”Lovelorn”-levy, ja toisaalta tunnelmien tummemmat sävyt sekä vahva elokuvallisuus muistuttavat kotimaisesta Betrayal in Bespinistä. Osuiko näistä vertauksista mikään maaliin, ja mitkä ovat mielestäsi Every Green in Mayn tärkeimmät vaikutteet?

Ei siinä mitään, ymmärrän täysin vertaukset Kiteen mahtiin; orkestrointeja ja leffascoreiluja, särökitaroita, tuplabasareita ja keulilla sopraano. Paperilla resepti näyttää tutulta, ja kyllähän niitä yhtäläisyyksiä musasta varmasti löytyy. ”Skyendiä” tehdessä referenssit poukkoilivat kuitenkin Sólstafirista Hurtsiin, Devin Townsendista Explosions In The Skyihin ja Musesta James Horneriin. Kaikki kunnia kiteeläisille, välillä matkataan viereisellä polulla, eikä vertauksilta voida välttyä.

Henkilökohtasella tasolla musiikin suurkulutuksen ja intohimoisen kitaroinnin käynnisti 2000-luvun alussa niinkin yllätyksellinen nimi kuin Iron Maiden, joka on tietenkin tässä kohtaa pakko mainita mielettömän nostalgia-arvon vuoksi. Sittemmin sen perässä onkin tullut ravattua mm. pitkin Eurooppaa keikkakokemuksia keräillen. Matka musiikin parissa on ollut periaatteessa varsin klassinen. Teinikiihkoista päästyään sitä on voinut keskittyä musasta nauttimiseen genreen katsomatta. Vaikutteiden tarkoituksenmukainen imeminen esimerkiksi popimmasta matskusta black metaliin ja post-rockista elokuvamusiikkiin on äärimmäisen kiehtovaa. Vaiheilu ja eri tyylien fanitus on ollut ensiarvoisen tärkeää, kun miettii suhtautumistaan omaan musiikkiin juuri tässä ja nyt. Avarakatseisuus ja paikoin varsin analyyttinenkin kuuntelu kantavat nyt hedelmää, kun studiossa vaihtoehdoilla leikittely ja paikoin rohkeakin ideointi ovat iso osa tuiki tavallista työtapaa.

Vaikka emme missään nimessä halua liiaksi lokeroitua yhden genren muottiin, on elokuvamaisesta ilmaisusta tullut ilman muuta EGiMin maneeri ja ehkä jo johtoajatuskin. Sekä pieni- että suurieleinen leffascoreilu yhdistettynä selkeälinjaiseen ja jäsenten vahvuuksia hyödyntävään bändisoitantaan viestii yhtyeemme linjan lyhykäisyydessään.

Kertoisitko hieman biisintekoprosessistanne? Entä miten levyn nauhoitukset sujuivat? Oliko kaikki valmiina studioon mennessä, vai syntyikö äänitysvaiheessa vielä villejä ideoita?

Sessioluontoinen kirjoitus yhdessä Eetun kanssa yllättää kerta toisensa jälkeen. Ideoiden makustelu synnyttää parhaimmillaan flow’n, joka velloo vallitsevasta maailmasta täysin irti olevassa kuplassa. Ajantaju katoaa, kun tarpeeksi innostava idea vie mennessään. Toisinaan se idea voi olla yksittäinen synasoundi, toisinaan valokuvasta huokuva äänimaisema ja joskus ihan vain rehellinen kitarariffi. ”City Ghost’s Club” lähti aikanaan yksinkertaistakin yksinkertaisemmasta pianosäestyskuviosta, kun taas ”Skyend”-EP valokuvasta, olemassa olevasta otsikosta ja teemaltaan yhtenevästä kerronnasta. Yhtä ainoaa konstia ja ohjenuoraa kappaleen kirjoittamiseen ei siis ole. Avoin mieli, keskustelun keinot ja kotistudio leväällään instrumentteja usein riittävät.

Kappaleet pyritään tekemään bändisovituksiltaan, perusteemoiltaan ja soinnutuksiltaan periaatteessa täysin valmiiksi ennen äänitysten alkua. Näin tehtiin myös tällä kertaa, eivätkä perusrakenteet enää juurikaan muuttuneet studiossa. Sen sijaan ohjelmointi, mukaan lukien orkestraatiot, elektro-maailmat ja äänimaisemoinnit heräävät totisesti eloon vasta Helsingin päässä Mikko P. Mustosen kantaessa päävastuun. Myös laulujen stemmailut, kuorosovitukset ja lopulliset linjaukset tulkintaan liittyen löytävät paikkansa yleensä vasta virallisissa äänityksissä. Studiolla syntyneitä ”villejä ideoita” päätyi tälläkin kertaa kovalevylle. Ex tempore -älynväläykset ovat toisaalta koko homman suola ja luovat sopivasti vaaran tunnetta. Näitä hetkiä koettiin ihan jokaisen instrumentin kohdalla tälläkin kertaa. ”Pitäiskö kokeilla tällaista…?”

Käytimme ”Skyendiin” kaikkiaan 10 päivää Pathos Music -studiolla Helsingin Malmilla. Taival kätki sisäänsä nousuja, laskuja ja monenlaisia hetkiä siltä väliltä. Äänittäminen on ehdottoman raakaa työtä, jossa seilataan hurmostilojen ja paikoin epätoivon hetkien välillä. Lopputuleman toivoisi olevan priimaa, joten metronomin lyödessä olisi syytä onnistua. Inspiroiva ilmapiiri, huumorintäyteinen kanssakäyminen ja ehdottoman tehokas keskusteluyhteys Mikon kanssa nousevat päällimmäisenä mieleen taannoisista sessioista.

Käsittääkseni hyödynnätte ohjelmoituja orkestraatioita, mutta halusitte kuitenkin levyllenne oikean viulistin. Onko viulun sointi sellainen, jota ei voi riittävän hyvin soundipaketeilla emuloida, vai miten päädyitte tähän ratkaisuun?

Otin aikanaan Pathos Musicin omistaja Mikko P. Mustoseen yhteyttä juuri hänen orkestrointiosaamisensa vuoksi. Klassisten instrumenttien oikeaoppinen käyttö ja orkesterisovitusten uskottava luominen muodostivat maailman, johon halusin EGiMin liitettävän. Yhteistyö Mikon kanssa on ollut uskomattoman palkitsevaa ja opettavaista. Ohjelmoinnin antamat mahdollisuudet saavat sukat pyörimään jaloissa. Jatkamme varmasti valitsemallamme polulla tulevaisuudessakin.

Viulisti Elisa Järvelän mukaan saaminen oli niin ikään yhden unelman toteutuminen. Ajatus autenttisen viulusoundin hyödyntämisestä on vellonut mielessä jo tovin. ”Skyend” tuntui sopivalta ajankohdalta kysyä Elisaa mukaan, kun tuotanto otti muutenkin harppauksia eteenpäin. Julkaisumme melodisuus näyttäytyykin nyt Elisan ilahduttavan suuren roolin tukemana. Inhimillinen ”taimi”, fraseeraus ja tunne ovat seikkoja, joita ei ohjelmoidun viulun kanssa sovi samaan lauseeseen asettaa.

Millaiset rutiinit teillä on treenaukseen ja muuhun bänditoimintaan liittyen, vai näettekö itsenne enemmänkin projektina? Onko tulevaisuudessa mahdollisesti luvassa keikkoja?

Olemme hajaantuneet ympäri Suomea aina Tampereelta Rovaniemelle tyylillä ”viisi jäsentä – viisi eri kaupunkia”. EGiM alkoi aikanaan ilman muuta projektina, mutta materiaalin lisääntyessä liveasioita on alettu miettiä hyvinkin vakavasti. Koetamme rakentaa tästä tulevaisuutemme ja musiikkisellainen tarkoittaa studiopuuhailun ohella isoa pinoa keikkoja.

Valokuvalle olette jo tehneet soundtrackin, mutta jos Every Green in May saisi mahdollisuuden tehdä soundtrackin vapaavalintaiseen elokuvaan, mikä olisi mieluisin leffan genre?

”City Ghost’s Club” -sessioiden aikaan pyöri ruudulla ”Alice in Wonderland” ja pari uudempaa Bondia ihan vain temaattisten yhtäläisyyksien vuoksi. ”Skyend”-maailmat veivät taas ”Interstellarin” ja ”Inceptionin” ääreen. Vapaavalintainen genre olisi todennäköisesti draama. Toisaalta dokumentaarinen kerronta – karuus, arkisuus ja tulkinnan vähäeleisyys – ovat myös kiehtoneet viime aikoina hurjasti.

Mitä haluaisitte lopuksi sanoa Kaaoszinen lukijoille?

Etsikää polku, jonka sivussa kulkea. Iso kiitos Kaaoszinelle tästä tarinointimahdollisuudesta!

https://www.facebook.com/everygreeninmay/

http://www.everygreeninmay.com/

Haastattelu: Tuomas Saari