Kaihoisaa kantelointia – Marrasmaan ”Kuolleiden ikuinen virta”

Kirjoittanut Esko Nieminen - 20.10.2017

Instrumentaalisilla bändeillä on edessään aina kovempi työ vakuuttaa kuulijansa kuin lyriikoita musiikkiinsa sisällyttävillä orkestereilla. Tunnelmalla on huomattavasti suurempi merkitys pelkkien soitinten kanssa taiteillessa. Marrasmaa on esikoislevyllään onnistunut tunnelmoinnissa onneksi jopa niin hyvin, että välillä unohtaa kuuntelevansa levyä.

”Kuolleiden ikuinen virta” on vain neljän biisin pituinen mutta taidokkaasti väsätty annos neofolkia. Saatekirjeessä lupailtiin monen erilaisen soittimen mukanaoloa ja shamanistista sekä melankolista tunnelmaa. Kaikki edellä mainitut ominaisuudet, harvinaista kyllä, myös löytyvät jokaiselta neljästä kappaleesta.

Rieskan starttaava ”Bjarmia” on tunnelmaltaan koko ajan tiivistyvä viritelmä, joka kuuntelukertojen kuluessa jää kuitenkin muun sisällön jalkoihin. Erittäin kaunis kantelebiisi ”Veden alle” kuljettaa väkisinkin alkutalven harmauteen, ja päällimmäisenä mieleen nouseva tunne onkin haikeus. Noteerattavaa kappaleessa on oikean veden äänien (ei kuitenkaan arvostelijan kyyneleiden) aistikas käyttö.

Liki kymmenminuuttinen ”Muisto tulevasta” lähentelee jo eeposmaisuutta, ja kappaleen musiikki kehittyy kekseliäästi koko sen keston ajan. Viimeisenä kuultava, aivan liian pitkästi nimetty biisi taas sopisi mysteerisen tunnelmansa kanssa loistavasti elokuvan taustalle.

Syksy ja asiaan kuuluva musiikki tekee tehtävänsä, ja Marrasmaa saa jo neljällä kappaleella aikaan matkoja aivan muihin aikoihin ja paikkoihin. Miinuspisteitä tuleekin lähinnä levyn mikroskooppisesta pituudesta: tätä kuulisi mielellään lisää.

Kappalelista:

  1. Bjarmia
  2. Veden alle
  3. Muisto tulevasta
  4. Vuosituhansien pimeästä meidän lävitsemme ja eteenpäin

Kirjoittanut: Esko Nieminen