Kaiken olevan kuolema ja kosmoksen tuho – haastattelussa debyyttialbuminsa ”Only Ashes Remain” julkaissut Sepulchral Curse

Kotimainen death metal -yhtye Sepulchral Curse julkaisi hetki sitten debyyttialbuminsa ”Only Ashes Remain” Transcending Obscurity Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti bändin haastatteluun, jossa yhtye kertoo uuden levynsä taustoista, Turun metallikentästä sekä inspiraatiosta musiikin takana.

Miten kesänne sujui?

Hyvin pitkälti koronaepidemiaa ja keikkasuunnitelmien peruuntumista kirotessa, kuten varmaan kaikilla muillakin bändeillä ympäri maailmaa. Jos jotain hyvää tästä kaikesta on seurannut, niin se on uuden musiikin kiitettävän tiheä syntyminen.

Julkaisitte juuri uuden albuminne “Only Ashes Remain”. Millainen albumin tekoprosessi oli?

Päällimmäisenä mieleen tulee prosessin liiallinen venyminen niin meistä, kuin ulkopuolisistakin syistä johtuen. Jopa ihan turhautumiseen asti. Soittimet iskettiin narulle Hyytiäisen Harrin pyörittämällä Rehearsalucifer-studiolla, joka on meille tullut vuosien varrella jo varsin tutuksi. Laulut puolestaan nauhoitettiin minun Sounds From Below-kotistudiossani. Siinä missä instrumenttien kanssa oli enemmän tai vähemmän suorittamisen makua, johtuen siis lähinnä aikataulutuksien tuomasta stressistä, niin laulujen kanssa oli oikein rento ja luova ilmapiiri. Työstimme Karin kanssa vokaalisovituksia yhdessä kokeillen eri vaihtoehtoja ja mielestäni niistä tuli lopulta varsin monipuoliset ja tiukat.

Debyyttialbumi on aina erityinen paikka bändille. Oletteko tyytyväisiä siihen, millainen levystä tuli vai muuttaisitteko jotain?

Ollaan keskenämme itse asiassa puhuttukin jo aika paljon siitä, mitä muutosta/kehitystä seuraavalle levylle halutaan tuoda tuotannon suhteen. Omasta puolestani haluan tiukentaa ja monipuolistaa omia rumpusuorituksiani. Tiedän, ettei kukaan muu sitä varmastikaan kuule, mutta omaan korvaani soittoni ei kuulosta sataprosenttisesti siltä mitä se voisi parhaimmillaan olla. Toisekseen tulee mieleen kitaroiden äänimaailman laajentaminen, tarkoittaen esimerkiksi erilaisten kaikujen yms. efektien käyttäminen. Kolmannekseen olemme pohtineet, jos nauhoittaisimme joitain maltillisia kosketinsovituksia lisämausteen ominaisuudessa. Jottei nyt täysin negatiivista kuvaa saisi, niin tietenkin olemme tyytyväisiä levyymme, mutta aina voi tehdä jotain paremmin!

Millaisia aiheita käsittelette albumilla?

Sanoitukset kietoutuvat Muinais-Skandinavian Ragnarök-mythokseen, kaiken olevan kuolemaan ja Kosmoksen tuhoon. Tekstit ovat kuitenkin kirjoitettu niin, ettei teemaa ole itsetarkoituksellisesti ja väkisin päälleliimattu. Tekstit eivät niin ikään käy yksiyhteen vaikkapa Eddan kanssa, vaan kyseessä on enemmän minun oma henkilökohtainen tulkintani ja ymmärrykseni aiheesta, sisältäen viittauksia myös muihin aiheisiin. Vanhan Pohjoisen usko ja erityisesti sen yöpuoli, tarkoittaen niin Skandinaviaa kuin kotimaatamme Suomea, on minulle äärimmäisen tärkeä ja iso osa elämääni ja vaikuttaa kaikkeen tekemääni taiteeseen ja niin ikään tulee olemaan osa Sepulchral Cursea jatkossakin.

Onko jotain kappaletta, josta olette eniten ylpeitä levyllä?

Muiden puolesta en uskalla lähteä arvailemaan, mutta itse olen erityisen ylpeä ”Into the Depths Unknown”-kappaleesta. Mielestäni se on musiikillisesti kaikkein monipuolisin ja samalla ehein sävellys, mitä olen ikinä itsestäni ulos saanut. Samalla se korostaa kaikkea sitä, mitä meidän bändimme on ja voi olla. Lisäksi sanoitukset ovat onnistuneet loistavasti jokaista yksityiskohtaa myöten. Sen verran pitää myös nostaa hattua kitaristimme Aleksin suuntaan, jonka eräs uudelleensovittama melodia saa kylmät väreet vieläkin kulkemaan selkärankaani pitkin.

Levyltä löytyy yksi suomeksi laulettu kappale. Mikä sai teidät sisällyttämään muutoin englanninkieliselle levylle myös yhden suomenkielisen raidan?

Jos en nyt ihan väärin muista, niin taisin jossain vaiheessa luomisprosessia ehdottaa muille, jos kokeiltaisiin edes yhden kappaleen verran miten äidinkieli sopii repertuaariimme. Ehdotus sai täyden kannatuksen ja mitä ilmeisimmin lopputulos oli sitä tasoa, ettei tarvinnut paljoa kyseenalaistaa sen paikkaa albumillamme. Uskon, että äidinkielemme tulee olemaan jatkossakin edustettuna Sepulchral Cursen musiikissa.

Miten tyypillisesti sovitatte kappaleet kahdella kitaristilla? Onko molemmille kitaristeille helppoa löytää soitettavaa?

Yleensä sävellän ensimmäiseksi Jaakon kitaraosuudet alustavien rumpusovituksien ohella. Sen jälkeen teen Aleksin kitarat ja Niilaksen bassot osio osiolta alusta loppuun. Yleensä teen tämän kaiken yhdeltä tai kahdelta istumalta, joten eipä siinä sen suurempia haasteita ole. Ne biisit mitä debyytille tein, ovat sävelletty täysin kitaralla. Tulevien kappaleiden suhteen olen tehnyt kitarasovituksia paljon koskettimien kanssa lähinnä siksi, koska olen kosketinsoittimien kanssa huomattavan paljon parempi ja luovempi soittaja verrattuna kielisoittimiin. Koskettimilla saan tehtyä töitä paljon tehokkaammin ja sävellykseni ovat monipuolisempia. Joskus sovittaminen meinaa lähteä niin sanotusti lapasesta, mutta onneksi kappaleet löytävät tiensä meidän musiikkiimme sopivaan muottiin.

Mikä on mielestänne death metallissa tällä hetkellä mielenkiintoisinta?

No nyt pistit pahan… Itseäni kiehtoo bändit, jotka enemmän tai vähemmän rikkovat tämän genren perinteitä, oli kyseessä sitten lyyrinen sisältö tai musiikilliset ratkaisut. Toisin sanoen bändit, jotka tekevät rohkeasti omaa juttuaan. Pidän siitä, että nykypäivänä death metal ei ole enää synonyymi gore- ja/tai sotateemoille. Psykedelia ja kauhu kiinnostavat aina. Yksittäisinä hienoina death metal-bändeinä mainittakoot Sulphur Aeon, Tomb Mold ja vaikkapa Corpsessed.

Pääsitte soittamaan hetki sitten albumin materiaalia Lepakkomiehessä. Miten levyn kappaleet toimivat mielestänne livenä?

Suurin osa debyytin kappaleista on ollut olemassa jo hyvän tovin ja täten mukana myös live-seteissämme. Olisikohan itse asiassa aiemmin mainitsemani ”Depths” ja ”Maan Tuhkien Uneen” ainoat, mitä ei olla aiemmin soitettu. Yleisön vastaanotosta päätellen sanoisin, että hienosti nuo kaikki toimivat!

Millainen on Turun metallikenttä?

Soittajia ja bändejä täällä kyllä riittää ihan kiitettävä määrä, joista suurin osa kyllä taitaa olla niin sanotulla demotasolla ainakin toistaiseksi. Puoliakaan bändeistä en tiedä kuin nimeltä ja iso osa niistä joiden musiikkia olen kuullut, ei erityisemmin sytytä. Olen persoonaltani niin sisäänpäin kääntynyt, etten juurikaan seuraile mitä muut tekevät, ellei kyseessä sitten ole joku oikein läheinen ihminen. Keikkojen ja keikkapaikkojen suhteen Turku nyt on yksi iso pettymys, mutta sen nyt ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Jos joitain paikallisia laadukkaita toimijoita halutaan nimetä, tuon esille Metallihelvetin keikkajärjestelyineen ja bändeistä maininnan ansaitsevat Solothus, Cumbeast ja Malum.

Mitä muuttaisitte kotimaisessa musiikkimaailmassa?

No ainakin musiikillisten alakulttuurien jatkuvan muroihin kusemisen. Päällimmäisenä siis pienten keikkapaikkojen alasajamisen ja järjestäjien ahtaalle ajamisen. Hieman kärjistäen sanottuna tuntuu, että on yhä vaikeampi ja vaikeampi saada järjestettyä itseään soittamaan johonkin paikkaan, mihin voi edes hyvällä mielellä mennä. Se tässä omassa persoonassa on hyvä, ettei kaikesta oman pään ulkopuolella tapahtuvista asioista pysy niin perillä ja täten ehkä vituttaa hieman vähemmän kuin niitä, jotka kaikkea aktiivisemmin seuraavat.

Kommentoi julkaisua