Kaikki kiva päättyy aikanaan – Arviossa Ministryn ”Hate To Go – Take Out Or Delivery”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 5.11.2026

Teollisuusmetallin uranuurtaja Ministry päättää yli neljä vuosikymmentä kestäneen matkansa seitsemänteentoista albumiinsa ”Hate to Go – Take Out Or Delivery”. Yhdysvaltalaisrykmentin miehistö on pysynyt viimeiset vuodet pitkälti ennallaan. Monte Pitmannin ja Cesar Soton riffirouskutusta tukee Toolin alkuperäisenä basistina tunnettu Paul D’Amour, ja koskettimissa häärii edelleen muun muassa Killing Joken riveistä tuttu John Bechdel.

Vaikka albumi kantaa merkittävää merkkipaalun statusta – muun muassa Jourgensenin pitkäaikaisen aisaparin Paul Barkerin paluun muodossa – kierrättää lopputulos retro-otteella ysäri-industrialin väljähtyneitä kaavoja ilman suurta innostuksen tunnetta tai uutuudenviehätystä. Yhtyeen tuoreimman kiinnityksen, rumpali Pepe Clarken (Kyng) rumputyöskentely tuo rytmipohjaan sopivasti vanhan koulun svengiä, ja singlelohkaisu ”Burned Out” sekä Paul Barkerin kanssa kollaboraationa tehty päätösraita ”We’re Still Here” osoittavat, että yhtyeen ranteessa on yhä ruista. Monet kappaleet kuten ”Clown Car” ja ”Voices of Hate” tuntuvat silti pikemminkin 1990-luvun klassikkolevyjen valjuilta larppauksilta kuin täysin tuoreiden visioiden muovaamilta iskusävelmiltä.

Jourgensenin patoutunut viha poliittista korruptiota ja teknologista vieraantumista kohtaan on edelleen aitoa, mutta ilmaisu ei millään tasolla yllä bändin kultakauden terävyyteen. Ministryn jäähyväisteos on kyyninen ja satiirisella otteella yhteiskuntakriittinen, jossa yhdistyvät tuttuun tyyliin samplenäytteet, mekaanisen toisteiset kitarariffit ja tekoälyajan dystopia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teos on arvokas päätösluku fanikunnalle ja tyylikäs kumarrus menneelle, vaikka se ei enää edes pyri mullistamaan teollisuusmetallin kenttää. Soundipolitiikka myöten ”Hate to Go – Take Out Or Delivery” kumartaa ensisijaisesti yli kolmenkymmenen vuoden taa yhtyeen kultaiselle aikakaudelle albumien ”Mind Is a Terrible Thing To Taste” ja ”Psalm 96” suuntaan. Joskin kyseessä on hieman vaisu ja tasapaksu muistomerkki erään tyylilajinsa merkittävimmän tienraivaajan uralle.

Olisin kernaasti kuitenkin toivonut jenkkimetallin jääräpäisenä vastarannan kiiskenä tunnetulta Jourgensenilta ravisuttavampia jäähyväisiä. Tämän kaltaisessa tilanteessa tulee musiikin suurkuluttajana toki helposti uskoteltua itselleen liikoja. Omien suosikkibändien kohdalla ei myöskään helposti hahmota, milloin ne kuuluisat eväät on syöty, ja milloin kilometrit alkaa toden teolla painaa. Ehkä Jourgensen tekikin Ministryn kohdalla loppujen lopuksi viisaan ratkaisun lopettamisesta.

Olisiko tämäkin levy ollut sitten parempi jättää tekemättä? – En toisaalta vastaisi myöntävästi siihenkään. Oli miten oli, Ministry saapuu ensi toukokuussa hyvästelemään suomalaisdiggarinsa loppuunmyydylle Kulttuuritalolle. Toivottavasti jäähyväiskiertue tekee lopulta kunniaa yhtyeen mittavalle uralle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy