Uudistuminen on musiikin saralla ehkä ihmisiä eniten jakava asia. In Flames, Soilwork, Metallica… Vain muutamia esimerkkejä tunnetuista orkestereista, jotka ovat uransa aikana selvästi uudistuneet tai kehittäneet tyyliään alkuperäisestä poikkeavaan suuntaan fanipohjan suhtautumisen noihin muutoksiin jakautuessa aika visusti kahtia.

Tämä lyhyt toteamus on itselleni erityisen ajankohtainen, koska kahden ehdottomiin suosikkiorkestereihini kuuluvan orkesterin julkaistua uudet albuminsa vain noin kuukauden sisällä toisistaan edustaen tietyllä tapaa täysin eri lähtökohtia juuri muutosta tai uudistumista silmäillen. Ensimmäinen näistä levyistä, Profane Omenin ”Ooka”, edustaa muutosta. Ei radikaaleinta mahdollista, mutta muutosta kuitenkin.

Kuten fiksuimmat ynnäilijät jo ehkä päättelivätkin, albumeista jälkimmäinen, HateSpheren ”Reduced to Flesh”, puolestaan edustaa sitä kolikon toista puolta. Bruce Lee sanoi aikanaan, että kymmenen tuhatta erilaista potkua opetellutta miestä ei tarvitse pelätä, vaan miestä, joka on opetellut yhtä potkua kymmenen tuhatta kertaa. HateSphere osaa tasan yhden potkun: tylyn ja tehokkaan etupotkun suoraan palleaan. HateSpheren musiikki vetää turpaan tullessa, mennessä ja ollessa.  Tämä on aina ollut orkesterin kunnariswingi, eikä meno ole muuttunut, uudistunut, kehittynyt tai kasvanut uusimmallakaan plätyllä. Iskuja satelee eurorässin tyylillä, blastbeatin tahdissa koko 10-biisisen, kappaleiden iskuvoiman summan puolesta 15-eräiseltä (~43 min) tuntuvan soittoajan verran kuin vanhan liiton nyrkkeilyssä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

En tiedä teistä, mutta minä en aina jaksa hifistellä. Istua kuulokkeet päässä ja monokkeli silmällä, muiden itsensä aateloineiden musiikkitietäjien ja elitistipellejen kanssa skenepeniksiä vertaillen. Musiikki voi välillä olla pelkkää raakaa tunnetta ja energiaa, kondensoituna korvakäytävien kautta nautittavaksi auraaliseksi huumeeksi. HateSphere on aina ollut tästä musiikillisesta piristä sitä tehokkainta, juuri tähän käyttöön suunniteltua designer-kamaa, nautittuna murtuneella nenällä naamasi takovien nyrkkien rystysien väleistä.

Puhdasta levyksi taottua aggressiota. Täysin anteeksipyytelemätöntä, puhtainta mahdollista thrash-metallia, jota ei valitettavasti nykyään tehdä enää tarpeeksi. HateSphere tekee, ja taidokkaasti tekeekin. Aina ei tarvitse muuttua, kehittyä tai kasvaa. Välillä voi vaan keskittyä elämän yksinkertaisiin iloihin, kuten viinan juontiin ja naamaan lyöntiin. ”Reduced to Flesh” on parasta taustamusiikkia molempiin näistä. Rumpuja hakataan kuin köyhiä Kokoomuksen Suomessa, kitarat ulvovat taivasta kohden kuin sudet ja vokalisti raivoaa täydellä kurkulla ikäviä asioita jehovat ovelta pois säikyttävällä äänensävyllä. Pauketta ei tauota juuri muu, kuin grooven puolelta lainaavat rockahtavat riffittelyt ja muutamat lyhyeksi jäävät tunnelmointihetket. Muutoin meno on varsin armotonta, kuten kuuluukin.

Ongelmaksi, jos sitä ongelmaksi haluaa kutsua, muodostunee se, jonka oli varmasti ennalta-arvattavissakin: albumin ennalta-arvattavuus. Albumin markkina-arvo riippuu täysin siitä, oletko kaivannut lisää sitä tuttua ja timanttista HateSphereä elämääsi. Koska sitä tämä on, eikä mitään muuta. Itselleni tämä on iloinen uutinen, mutta mielestään jo tarpeeksi tätä yhtä asiaa kuulleet kaipaisivat varmasti jotakin muutosta, kasvua tai variaatiota orkesterin repertuaariin. Minä en kaipaa, mistä syystä albumi on omissa korvissani oikein pätevä tuotos. Ei orkesterin absoluuttista parhaimmistoa, johtuen siitä, että muutamat biiseistä ovat varsin nopeasti unohdettuja; sitä tuotannon harmaata keskikastia, joka on oikein pätevää itsessään, mutta ei kuitenkaan albumilta parhaina esille nousseiden, myös sinkkubiiseinä julkaistujen ”Corpse of Mankind” ja ”Can of Worms” kappaleiden tasoisia pään heiluttajia.

HateSphere on maailman ehdottomasti parhaita rässibändejä, eikä tähän saada muutosta tällä uusimmaisellakaan teoksella. ”Reduced to Flesh” on todella pätevä lajinsa edustaja, joka on huonoimmillaankin vain keskivertoa, kuten kappaleilla ”Nothing is Definite” ja ”Ruled by Domination”, mutta ei koskaan varsinaisesti huonoa.

Jos pidät äärimmäisen hyökkäävästä thrash-metallista, pidät varmasti tästäkin. Jos tyyli ei iske, ei albumi tarjoa ehkä musiikillisesti mitään riittävän uniikkia tai mielenkiintoista säilyttääkseen mielenkiintosi koko soittoajan verran. Tiivistetysti muotoiltuna siis houkuttelee tuskin uusia ihmisiä mukaan turpatalkoisiin, mutta yllyttää meitä jo entuudestaan aktiivisia talkoolaisia takomaan niin kovaa kuin mahdollista.

8/10

Kappalelista:

1. Praeludium
2. Corpse of Mankind
3. Nothing is Infinite
4. Ruled by Domination
5. Reduced to Flesh
6. Can of Worms
7. Lethal Mistakes
8. Petty
9. Afterlife
10. Despicable You

Bändi Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Arvostelija: Peksi Sarvinen