Kaikkien keikka

Photo credit: Paul Harries

Näin tällä viikolla televisiossa MetalCasino nimisen uuden nettikasinon mainoksen. Mainoksen jälkeen mieleeni juolahti kaksi asiaa: kesä ja festarit tulee. Mihin tapahtumaan olisin valmis laittamaan omat rahani sekä miltä festivaalilta saisin rahoilleni parasta vastinetta.

Olen aktiivisesti seurannut Rockfestin artistijulkaisuja ja niistä seuranneita keskusteluja. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tulevan kesän Rockfest on paperilla Suomen paras festivaali. Komeasta esiintyjäkaartista huolimatta keskusteluissa löytyy ihmisiä jotka märisevät esiintyjistä. Joku bändi on jo nähty, joku ei ole tarpeeksi iso, joku on liian tunnettu, joku ei ole tarpeeksi metal/doom/black (vaikka kyseessä on rockfest). Vanhempi sukupolvi haluaa vanhoja bändejä ja nuoret uusia ja pinnalla olevia.

Itseäni kiinnostaa nähdä omat suosikit tai edes yksi niistä ja samalla tutustua uusiin ja ennalta itselleni tuntemattomiin bändeihin. Oma metal- ja hevimusiikin innostus juontaa juurensa nimenomaan livekeikoista ja yhteisöllisyyden tunteesta jota en ole kokenut missään muissa konserteissa tai tapahtumissa. Hevikansa on varsin kriittistä ja ennakkoluuloista porukkaa esiintyjien suhteen, mutta keikoilla on aina ystävällinen ja yhteenkuuluva tunnelma. Ei turhaan ole uutisoitu että esimerkiksi Tuska on Suomen festivaaleista kaikkein vähiten poliisia työllistävä tapahtuma.

Minun on mahdollista nauttia keikka takarivistä, mutta joskus mieleni tekee hypätä moshpittiin mukaan ja purkaa aggressioitani muiden joukossa, silti tietäen yhteiset pelisäännöt. Kaatunut moshaaja autetaan ylös ja tarkoitukseni ei ole satuttaa ketään.

Pääosassa on kuitenkin lavalla soittava bändi, heidän taito, läsnäolo ja kyky suoriutua suurien ihmismassojen edessä. Olen itse töissä teatterin puolella ja ihannoin ihmisten kykyä ottaa tila ja yleisö haltuun. Annan itsestäni päivittäin kaiken teatterin lavalla ja vähintään samaa odotan kaikilta muiltakin esiintyviltä taiteilijoilta. Katsojana minä haluan nähdä tilanteeseen heittäytymistä, rehellisyyttä ja hikeä. Silloin artisti antaa itsestään sen mitä pystyy ja se riittää minulle. Silloin voin antaa bändille suosionosoitukset ja arvostusta vaikka taiteelliset tai musiikilliset intressit eivät kohtaisi.

Tärkein asia musiikissa ja livekeikoissa on nimenomaan esiintyjien ja yleisön yhteinen vuorovaikutus. Tunnelmasta ovat ihan yhtälailla vastuussa katsojat kuin bändit ja tapahtuman järjestäjät. Toivoisin että jokainen heittää turhat ennakkoluulonsa roskiin ja antaa kaikille yhtyeille mahdollisuuden. Usein näissä tilanteissa yllättyy ja saattaa löytää itsensä eturivistä hyppimässä vaikkapa Don Huonojen tai Saran soiton tahtiin.

En malta odottaa kesän festivaaleja ja varsinkaan Rockfestiä. Taidan kirjautua aikaisemmin mainitsemilleni nettikasinoille, kuunnella Slipknotin tuotannon läpi ja yrittää voittaa vaikka vain pienillä panoksilla kesäillan ”festivaalikaljarahat”.

Kommentoi julkaisua