Kainuusta kajahtaa iskelmämetallia – arviossa Ikiroudan esikoisalbumi ”Taival”

Kainuulainen Ikirouta sai syntykipinänsä koronapandemiasta vuonna 2020, kun vokalisti Jori Kärjellä ja kitaristi-kosketinsoittaja Teemu Kuosmasella oli aiempaa enemmän aikaa ja intoa toteuttaa haaveilemansa asia. Ajatuksena oli perustaa yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät iskelmän melodisuus ja melankolisuus sekä metal-musiikin väkevyys. Kun rumpali Jani Partanen ja basisti Jere Pellikka lyöttäytyivät mukaan, sai Ikirouta muotonsa.

Kainuulaisyhtyeen debyyttialbumi sisältää kunnianhimoisesti peräti 14 kappaletta. Ikirouta suosii selkeästi fyysistä formaattia musiikinjulkaisun suhteen, sillä digitaalisena ”Taival” ei ole helposti löydettävissä. Kun albumin kappaleiden nimiä katsoo, voi päätellä, että yhtyettä inspiroivat enemmän elämän mukanaan tuomat haasteet kuin ilot. ”Poltetut sillat” on tästä erinomainen esimerkki, kuten myös toiveikas ”Huominen” sekä päättynyttä parisuhdetta ruotiva ”Kumpikin tahoillaan”.

Jokaisella edellä mainitulla kappaleella yhdistyvät niin jylhästi rokkaava äänimaisema kuin Kärjen hieno äänenkäyttö. ”Lainaa vaan” paljastaa Ikiroudan potentiaalin pelkistetymmän tulkinnan äärellä ja vie levyä selkeämmin iskelmäosaston suuntaan. Mikäs siinä, kun lopputulos on näin tasokas. ”Leijat”-kappaleen kohdalla kuulija saattaa myös tarkata korviaan, sillä kappaleen on saattanut kuulla aiemmin Kirkan esittämänä. Ikiroudan käsittelyssä kappale ei ole menettänyt loistoaan, vaan nousee sille sopiviin korkeuksiin.

Mitä pidemmälle ”Taival”-pitkäsoittoa kuuntelee, voi huomata Ikiroudan suosivan ilmavaa ja melodista ulosantia. Kappaleissa on hienoja yksityiskohtia, kuten painostavuus ”Nyt ja aina” -kappaleessa, tai AOR-vivahteet ”Kaikki tai ei mitään” -teoksessa. Musiikillisten nyanssien lisäksi erityiset pohdiskelevat ja syvälliset sanoitukset herättävät huomiota. Vaikka niissä käsitellään hyvin arkisia teemoja, on lyriikat onnistuttu muotoilemaan ajatuksia herättäviksi. Paikoitellen löysin niistä samanlaisia sävyjä kuin kotimaiselta Baltix-yhtyeeltä ja edesmenneeltä Raaka-aineelta.

Huolimatta hienoisista yhtäläisyyksistä Baltixin ja Raaka-aineen kanssa, on Ikiroudalla selvä oma tyylinsä, joka tuo omaa syvyyttään kotimaisen rockin kentälle. Koko albumi ei ole kuitenkaan syvissä vesissä lipumista, vaan seasta löytyy myös kevyempiä teoksia, joiden kertosäkeistöihin on helppo tarttua. Kepeyttä pitkäsoitolle antavat melankolinen ”Poltetut sillat”, reippaasti etenevä ”Huominen” sekä jylhästi kumiseva ja Kainuuta ylistävä ”Violetin vaaran taika”.

Ikiroudan musiikki ei ole niin raskasta, että sen mieltäisi metalliksi, mutta kieltämättä ”iskelmämetalli” on määritelmänä iskevä. ”Taival”-pitkäsoiton perusteella kainuulaisyhtyeen musiikkia voisi luonnehtia melodiseksi rockiksi, joka liikkuu luontevasti niin jylhässä kuin pelkistetyssäkin ulosannissa. Kokonaisuutena ”Taival” on selkeä ja monipuolinen teos, joka antaa kattavan käsityksen Ikiroudasta. Lähes tunnin kestonsa puolesta albumi voi hieman hiertää, mutta harkitun rakenteensa puolesta pitkäsoiton kuuntelu pysyy mielekkäänä.

Kappalelista:

1. Vanki

2. Poltetut sillat

3. Huominen

4. Kumpikin tahoillaan

5. Lainaa vain

6. Kerran

7. Leijat

8. Nyt ja aina

9. Kaikki tai ei mitään

10. Violetin vaaran taika

11. Liikaa

12. Ikiroudan maa

13. Myrskyn silmään

14. Elämä antaa ja ottaa

https://www.facebook.com/ikiroutayhtye/?ref=page_internal