Kaksi kertaa peruttua ZROCK:ia juhlittiin vihdoin viime viikonloppuna

Kirjoittanut Sini Sulkakoski - 4.4.2022

Off season -festivaaliherruuttaan pitävä ZROCK toi kattauksen kotimaista ja ulkomaista metallia Kempeleen Zemppi Areenalle jo viidettä vuotta. Viisivuotissynttäreiden kattaus vaihtui ainakin kahteen otteeseen niin esiintyjien kuin päivämäärienkin puolesta. Tapahtuma viivästyi loppujen lopuksi arvattavista syistä vuodella.

Esiintyjien puolella tapahtui myös tragedioita, sillä vuosi sitten esiintyjäksi ilmoitettiin muun muassa Bodom After Midnight, jonka tarina loppui dramaattisesti Aleksi Laihon menehtymiseen joulukuussa vuonna 2020. Niin ikään Hank Von Hellin piti esiintyä ZROCK:ssa viime vuonna, mutta hän menehtyi äkillisesti viime vuoden marraskuussa.

Tapahtumapaikka oli vanha tuttu Kempeleen Zemppi Areena, joka otti tänäkin vuonna yleisön ja artistit tuttuun tapaan vastaan. Areena ei ollut kokenut mullistavia uudistuksia, joskin VIP-aitiota oli hitusen kasvatettu. Myös yleistä aluetta oli hiukan tiivistetty. Pöytiä oli myös aiempaa vähemmän, sillä tämänhetkisen koronaohjeistuksen mukaan jokaiselle vieraalle ei enää tarvitse varata istumapaikkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruokatarjonnasta vastasi VIP:n puolella Oulun ylpeys Kauppuri5, kun taas permannon takaosissa ruokapuolesta vastasi hiukan tuntemattomaksi jäänyt pizzeria. Paita- ja lippalakkimyyntiä oli edellisen vuoden tapaan. Myös oman festaritatuoinnin pystyi käydä ikuistamassa festarialueella.

Perjantain kattaus jäi reporttereilta välistä muiden työkiireiden takia. Ovet tapahtumaan aukesi kuitenkin perjantaina klo 18.00, minkä jälkeen lauteita lämmitteli One Morning Left. Illan jatkosta vastasivat muun muassa LÄHIÖBOTOX, Aephanemer ja Týr. Illan kruunasi lemiläinen Stam1na.

Stereo Terror lämmitteli ja nostatti hien pintaan lauantain saunailtaan. Duo tuli 36 tunnin varoitusajalla paikkaamaan Ruoskaa bändissä tapahtuneen sairaustapauksen vuoksi. Perinteisestä DJ-keikasta poiketen poppoolla oli myös rummut mukana, mikä toi uutta sävyä perinteiseen DJ-keikkaan. Rumpuja Stereo Terrorissa takoo myös Fear of Dominationista tuttu Miikki Kunttu, joka sai kapuloista aikaan haketta, ja poljentokin oli muutoin reipasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleita ja miksauksia oli laidasta laitaan: 2 Times TerrorinIkävässä paikassa”, Scooteria, Turmion Kätilöitä muutamia ”meme”-kappaleita unohtamatta. Myös Ruoskan paikkaus oli huomioitu ”Pure minua” -kappaleen miksauksella terveisten lähtiessä bändille kappaleen saattelemana. Erittäin viihdyttävä keikka ja supliikeille kavereille pisteet lämmittelystä.

Embraze toi iltaan nähden keveämmän ja perinteisemmän heavy metal -tuulahduksen menneiltä ajoilta. Embraze on perustettu vuonna 1994, mutta bändi on pitänyt pitkän tauon vuosina 2009-2019. Viime ajat eivät ole olleet kenellekään kovinkaan suotuisia, mutta etenkin comebackin toteutus on ollut varmasti vaikea toteuttaa koronan syövereissä. Bändin nimi oli omassa muistissa menneiden vuosien festareilta, vaikka vankkaa tietämystä tuotannosta ei löydykään.

Yhtye on ehtinyt pyörähtää studiossa kuitenkin sen verran, että ”One Moon, One Star” on uudelleen äänitetty vuonna 2019. Räjähtävä ja sen jälkeen laskeutuva kappale toi hienon tunnelman halliin. Yleisön kappaleiden tuntemus ja niiden mukaansatempaavuus saattoi olla pitkän tauon jälkeen hiukan kadoksissa, mutta Embraze paransi menoaan koko tunnin soittamisen ajan. Bändin nokkamiehen Lauri Tuohimaan ponnekas ja rouhea ääni on selkeä tavaramerkki. Ajoittain ääni on jopa niin kantava, että se ottaa pienoisen yliotteen muista instrumenteista.

Mielenkiintoista seurata, tuleeko bändiltä uutta materiaalia. – Virkistävä comeback tässä nykyisessä metallikulttuurissa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fear of Domination on kiertänyt ahkerasti viime vuosien festareita ja klubeja. Keikka lähti käyntiin niin sanotusti nollasta sataan todella räjähtävästi uusimman ”VI: Revelation” -levyn avausraidalla ”Exitus”. Toisen kappaleen alussa taustanauhojen tietokone teki tenää, mutta supliikkina miehenä Saku Solin hoiti seurustelua yleisön kanssa, eikä aikaakaan, kun koneet saatiin taas rullaamaan. Keikka oli FoD:n neljäs keikka tämän vuoden puolella. Bändin uudelle laulajalle Jessica Salmelle keikka oli vasta kahdeksas rivistössä, ja jos Solinin puheita oli uskominen, oli illan keikka Salmelle vasta kymmenes. Keikkojen määrään nähden Salmi on kuin luotu bändiin ja lavoille, energiaa ja tarmoa välittyi hallin perälle asti. Sara Strömmer ei valinnut itselleen huonoa korvaajaa vaan todella taitavan ja kunnianhimoisen laulajan!

Bändin kappaleissa on monenlaisia kerroksia ja paljon tapahtumia. Dynamiikka oli ajoittain jokseenkin kadoksissa, joskaan iso halli ei luonnollisestikaan ole helppo paikka miksaajalle. Myös Fear of Domination muisti aseveljeään Ruoskaa ja veti yllätykseksi ”Mies yli laidan” -kappaleen. Kappaleen loppupuolella kertosäe muuttui tosin muotoon ”Pate Ilman paitaa”. – Ehdottomasti päivän viihdyttävin tunti, ja lavalla riitti tapahtumia!

Eyes Wide Open tarjoili modernin death metalin tuulahduksen Ruotsin Karlstrandista! Aina, kun puhutaan ruotsalaisista bändeistä tai artisteista, tulee eteen heidän ammattimaisuutensa ja yleisesti toiminnan erinomaisuus. Suomalaisia bändejä tai suomalaista musiikkia mitenkään väheksymättä on tuossa ruotsalaisten ammattimaisuudessa kuitenkin jokin pieni vinha perä.

Myös Eyes Wide Open osaa ottaa yleisönsä hyvin huomioon, soitto on vähintäänkin hyvää, ja homma vain toimii. Räväkkää ja välillä viipyilevää tunnelmointia saatiin nauttia myös tunnin verran Kempeleessä. Rumpusoundit olivat erilaiset ja napakat. Bändin kitaristi Kristofer Strandberg napautti myös pienen soolon muiden jäsenten poistuessa lavalta. Soolo lähti mukaansatempaavasti osalla MetallicanMaster of Puppets” -sooloa, josta se jatkoi sulavasti seuraavaan kappaleeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eyes Wide Open kumarteli myös suomalaisiin päin, sillä keikan lopun outrossa kuultiin yllättävästi Muumien teemakappale ”Käy Muumilaaksoon”. Varmaa tekemistä yhtyeeltä ja hienosti huomioitu yleisö. Bändi oli myös ainoa, joka myi bändipaitoja ja muita bändituotteita lauantaina. Keikan lopuksi yhtye oli vielä tervehtimässä faneja merkkaripisteellä.

Lauantain pääesiintyjä The Haunted otti soundcheckin tosissaan, sillä sille oli varattu tunti aikaa siirrokseen Eyes Wide Openin jälkeen. Korona-aika on puhuttanut aukioloajoillaan ja rajoituksillaan, vaikka myös myönteisiä ääniä on kantautunut. Aikaisempien keikkojen aloituksien puolesta ovat puhuneet osa promoottoreista mutta myös osa asiakkaista. Puoli yhdeltä alkava The Hauntedin keikka alkaa viime vuosien jälkeen myöhään, ja katoa katsojista tapahtui myös Zrockissa.

Olipa syy sitten mikä hyvänsä, raskain, räyhäkkäin ja räväkin esiintyjä The Haunted ei ujostellut. Eturivin tiivis porukka pysyi hyvin paikallaan ja nautti silmin nähden death metal -pioneerin tahdeista. Pitkä soundcheck toi myös positiivista fiilistä, sillä bändin soundit olivat kohdallaan.

Bändiltä ei ole tullut uutta musiikkia hetkeen, ja taustakangaskin oli ”Strength In Numbers” -teemainen [The Hauntedin viimeisin levy vuodelta 2017]. Bändin viimeisin Suomen-keikka taitaa olla myös kyseisen levyn tiimoilta vuonna 2017!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

ZROCK:lle voi povata jatkoa, ja onpa järjestäjä jo kommentoinut Facebook-sivulleen, että jatkoa todellakin on luvassa! Hyvä festariajankohta on mielestäni edelleen keväällä ennen varsinaisen kesäfestivaaliryppään alkamista. Festivaalien konsepti on pysynyt samanlaisena ja aivan toimivana. Toivotaan, että vaikeat ajat saadaan selätettyä, ja myös off season -festivaalit pysyisivät metallista kiinnostuneiden kuluttajien huulilla.

Teksti: Tanu Jänkä

Kuvat: Sini Sulkakoski Photography

Luetuimmat

Uusimmat