Kaksijakoisia tunteita – arviossa Excalionin ”Emotions”
Suomalainen Excalion julkaisi pari vuotta sitten erittäin onnistuneen kolmannen albuminsa ”Dream Alive”. Bändi oli hieman aiemmin uudistunut, ja mukaan olivat tulleet vokalisti Markus Lång, kitaristi Aleksi Hirvonen sekä basisti Onni Hirvonen. Odotukset uutta Excalion-albumia kohtaan olivat luonnollisesti korkealla. ”Dream Alive” oli omaperäinen, melodinen ja kokonaisuutena vahva power metal -levytys. Uusi ”Emotions” pyrkii jatkamaan siitä, mihin ”Dream Alive” jäi. Bändillä on muotoseikat kohdillaan. Vokalisti Markus Lång on osaava omalla alallaan. Unohtaa ei sovi myöskään bändin pääasiallista säveltäjää Jarmo Myllyvirtaa tai kitaravirtuoosi Aleksi Hirvosen panosta bändin soinnille.
”Emotions” hämmentää ensimmäisellä kuuntelullaan. Biisit ovat päällisin puolin päteviä power metal/hard rock -biisejä, mutta jotenkin hahmottomia. Kerrasta päähän jäävät, ”Dream Alivelta” tutuksi tulleet, omaperäiset melodiakulut tuntuvat loistavan poissaolollaan. On siis selvää, että bändi ei ole mennyt sieltä, mistä aita on matalin, vaan pyrkinyt löytämään sointiinsa uudenlaista, kenties syvällisempää tasoa. Muutos tulee näkyviin siinä, että biisit ovat vaikeammin avautuvia kuin hittimäisellä ”Dream Alivella”. Albumin taso mitataan tällä kertaa ennen kaikkea pitkällisemmän kuuntelun myötä.
Mainos päättyy
Toinen aluksi hämmennystä aiheuttava seikka albumin parissa on Markus Långin entistäkin vahvemmin Marco Hietalaa muistuttavat laulusuoritukset. Asiasta pääsee yli, kun kuuntelee albumia enemmän, mutta aluksi samankaltaisuus oli häiritsevää. ”Trust” aloittaa albumin vahvasti tarttuvan melodian saattelemana. Sinkkubiisi ”Sunshine Path” on vaikeampi tapaus. Menevä ja iloinen melodia jakanee mielipiteitä. Minuun biisi ei ole iskenyt kuuntelujen myötä yhtään sen paremmin, kuin ensimmäisen kerran biisin kuullessani. Säkeistö toimii, mutta kertosäkeessä on jotain luotaantyöntävää.
Kehuja on annettava bändin suuntaan. Soitto on tiukkaa ja biisit tarkkaan sävellettyjä sekä tuotettuja. Hyvä esimerkki on albumin paras biisi ”Lost Control”. Jollain tapaa Kamelotista muistuttava biisi soi komeasti ja bändi soittaa hienosti. Varsinkin bändin kosketinsoittaja Jarmo Myllyvirta esiintyy läpi albumin upeasti. Vikaa ei ole myöskään bändin kitaristin musisoinnissa. Ammattimaista työtä, Suomessa osataan. Biiseissään ”Emotions” tuntuu kuitenkin jotenkin valjulta. Useampienkaan kuuntelujen jälkeen en tahdo saada kokonaisuudesta otetta.
Eivät albumin biisit huonoja ole. Ne eivät vain herätä mielenkiintoani kuten pitäisi. Kyse voi olla myös allekirjoittaneen omista mieltymyksistä. On kuitenkin myönnettävä, että kyseessä on ammattitaidolla tehty albumi, mutta minun mieltymyksiini se ei oikein osu. Parhaiten toimivat ”Trustin” ja ”Lost Controlin” lisäksi balladi ”I Left My Heart At Home”, tarttuvalla syntikkariffillä etenevä ”The Golden Horde” sekä albumin päättävä, yli 7-minuuttinen ”Callsigns”. Polveileva biisi tuo mieleen Thunderstonen ja lopettaa albumin laadukkaasti. Kokonaisuutta arvioitaessa ”Emotions” jättää kaksijakoisiin tunnelmiin. Albumissa on paljon hyvää, mutta se ei herätä tarpeeksi nimessään luvattuja tunteita tai pakottavaa tarvetta aloittaa uutta kierrosta musiikin hiljennyttyä. Pidin enemmän bändin edellisestä albumista, joten siinä mielessä ”Emotions” on pettymys.
Mainos päättyy
7-/10
Kappalelista:
1. Trust
2. Sunshine Path
3. Lost Control
4. Solitude
5. Nightmariner
6. I Left My Heart At Home
7. The Golden Horde
8. The Mercy Racers
9. Callsigns
Mainos päättyy
