Kaksivuotias Kaaosklubi todisti jälleen olevansa tärkeä osa kotimaista keikkamaailmaa

Ember Falls Tampereen Klubilla 2018 kuva: Outo Kuva

Pakko nostaa hattua. Kaksi vuotta täyttävä Kaaosklubi on tuonut Helsingin Bar Loosen lavalle kasapäin nousevia bändejä, nuoria lupauksia ja nosteessa olevia suosikkeja. Ja tätä samaa saatiin kuulla myös klubin synttärikemuillla kesän lopussa, kun Kaaosklubin lavalle nousivat kaksi pääkaupunkiseudulta ponnistavaa bändiä yhden pirkanmaalaisen osaajan kanssa.  

Bar Loosen alakertaan kapusi lavalle ensimmäisenä helsinkiläinen Rosecraft, josta huomasi ensimmäisenä yhden asian: bändillä ei ollut lavalla mukanaan basistia. Se, unohtuiko neljän (tai viiden tai – paratkoon- kuuden) kielen kurittaja yläkertaan juomaan alkoholia tai treenikselle nukkumaan, on mysteeri. Mutta se ei suinkaan ollut mysteeri, etteikö tämä värikästukkaisella ja räiskyvällä naissolistilla varustettu trio tulisi antamaan lavalla kaikkensa. Bändi veti täysillä aina ensimmäisen kappaleen ensimmäisestä tahdista viimeisen kappaleen jättämään jälkikaikuun asti.  

Pienelläkin lavalla innokkuudellaan ihastuttava yhtye soitti melodista rockia maukkaalla pop-kerroksella kuorrutettuna. Kertosäkeissä ei todellakaan säästelty. Illan viimeisenä kuultu “Battlegrounds” oli tästä hyvä esimerkki: kappale jää päähän soimaan väkisin, halusit sitä tai et. Vaikka toisinaan basistittomuus hieman häiritsikin setin flow’ta siinä mielessä, että se jätti vähemmän tilaa improvisaatiolle ja jäsenten väliselle vuorovaikutukselle, oli bändin setti kokonaisuudessaan lupaavaa kuunneltavaa ja katsottavaa. Fania se ei minusta vielä tehnyt, mutta varovaisesti kiinnostuneen.  

Voi hyvä luoja, mitä sieltä sitten tulikaan. Kun viimeinenkin sokeripitoinen kertosäe oli vaiennut, nousi lavalle espoolainen Humavoid. Bändin yhteisten tuttujen kautta etukäteen tienneenä minulla oli selvä odotus siitä, mitä oli luvassa. Aggressiivista, äkkiväärää ja vinksahtanutta djent-vaikutteista modernia metallia. Olin fani jo senkin vähän perusteella, mitä olin bändin vanhasta ja tulevasta tuotannosta ehtinyt kuulla, mutta minut lyötiin silti ällikällä. Humavoid soitti yhden armottomimmista ja suoraan sanottuna pelottavimmista klubikeikoista, joita olen kuunaan nähnyt. Bändin saumattomasti soljuvat polymetrit hämmensivät syvästi, aggressiiviset ja matalalle viritetyt kitariffit iskivät nyrkillä naamaan ja laulaja Suvimarja Halmetojan asennerikas ulosanti virtuoosimaisen keytar-soiton ohella saivat ihailemaan sitä kokonaisuutta, joka lavalla oli kuultavissa.  

Diablostakin tuttu rumpali Heikki Malmberg soitti kuin viimeistä päivää, ja jotain varmasti kertoo se, että pystyin näkemään ja kuulemaan sen, että musiikin soittaminen ei todellakaan ollut helppoa. Se, että Malmbergin kaltaiselta mestarilta tuli peräti kaksi pientä ajatuskatkoa kertoo jotakin musiikin haastavuudesta, ja saa minut kumartamaan syvään suvereenin virtuositeetin edessä. Amoralissakin vaikuttanut Niko Kalliojärvi puolestaan yllätti minut death metal –tuotantoonsa hyvin perehtyneenäkin sillä, miten tyylipuhtaita ja julmia Meshuggahriffejä hänen kitarastaan irtosikaan. Jokainen bändi, joka soittaa Humavoidia ennen ja heidän jälkeensä lavalla, tulee näyttämään väkisinkin muskarilaisten kevätjuhlanumerolta.  

Illan päätti tamperelainen Ember Falls, joka on jo jonkin aikaa ollut kovassa nosteessa. Kun sanon, että bändi soittaa melodista metallia, riittää se täysin kuvailemaan sen musiikkia. Esiintymistä varten persoonallisesti meikattu ja puettu yhtye tarjoilikin juuri sitä mitä luvattiin: melodista metallia, jossa kertosäkeiden välissä kuuluu kaikenlaista paiskomista kevyistä death metal –vivahteista aina modernimpaan metalcoreen. Kaikki nämä vivahteet ovat kuitenkin suhteellisen pieniä; bändin musiikki on häpeilemättömän kuulijaystävällistä ja iskevää melodista metallia kaikin mahdollisin tavoin.  

Bändin loppuun asti mietitty ja hiottu musiikki ei todellakaan ole kaikkia varten. Monelle dynamiikaltaan yksipuolinen paiskominen syntetisaattorien säksättäessä päällä voi tuntua lopulta yksipuoliselta, mutta sei kuitenkaan vienyt nautintoa pois paikalle saapuneilta faneilta. Ihmiset näyttivät todella nauttivan konsertista, ja se on lopulta tärkeintä. Vaikka et henkilökohtaisesti pitäisikään jostakin musiikista, ei sitä voi tai kannata kiistää, että laadukkaasti tuotettua ja soitettua metallia ei ole kovin helppoa tehdä. Ember Falls on siinä onnistunut.  

Todistettuani nämä kolme laadukasta bändiä on selvää, että toivon Kaaosklubille pitkää ikää ja menestystä. Suomen kokoisessa maassa ei pienemmille bändeille ole tarjolla keikkaa suinkaan ovista ja ikkunoista, ja kun keikkoja pitäisi riittää myös niille suosituille bändeille ja keikkamyyjien sekä levy-yhtiöiden kiintiönimille, jäävät pienemmät bändit prioriteettilistan hännille. Suuri kiitos siis niille tahoille, jotka näitä keikkailtoja järjestävät. Kaaosklubin toiminta on kotimaisen musiikkikentän kannalta korvaamatonta, ja jokaisen kynnelle kykenevän olisi syytä marssia paikalle aina kun pystyy.  

Ember Falls

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Kommentoi julkaisua