Kaleidoboltin ”Bitter” on viettelevää tunnelmaa ja räjähtävää energiaa

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 28.6.2019

Kolmannen albuminsa juuri julkaisseesta vauhtirock-trio Kaleidoboltista on tullut viime vuosina kiinteä osa suomalaisen nykyrockin maisemaa. Armottoman kova livemeno, tukku loistavasti kirjoitettuja ja soitettuja kappaleita ja puoleensavetävä energia ovat keränneet sille jo kiitettävän kokoisen kuuntelijakunnan ja ansaittua arvostusta, mutta suurin suosio on varmasti vielä tulossa.

Kaleidoboltin debyyttialbumi tuntui värisyttävän hyvistä hetkistään huolimatta kokonaisuutena vielä lämmittelyltä. Sitä seurannut “The Zenith Cracks” käänsi tilanteen ylösalaisin, sillä valtaosa sen kappaleista on yhtyeen jo aiemmin keikoillaan osoittamansa valtavan potentiaalin mukaisia. “Bitter” on siis yhtyeen kolmas albmi ja sitä on odotettu mielenkiinnolla – hieman varoen, mutta silti innoissaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Bitter” on suurilta osin samanlainen ja erilainen albumi kuin aiempi. Bändin soitto on edelleen todella tehokasta ja paikoin henkeäsalpaavan nopeaa. Siinä on silti tyylitajua ja tyylikästä groovea, joka aiheuttaa pistäviä energiapiikkejä. Vastapainoksi tämä levy on hieman aiempia melodisempi ja siinä on enemmän himmailua ja rauhallista tunnelmointia vahvistamassa musiikin jo ennestään mystistä tunnelmaa. Suoraviivaista vanhan hengen riffirockiakin on aiempaa enemmän. Ylipäätään koko levy on aiempia suorempi, räväkämpi ja räjähtävämpi kokonaisuus. Toisaalta se on myös rauhallisempi ja tunnelmallisempi kokonaisuus. Rakennuspalikoita on enemmän ja ne ovat tasaisemmassa suhteessa.

“Bitter” kilpailee samassa sarjassa “The Zenith Cracksin” kanssa tasavertaisesti ja täysin omin avuin. Paikoittan se jopa vetää sille vertoja, mutta kokonaisuutena on todella vaikea sanoa kumpi on parempi. Molemmat ovat joka tapauksessa todella hyviä levyjä. “Bitterin” parhaat kappaleet vievät jalat alta räjähtävällä energiallaan, viettelevät upoksiin vahvaan tunnelmaansa ja vakuuttavat oivaltavuudellaan. “Deadpan Blues” saattaa hyvinkin olla Kaleidoboltin paras kappale tähän mennessä. Levyllä on muutamat sumeatkin hetkensä, mutta ne ovat vain pieni osa kullan lailla kimaltavaa kokonaisuutta.

Kaleidoboltin kolmas albumi on odotusten arvoinen pakkaus taitoa, karismaa, adrenaliinia, tyylitajua ja määrätietoisuutta. “Bitterillä” on tuttua Kaleidoboltia ja myös paljon uutta, joka tekee siitä ihan oman lukunsa. Tällaisilla näytöillä Kaleidoboltin tulevaisuudessa tulee tapahtumaan hienoja asioita, mikä tulee tarkoittamaan hienoja asioita myös hyvän rock-musiikin ystäville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
1. Another Toothpick
2. Big Sky Land
3. I Am the Seer
4. Deadpan Blues
5. Interlude
6. Coyote
7. Hydra

Kaleidobolt Bandcampissa
Kaleidobolt Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat