Kalifornialaislegenda Rocket From The Crypt Tampereelle toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.3.2020

Punkista ponnistava, rytmikäs ja rockaava amerikkalaisyhtye Rocket from the Crypt iski kuin miljoona volttia vuosina 1989-2005. Sittemmin bändi on ollut lähinnä telakalla, mutta orkesterin liekki ei ole koskaan sammunut täysin.

Muutaman vuoden välein täyteen paahtoon yltyvä Rocket from the Crypt saapuu Tampereen Tullikamarille lauantaina 9. toukokuuta ja näyttää, ettei palo pistää porukka pähkinöiksi ole kadonnut mihinkään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

John “Speedo” Reisin perustama ja johtama yhtye on osa laajaa Amerikan länsirannikon bändiperhettä. Rocket from the Cryptistä lähtee lonkeroita mm. seuraaviin suuntiin: Drive Like Jehu, Hot Snakes ja The Sultans. Edelleen San Diegon kaupungissa vaikuttava Speedo pyörittää elävän musiikin aktien lisäksi Swami Records -levy-yhtiötä ja Pink Elephant -kuppilaa.

Tampereen kevään Grease Pit Partyn muutkin esiintyjät ovat kiihkeässä iskussa. Vuonna 1981 perustettu, ikinuoren Tokelan johdolla rockaava Melrose, rokkikansaa hyvässä hengessä kyykyttävä The Flaming Sideburns sekä psychobilly-aktit Billy’s Crew plays The Garbagemen ja The Butchers takaavat, että Grease Pit Partyssa on käytössä ainoastaan korkeaoktaaninen polttoaine.

GREASE PIT PARTY
Tullikamari, Tampere
la 9.5.2020
klo 19-05
K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

ROCKET FROM THE CRYPT (USA)
MELROSE
THE FLAMING SIDEBURNS
BILLY’S CREW plays THE GARBAGEMEN
THE BUTCHERS
+ dj:t

29,50e (Tiketti & Lippupiste), liput myynnissä pe 6.3.2020
liput ovelta 35e, jos jäljellä

www.tullikamari.net
www.facebook.com/rftcAGAIN
www.dexviihde.fi/artisti/melrose
www.facebook.com/flamingsideburns
www.facebook.com/garbagemenfinland
www.facebook.com/thebutchersfinland

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat