Kalifornian aggressiivista punk rockia ja rennon letkeää meininkiä – arvostelussa Bronxin ”VI”-albumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 22.8.2021

Vuonna 2002 perustettu kalifornialainen The Bronx julkaisee elokuun lopussa uusimman pitkäsoittonsa. Nimensä mukaisesti kyseessä on kalifornialaisyhtyeen kuudes pitkäsoitto, mutta sen lisäksi The Bronx on julkaissut neljä albumia ja kaksi kokoelmaa Mariachi El Bronx -nimellä. Kyseinen kokoonpano on ulosanniltaan painottunut meksikolaisen kansanmusiikin suuntaan, mikä on taatusti ollut miellyttävä vastapaino punk rockille. ”VI”-pitkäsoitto on tuore punk rock -levytys, jolla The Bronx on hyökkäävä, mutta raottaa myös rennompaa puoltaan.

Kun kalifornialaisyhtyeen uusinta pitkäsoittoa kuuntelee, voi todeta, että niin yhtyeen sävellys- kuin sanoituskynä ovat terävät. ”VI”-albumin kappaleet ovat tarttuvia ja niistä löytyy riehakas tunnelma, mikä siivittää niitä jouhevasti eteenpäin. Sanoituksiin on nähty vaivaa ja niitä kuunnellessa voi kuulla punk rockin pistävän asenteen. Henkilökohtaisiksi suosikeiksini muodostuivat raivokkaat ”Super Bloom” ja ”Breaking News”. Myös muhkealla groovilla sekä ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” -referenssillä varustettu ”Curb Feelers” lukeutuu ehdottomasti albumin tähtihetkiin.

The Bronx vaikuttaa olevan parhaimmillaan äkäisissä kappaleissa, mutta kalifornialaisyhtye ei hyydy kevyemmän ulosannin kohdallakaan. Rennosti potkivat ”Waterin The Well” ja ”Peace Pipe” ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Myös ”Mexican Summer” heittää joukkoon oman eksoottisen soundinsa, joka muuttuu loppua kohden rokkaavammaksi. Kevyemmät kappaleet antavat luonnollisesti vastapainoa aggressiivisemmalle annille, ja sen turvin ”VI”-pitkäsoitto onkin monipuolinen. Aivan jokaisen sävellyksen kohdalla tunnelma ei pysy yllä, mutta kokonaisuus toimii hyvin. ”VI” on mieltä kohottava albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

  1. White Shadow
  2. Super Bloom
  3. Watering The Well
  4. Curb Feelers
  5. Peace Pipe
  6. High Five
  7. Mexican Summer
  8. New Lows
  9. Breaking News
  10. Jack Of All Trades
  11. Participation Trophy

The Bronx Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat