Kuva: Jaakko Manninen

Kamaralta kaksi uutta biisiä ja video

Kirjoittanut Niko Kuusela - 20.2.2022

Keskisuomalainen metalliyhtye Kamara on julkaissut kaksi uutta biisiä. Kappaleista ensimmäinen on ”Kuvitelman lohtu”, jota laulaja-kitaristi Juha Minkkinen kuvailee Alice in Chainsin ja Megadethin seokseksi. Kahteen osaan jaetun biisin ensimmäinen osa kumartaa varsinkin laulun puolesta 90-luvun alun Seattlen suuntaan loppuosan jyrätessä perinteisemmän heviriffittelyn merkeissä. Digisinglen ”kääntöpuoli” on puolestaan thrash metal -filtterin lävitse ajettu tulkinta Väärinkäsitys-yhtyeen punkkirallista ”Teho-osasto”.

Videonakin julkaistun ”Kuvitelman lohtu” -biisin sanoitukset Minkkinen tiivistää seuraavasti:
”Teksteissä pohditaan kuvitelman voimaa niin hyvässä kuin pahassa. Joskus se saattaa helpottaa esimerkiksi jonkin vaikean asian käsittelyä, mutta toisaalta se voi myös johtaa harhaan realiteettien polulta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat