Kamelot, Gus G., Kobra and the Lotus @ The Circus, Helsinki 3.10.2015
Kamelot on suomalaisille tuttu vieras. Siinä missä yhtye on männävuosina esiintynyt pääsääntöisesti Tampereen ja Helsingin klubeilla, oli vuorossa nyt kokonaista neljä kaupunkia kattanut Suomi-rundi, joka huipentui viime lauantaina Helsingin The Circukseen. Kamelotin vanavedessä lipuivat tällä kertaa lauteenlämmittelijät Kanadasta ja Kreikasta.
Kobra and the Lotus oli jo ehtinyt polkaista settinsä käyntiin, kun allekirjoittanut selvisi narikasta klubin puolelle. Viittä minuuttia enempää en onneksi myöhästynyt, sillä tämä kanadalaispumppu oli todellakin näkemisen arvoinen. Verrattaisesta tuntemattomuudestaan huolimatta yhtyeen otteista näki, että tällä bändillä on takanaan jo kolmen studioalbumin pituinen ura. Perinteinen heavy metal power-elementeillä höystettynä irtosi Kobra and the Lotusilta sen verran vakuuttavasti, että esitys sinetöi saman tien tämän toimittajan päätöksen tutustua bändiin tarkemmin. Laulaja Kobra Paige hyödynsi tavanomaisen heavy-tulkinnan ohella myös korkeampia äänialojaan, mikä dramaattisuudessaan toi ajoittain mieleen Tarja Turusen. Solistin ohella parrasvaloissa paistatteli kitaristi Jasio Kulakowski, jonka melodiset soolot tulivat rautaisen ammattilaisen itsevarmuudella.
Toisena lämppärinä esiintyi kreikkalaisen Kostas Karamitroudisin taiteilijanimeä kantava yhtye Gus G. Niin ikään suoraviivaista heviä esittänyt poppoo hoiti ensisijaisen työnsä eli yleisön lämmittelyn Kamelotia varten paremmin kuin hyvin. Gus on uransa aikana soittanut kitaraa eri kokoonpanoissa Ozzy Osbournesta Arch Enemyyn, ja nyt hän toi sooloprojektinsa ensimmäistä kertaa Suomeen. Sekä yleisö että bändi olivat ensitreffeihin varmasti tyytyväisiä, sillä kitaristivelhon ja karismaattisen laulajan varassa ollut show tempaisi mukaansa keskivertoa lämppäriaktia paremmin. Setin viimeisenä kuultu Ozzy Osbourne-laina ”Crazy Train” tosin
alleviivasi Gus G:n oman materiaalin tasapaksuisuutta melkoisesti, klassikkocover kun hullaannutti yleisön selvästi paremmin kuin yksikään sitä edeltänyt veto.
Mainos päättyy
Kellon lyödessä 22:00 oli vihdoin ja viimein itse pääesiintyjän vuoro. Jo yleisön metelitaso heti valojen pimentyessä enteili hyvää, ja kun yhteislaulu raikui keikan avanneen ”Veil of Elysiumin” ensimmäisistä kitaramelodioista alkaen, oli se varmaa jo sekä yleisölle että bändille: tästä tulisi hieno ilta.
Ja niinhän siitä tuli. Keikan avanneen, bändin tuoreimman ”Haven”-albumin ykkössinglen jälkeen Kamelot soitti neljän kappaleen hittiputken vanhemmilta levytyksiltään. ”When the Lights Are Down”, ”The Great Pandemonium”, ”Center of the Universe” ja ”Karma” pitivät huolen siitä, että keikan alkupuoliskolla sen paremmin yleisöllä kuin bändilläkään ei hengähdystaukoja ollut. Eipä niitä kaivattukaan, sillä kuten bändin ruotsalainen laulaja-keulakuva Tommy Karevik huomautti, ei lauantai-iltana edes jäyhillä suomalaisilla ollut tekosyytä tylsään seisoskeluun.
Keikkasetin puolesta “Karevik-aikakauteen” palattiin “Torn” ja “Here’s to the Fall” -kaksikon myötä, joista jälkimmäisen laulaja omisti taannoin edesmenneelle isoisälleen. Vaikka helposti voisi kuvitella uuden laulajan olevan parhaimmillaan juuri niissä kappaleissa, joiden tekemisessä tämä on ollut mukana alun perinkin, ei Karevikin tulkinnan tunnelataus lipsunut yhdessäkään biisissä. Päinvastoin ruotsalaissolistilla oli koko setti hallussa aivan kuin hän olisi laulanut Kamelotissa aina. Aivan kuin hänet olisi aina tarkoitettukin olemaan tämän bändin laulaja.
Vaikka rankemmin junttaava ”March of Mephisto” ja ”Ghost Opera” -albumilta tuttu ”Rule the World” upposivat yleisöön siinä missä koko muukin setti, innostui allekirjoittanut keikkameiningistä taas toden teolla uusimman albumin ”Insomnia”-videosinglen ollessa soittovuorossa. ”Havenin” tasosta kertoo jotain se, että vaikka levyltä soitettiin viisi kappaletta, oli se ainakin tämän kuulijan mielestä liian vähän, ja esimerkiksi uuden albumin avausraita ”Fallen Star” olisi ollut erittäin tervetullut lisäys keikkasettiin.
Kamelotin kaksi uusinta levyä olivat pääosassa keikan lopussa, kun Casey Grillon rumpusoolon jälkeen ”Veritas” ja ”Liar Liar (Wasteland Monarchy)” alustivat illan todellista huippukohtaa, ikivireää ”Forever”-hittiä neljäntoista vuoden takaiselta ”Karma”-albumilta. Vaikka encorena kuultiin vielä kaksi kappaletta, päättyi keikka henkisesti tähän. Ei sillä etteivätkö ”Revolution” ja ”Sacrimony (Angel of Afterlife)” potkineet perseelle ihan kohtuullisesti nekin, mutta niillä ei vain ollut enää mitään lisättävää siihen hurmioon, johon ”Forever” saattoi sekä yleisön että yhtyeen. Ei ole mikään ihme, että juuri tämä on Kamelotin kautta aikain soitetuin livebiisi.
Jossain vaiheessa laulaja Tommy Karevik esitteli yhtyeen, muiden muassa Herra Kamelotiksi ristimänsä Thomas Youngbloodin. Vaikka titteli onkin aivan aiheellinen, ei Karevikin osuutta Kamelotin nykykuntoon niin livenä kuin levyllä yksinkertaisesti voi vähätellä. Bändin vanhojen ja nykyisten kappaleiden täydellisen haltuunoton ohella mies on yhtyeen keulakuvana todella merkittävä osa bändin live-esitystä. Solistin karisma ja eläytyminen saavat yleisön helposti ulos kuorestaan, mikä on elintärkeää energisillä rock-keikoilla. Karevikin panoksen merkitystä alleviivaa osuvasti, että siinä missä laulaja jää keikoilla usein ”esittelemättä”, lainasi kitaristi Youngblood mikrofonia ja pyysi yleisöltä henkilökohtaisesti aplodeja yhtyeen tuoreimmalle jäsenelle.
Kamelotin albumeilla kuullaan usein naislaulua, ja niinpä näiden keikkojen vierailevana tähtenä toimiikin apusolisti Linnea Vikström. Vaikka näkemääni ja kuulemaani olinkin varsin tyytyväinen, olisin silti nähnyt hänen paikallaan ennemminkin vaikkapa Elize Rydin, Alissa White-Gluzin tai ”Havenilla” ääneen pääsevän Charlotte Wesselsin.
Tiivistettynä voisi sanoa, että Kamelotin lauantaisella Helsingin keikalla kaikki tähdet olivat oikeassa asennossa. Lauantai-ilta, hyvät lämppärit ja pääesiintyjällä allaan uransa ehkä paras albumi ja tiukin kokoonpano. Miinusta voisi antaa ”Fallen Starin” puuttumisesta, epäoptimaalisesta naislaulajasta ja nolosta kännykamerakulttuurista, joka on nähtävästi levinnyt jo osaksi itse bändien esityksiäkin. Näillä pelimerkeillä kokonaisuus jää kuitenkin hyvin vahvasti plussan puolelle, olkoon siis seuraava Kamelot-keikka Helsingissä jonakin loskaisena maanantai-iltana punttien tasaamiseksi.
Teksti: Ossi Kumpula
Kuvat: Markus Helander
Mainos päättyy