Kamelot julkaisi uuden singlen ”Ashen World” yhteistyössä Decessusin Ignacia Fernándezin kanssa – tuleva albumi ”Dark Asylum” ilmestyy elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.7.2026

Yhdysvaltalainen sinfonisen metallin kärkinimi Kamelot on julkaissut uuden singlenAshen World”, joka tarjoaa ensimmäisen maistiaisen yhtyeen tulevalta ”Dark Asylum” -albumilta. Levy julkaistaan 28. elokuuta Napalm Recordsin kautta.

Ashen World” edustaa kaikkea sitä, mistä Kamelot tunnetaan: elokuvallista tunnelmaa, massiivisia orkesterisovituksia, tarttuvia melodioita ja Tommy Karevikin vahvaa laulusuoritusta. Kappaleella vierailee myös chileläisen Decessus-yhtyeen laulaja Ignacia Fernández, jonka eteerinen ääni tuo kokonaisuuteen oman lisäulottuvuutensa.

Kitaristi Thomas Youngblood kuvailee kappaletta seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ashen World kuvaa hetkeä, jolloin seisotaan pimeyden ja toivon rajalla – paikkaa, josta matka eteenpäin alkaa. Se on ytimeltään klassista Kamelotia, mutta avaa samalla uusia ovia Dark Asylumin maailmaan.”

Laulaja Tommy Karevikin mukaan kappale sukeltaa ihmismielen syövereihin.

”Kyseessä on matka ihmismielen maisemiin – sen laaksoihin, huippuihin ja niiden väliseen tyhjyyteen. Kappale kertoo irtautumisesta itseään rajoittavista uskomuksista ja uuden todellisuuden rakentamisesta, jossa voi saavuttaa täyden potentiaalinsa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Dark Asylum” sijoittuu synkkään uusviktoriaaniseen maailmaan, jonka keskiössä on RavenHill Asylum -niminen mielisairaala. Albumin tarina yhdistelee psykologista kauhua, uskoa, tiedettä ja mielenterveyden teemoja elokuvalliseen kokonaisuuteen.

Levyn vierailijoihin lukeutuvat muun muassa Avantasian Tobias Sammet, Eluveitien Lea-Sophie Fischer, Visions of Atlantisin Clémentine Delauney sekä Ignacia Fernández.

Kamelot lähtee albumin julkaisun jälkeen mittavalle Dark Asylum World Tour -kiertueelle. Euroopan-osuus käynnistyy lokakuun lopussa ja sisältää yhteensä 18 konserttia. Mukana kiertueella nähdään Blackbriar, Exit Eden ja Temperance.

Voit kuunnella uuden ”Ashen World”-singlen ja katsoa sen virallisen musiikkivideon alta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy