Kamelotin Thomas Youngblood: ”Me emme kierrä niin paljon kuin monet muut yhtyeet”
Kamelotin kitaristi Thomas Youngblood kertoo The CMS Metal Show -haastattelussa, että yhtye on tietoisesti vähentänyt kiertueiden määrää viime vuosina. Youngbloodin mukaan ratkaisu on auttanut bändin jäseniä löytämään paremman tasapainon kiertue-elämän ja kotiolojen välillä.
”Asia on niin, että me emme kierrä niin paljon kuin monet muut yhtyeet, ja siihen on syynsä. Olen viimeisten 20 työ- ja kiertuevuoden aikana oppinut löytämään tasapainon työn, kiertämisen ja kotielämän välillä. Monet yhtyeet, jotka vain kiertävät jatkuvasti, palavat loppuun tai menettävät ihmissuhteensa kotona ja kaikkea tällaista. Olen tietoisesti pyrkinyt kiertämään silloin, kun siinä on järkeä, soittamaan merkityksellisiä keikkoja ja tekemään sen tavalla, jossa säilyy tasapaino. Näin ollen, kun näet yhtyeen lavalla, olemme energisiä ja haluamme olla siellä. Olosuhteet ovat… Katson kaikki keikkapaikat, vapaapäivät ja kaiken mahdollisen, kun kyse on kiertueesta – millainen bussi meillä on, hotellit – koska loppujen lopuksi haluat nauttia koko prosessista. Kyse ei ole vain rahan tekemisestä ja siitä, että voi sanoa soittaneensa tässä tai tuossa kaupungissa. Kyse on koko kokemuksesta. Tässä suhteessa olemme onnistuneet todella hyvin löytämään tasapainon kaikkien näiden asioiden välillä. Tietysti aina on asioita, joita täytyy ottaa huomioon, kun olet poissa kotoa tai jossain syrjäisessä paikassa, jossa ei ole mitään tekemistä ja niin edelleen. Mutta me olemme viimeisiä ihmisiä valittamaan kiertueista tai niiden olosuhteista. Kulut ovat nimittäin nousseet järjettömiksi. Kaikki maksaa enemmän kaikille, ei vain meille. Eli pitkä vastaus kysymykseesi on, että kyllä, me rakastamme sitä edelleen.”
Youngblood kommentoi myös ilmiötä, jossa yhtyeet eivät yleensä kerro julkisesti huonosta lipunmyynnistä kiertueiden tai yksittäisten keikkojen peruuntuessa.
Kun Youngbloodilta kysyttiin, tekeekö tällä hetkellä toistensa kanssa kilpailevien kiertueiden suuri määrä Kamelotin vuoden 2026 kiertueiden järjestämisestä erityisen vaikeaa, hän vastasi:
”Se riippuu oikeastaan yhtyeen aiemmasta menestyksestä ja edellisistä kiertueista, joiden perusteella promoottorit arvioivat esimerkiksi sen, minkä kokoiseen saliin he sijoittavat yhtyeen ja muuta sellaista. Täytyy sanoa, että tämän tulevan Pohjois-Amerikan-kiertueen ennakkomyynti on ollut fantastista. Mutta en tiedä. En ole tyypillinen konserttikävijä. Käyn konserteissa, mutta en todellakaan tiedä, millainen psykologia lippujen ostamisen taustalla nykyään on. Se, että ihmiset odottavat lähemmäs keikkaa ennen lippujen ostamista, käy tavallaan järkeen. Mutta emme ole koskaan peruneet kiertuetta, lukuun ottamatta 15 vuoden takaista tapausta, jolloin yksi henkilö lähti koko yhtyeestä ja meidän oli pakko perua kiertue. Se oli ensimmäinen kerta ja samalla viimeinen kerta, kun olemme joutuneet tekemään niin.”
Voit katsoa haastattelun alhaalta.
