Kanadalaisen rockin jättiläinen Nickelback Hartwall Areenalla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.9.2016

Nickelback Hartwall Areena 4Vuodesta 1995 asti soittanut kanadalainen Nickelback pyyhälsi 2. syyskuuta Hartwall Areenalle, josta se myös aloitti uuden maailmankiertueensa. Lämmittelybändinä toimi niin ikään kanadalainen Monster Truck, jonka setin aikana näytti huolestuttavasti sille, että areena jäisi melkein tyhjilleen. Jengiä kuitenkin valui paikalle pikkuhiljaa, ja Nickelbackin aloittaessa yhdeksän pintaan illalla katsomo olikin suhteellisen täynnä. Tietojeni mukaan lippuja olikin ennakkoon myyty kuutisentuhatta kappaletta, ja niitä meni varmaan vielä ennen keikan alkuakin, sen verran täydelle areenalla loppupeleissä näytti.

Nickelback Hartwall Areena 3Nickelback potkaisi keikan käyntiin vauhdikkaasti ”Edge of a Revolution” -biisillä, jonka jälkeen yleisöä kiiteltiin ihan selkeällä suomen kielellä. Tämän jälkeen reippaan tunnin mittainen setti jatkui niin uusilla, vanhoilla, kuin ikivanhoillakin biiseillä unohtamatta yleisön naurattamista liki jokaisen biisin välissä. Omistipa Nickelback erityisesti yleisössä olleille naisille myös yhden biisin, joka oli ”Far Away”. Settiin mahtui luonnollisesti myös Nickelbackin tähän mennessä suurin hitti ”How You Remind Me”, jonka bändi tempaisi kehiin varsinaisen setin viimeisenä biisinä ennen encorea. Encoreen oli tuupattu kaksi biisiä, joista toinen oli Foo Fighters-cover ”Everlong”.

Nickelback Hartwall Areena 1Koko keikan ajan bändistä suorastaan loisti se tosiasia, että lavalla on hauskaa ja yleisö on mahtavaa. Bändin kontakti yleisöön oli loistava verrattuna muihin suuremman luokan bändeihin, joita olen elämäni aikana tähän mennessä nähnyt. Yleisö taatusti huomioitiin vähän joka välissä, jossa sen vain pystyi tekemään. Kaiken kaikkiaan Nickelbackin keikasta jäi erittäin lämmin fiilis sekä myös tunne, että olisihan sitä voinut kuunnella livenä vaikka koko loppuvuoden. Mutta koska lompakko sanoo ei käy, pitänee tyytyä kuuntelemaan tätä loistavaa bändiä sitten ihan vain levyiltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nickelback 02.09.2016 settilista:
1. Edge of a Revolution
2. Something in your Mouth
3. Figured You Out
4. Too bad
5. Far Away
6. Photograph
7. Breathe
8. Someday
9. Animals
10. Dirty Laundry
11. Flat on the Floor/Woke Up This Morning/Fight for All the Wrong Reasons
12. Mistake
13. Hero
14. Rockstar
15. Gotta be Somebody
16. How You Remind Me
Encore:
17. Everlong
18. Burn it to the Ground

Nickelback Hartwall Areena 2

Raportti: Sarita Kotkavalkama
Livekuvat: Antti-Juhani Johansson

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat