Kantaaottavaa kaaoksen tykittelyä – klassikkoarviossa legendaarinen 30 vuotta täyttävä Sepulturan Chaos A.D.

Kirjoittanut Jani Lahti - 2.9.2023

Neljäkymmentävuotista taivaltaan juhlistamaan alkava brasilialaisen metallimusiikin ja kulttuurin edesauttaja Sepultura julkaisi vuonna 1993 yhden suosituimmista albumeistaan. Myöskin eräänlaisena läpimurtoalbumina pidettävä “Chaos A.D.” ei epäröi eikä häpeile vielä tänäkään päivänä, 30 vuotta albumin ilmestymisen jälkeen. Selkeillä soundeilla tuuttaava thrash metalin ja hardcoren risteytykseksikin arvioitava albumi jyrää siis edelleen. Pienempiä ja modernimpia akteja tuutin täydeltä syrjäyttäen, mikäli kilpailun musiikin kuluttamisesta voi ottaa puheenaiheeksi. Myöskin levy-yhtiö Roadrunner Records oli tuolloin ajan hermoilla julkaisemalla trendeistä piittaamatta hyvin erilaisia musiikkijulkaisuja metallimusiikin suurena mahtina tehden myös “Chaos A.D.” -albumin kohdalla kulttuuriteon.

Vokalisti-kitaristi Max Cavaleran pojan ultraäänen sydämen sykkeen äänellä alkavat albumin ensitahdit ovat jo legendan asemaan liitettävä kuriositeetti albumilla. Yksinkertaisen riffin siivittämänä käynnistyvä “Refuse/Resist” hyppää suoraan asiaan veljensä Igor Cavaleran tuplabasarien tahdissa. Maxin huutolaulu oli aikanaan esikuvana monelle rankemman ilmaisun ystävälle, ja se kuuluu paitsi albumilta kuin myös myöhemmässä metallimusiikkiskenessä melko selkeästi. Vaikka laulu onkin hyvin omaperäistä aksenteineen, se nimenomaan on toiminut rohkaisijana monelle kehnommin englantia lausuvalle yhtyeelle siitä, miten asioita voi kääntää voimavaraksi.

Albumin musiikillinen ilmaisu ja sanoma on muutenkin voimaannuttava. Sotaa, korruptiota, rasismia ja ylempiarvoisina itseään pitäviä vastustetaan minkä keretään tai vähintään tuodaan esille se, mikä maailmassa on pielessä. Tässäkin mielessä “Chaos A.D.” on albumina jälleen ajankohtaisempi kuin aikoihin. “Territory” jatkaa siitä mihin “Refuse/Resist” kehotuksellaan jäi. Pienen ihmisyksilön näkökulma sotaan ei ole koskaan sama kuin ison diktatuurikoneiston, oli sodan syyt mitkä tahansa. “Territory” on soitoltaan myöskin ikoninen esimerkiksi rumpusoolointroineen, jonka avulla Igor Cavalera on innoittanut useampia kuin satoja rumpaleita opettelemaan saman minkä itse osaa. Ihan joka vuosi ei julkaista albumeita, joilla on niin vahva ja painokas ja onnistunut avaus, kuin mitä “Refuse/Resist” yhdessä “Territoryn” kanssa tarjoaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samaan painokkuuteen voi laskea myös “Slave New World” kappaleen sanoman, jossa muistutetaan alkuperäiskansoja ja heimoja piinanneiden byrokraattien vääryyksistä. Musiikillisesti “Slave New World” on klassista Sepulturaa kaikessa yksinkertaisessa aggressiossaan. Pitäen kuitenkin sisällään mielenkiintoisia rytminvaihdoksia ja julkean kuuluisia rumpufillejä yksinkertaisten riffien lomassa. Kappale pitää pintansa alle kolmen minuutin kestossaan sillä, että sen sisällä tapahtuu verrattaen paljon asioita musiikillisesti. 

Lyhyin ja kipakoin, mutta sisällöllisesti rikkain kääntein etenevät albumin kappaleet tuovat metallimusiikin ystävälle mielihyvää. Oikeastaan vasta tätä arvioita kirjoittaessa havahtui siihen, miten mahtava ja musiikillisesti monipuolinen kappale “Amen” albumilla onkaan. Hieman rauhallisempana johdatuksena jälleen nopeatempoisempien kappaleiden pariin toimiva “Amen” on periaatteessa thrashia ja nu-metalia kansanmusiikilla ja rock-melodioilla. Ei hassumpi suoritus thrash metal -yhtyeeltä, joka vielä kymmenen vuotta aiemmin koitti soittaa synkkää death metalia ja karistaa Brasilian slummien tomua ja köyhyyden kirousta housunlahkeistaan. Sepulturan musiikin rikkaus onkin loppujen lopuksi aina ollut sen monipuolisuudessa. Tai ainakin siinä määrin, kuin ilman melodista laulua voi musiikkia toimittaa. 

Tästä monipuolisuudesta hyvänä esimerkkinä toimii “Amenin” ohella “Kaiowas”-instrumentaali, jonka rytmisesti ja hyvin akustisoitu sointi etenkin perkussioissa toimii valtavan hienona tunnelmanluojana. Kappaletta on inspiroinut saman niminen joukkoitsemurhaan päätynyt brasilialainen intiaaniheimo, joka protestoi kohtalollaan hallituksen tyrannisoivia toimia vastaan. Sitä seuraavat kappaleet “Propaganda” ja “Biotech Is Godzilla” palauttaa “Chaos A.D.”-albumin pitkälti niille poluille joilla Sepultura-albumin aloitti. Nopeatempoista ja asteikasta metallimusiikkia, eikä sen enempää eikä vähempää. “Biotech Is Godzilla” -kappaleella vierailee onnistuneesti Max Cavaleran suuri esikuva Dead Kennedys -yhtyeen Jello Biafra, tuoden panoksensa albumin sanoitukselliseen puoleen. Yhteiskuntakriittisyys sanoituksissa säilyy ja on perusteltua sekä uskottavaa. Kitarasoundi ja koko albumin yleissoundi on tietyllä tavalla mukavan tomuinen, kuin Sergio Leonen länkkäreissä, mutta silti kokonaisuutena selkeä ja dynaaminen. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nomad” on nu-metalin tulevia vuosia enteilevä jynkytys kaikessa yksinkertaisuudessaan pienillä rytmillisillä kikkailuilla varustettuna. Max Cavaleran paasaus heikomman puolesta jatkuu itsevarmasti: “who are you to criticize, to judge and burn the tribes”. Albumin ehkäpä tyylikkäimpiä kappaleita monen muun ohella on “We Who Are Not As Others”, joka on nimensä mukaisesti erilaisuuden ylistystä. Rytmillisen tyylikkäästi ja turhia kikkailuja väistävä musiikkitaideteos on itseasiassa myös albumin ja koko Sepulturan musiikin erilaisuutta korostava teos. Albumin selkeästi melodisin kappale on cover-versio New Model Army -yhtyeen kappaleesta “The Hunt” joka sanomaltaan jatkaa albumin teemaa selkeän yhteiskuntakriittisyyden syövereissä. Menevä versiointi kuuluu myöskin albumin selkeisiin helmiin. 

Yhteensä 15 studioalbumia julkaissut ja useita miehistön vaihdoksia kokenut Sepultura on viidennellä “Chaos A.D.”-klassikkoalbumillaan ehkä eniten siinä elementissään, joka määrittää Sepulturan musiikkia ja mainetta vielä nykyäänkin. Tavallaan yhtyeen vanhemman ja uudemman tyylin välimaastoon sijoittuva albumi ei periaatteessa ole vanhentunut päivääkään 30 vuodessa, ainakaan sanan negatiivisessa mielessä. Yhtyeen seuraajien ja fanien keskuudessa “Chaos A.D.” on monelle edelleen se kaikkein tärkein Sepultura-albumi, ja aivan ansaitusti. Kokeileva, vähemmän koreileva, sopivan vauhdikas ja koukuttava. Sekä ennen kaikkea raskas.

Luetuimmat

Uusimmat