Kappale yksinäisyydestä ja eristäytymisestä: kotimainen metalliyhtye Everwave julkaisi uuden singlen ”Invitation”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.3.2021

Tampereelle Kuopiosta päämajansa siirtänyt, modernia metallia esittävä  julkaisi tänään toisen singlensä tulevalta albumiltaan. Kyseessä on kappale nimeltään ”Invitation”, jota ryhdittää myös uunituore musiikkivideo.

Kaupallinen yhteistyö

Vinyylien suosio kasvaa kasvamistaan - Backstage Rock Shop tuo myyntiin kiinnostavia harvinaisuuksia ja uudelleenjulkaisuja →

Uudella kappaleella kuullaan kenties selvimmin yhtyeen hieman uudistunut soundi, jossa eteerinen melodeath ja isojen kertosäkeiden tunnelmacoreilu ovat saaneet roimasti uusia sävyjä groovaavamman koulukunnan progemetallista ja esimerkiksi post-rockista.

”Kappaleessa puhutaan yksinäisyydestä ja eristäytymisestä. Monesti aihe nähdään niin tylsistymisen ja ahdistuneisuuden kuin itsekseen lietsottujen pelkojen ja kuvitelmien kautta. Toisaalta hiljaisuus muulta maailmalta on luovuuden, kehittymisen ja itsereflektion tärkeä mahdollistaja” yhtye kertoo kappaleestaan. 

Musiikkivideon kappaleelle toteutti bändin rumpali Paavo Ceder. 

Yhtyeen edellinen single ”Kármán Line” julkaistiin vuoden 2020 lopussa.