Karelian Warcry julkaisi toisen singlejulkaisun maaliskuussa julkaistavalta kolmannelta albumilta
Kouvolalaislähtöisen, mustanpuhuvaa death metallia soittavan Karelian Warcryn kolmas albumi ”Veripellot” julkaistaan maaliskuun 6. päivä. Tulevalta kokopitkältä on nyt julkaistu toinen singlelohkaisu ”Horisontit”.
”Horisontit” on hyvä halkileikkaus Karelian Warcryn musiikkiin. Keskiössä on eteenpäin vyöryvä panssarijuna ja majesteettisiin korkeuksiin nouseva väliosa tarkkailee horisonttia lintuperspektiivistä. Kappaleen teksti on katarttinen matka liminaaliin pisteeseen, jossa kaikki hajoaa käsiin, mutta on vain jatkettava eteenpäin. Demovokaaleiksi aiotut raidat jäivät lopulliseen tallenteeseen kuoleman sanelemana.
”Veripellot” rakentui vuosien 2010-2024 aikana, lähes keskeytyen bändin perustajajäsen laulaja-kitaristi M.I. Mikkosen kuoleman seurauksena.
Albumista muodostui komposiitti, joka yhdistää Karelian Warcryn kaksi erilaista kokoonpanoa ja koko aikajänteen pandemoniumin.
”Veripellot” on tutkielma sodasta, surusta ja ihmisyyden pimeistä puolista. Teemat kumpuavat bändin jäsenten omakohtaisista kokemuksista, kollektiivisista traumoista, sekä yhteisestä kiinnostuksesta kotiseudun tapahtumiin ja sotahistoriaan. Albumi onkin yhtäältä muistokirjoitus kuolleille ystäville ja toisaalta kurkistus Suomen sisällissodan kauheuksiin.
”Veripelloilla” kaikuu rujo sodan jylinä ja toisinaan painostava rauhallisuus.
”Veripellot” koostuu yhdeksästä toisistaan poikkeavasta kappaleesta. Musikaalisesti albumi on bändille edistysaskel – groovaavampaa, mutta suoraviivaisen tinkimätöntä. Mukaan on otettu myös progressiivisia elementtejä.
Discography:
Demo ’04 (2004)
Kylmä rautainen (Album, 2005)
Verinen taival, päättymätön tie (Album, 2010)
Minun aikani (Single, 2020)
Line-up:
A. O. Heiskanen – Drums
J. H. Järvinen – Vocals
J. T. Kousa – Guitars
S. P. Ukkonen – Bass

