Karelian Warcry – Verinen Taival, Päättymätön Tie

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.1.2011

Vuosituhannen vaihteen aikoihin kasattu Karelian Warcry ei ole pitänyt kiirettä levyttämisen kanssa, sillä 2010 julkaistu ”Verinen Taival, Päättymätön Tie” on vasta bändin toinen täyspitkä julkaisu. Kouvolassa majaansa pitävä bändi soittaa black metallia, death metal vaikuttein ja räkäiset vokaalit tulevat selvällä suomenkielellä.

Viisikymmentä minuuttia kestävällä levyllä on yksitoista raitaa, joista kaksi on instrumentaaleja. Raskaat sahaus riffit ja tasaisesti polkevat rummut kuljettavat keskitempoisia biisejä murhaavasti eteenpäin. Väliosien melankoliset kitarakuviot saavat kylmät väreet kulkemaan arvostelijan selkää myöten. Musiikki on täynnä vihaa ja perisuomalaista synkkyyttä, joten onnellisia loppuja on turha odottaa. Tältä saattaisi kuulostaa, jos Viikate ryhtyisi soittamaan black metallia. Tuotantopuoli on myös kunnossa; levylle onkin saatu hyvin elävät ja raskaat soundit. Basso on ehkä vähän turhan taustalla, mutta ei niin taustalla, että se häiritsisi. Vokaalit tulevat yllättävän selkeästi artikuloiden, jolloin levyn sanoitukset pääsevät oikeuksiinsa.  Sanoituksiin on saatu tarinoita sodasta, vihasta ja petturuudesta, joka onkin ehdottomasti Karelian Warcryn paras ase.

Väkivaltaiset sanoitukset sisältävä ”Neito” nousee levyltä suosikikseni.  Joukkoraiskauksesta kertova biisi on julmuudessaan omaa luokkaansa. Surumielisesti alkava ”Verinen taival” räjähtää silmille ensimmäisen minuutin jälkeen, ja sen jälkeen on vaikea pysäyttää pään heilumista. Levyn lopettava seitsemän ja puoli minuuttinen ”Ahne” iskee viimeisen naulan arkkuun, ollen juuri sopivan eeppinen lopetus albumille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn kansitaiteet on myös sanan, tai kahdenkin arvoiset. Harvoin näkee näin visuaalisia kansia black metal bändillä. Kannet huokuvat sitä samaa melankoliaa kuin musiikki ja sisäkannen vanhahtavat valokuvat sopivat hyvin levyn tunnelmaan.

Karelian Warcry on onnistunut yhdistämään musiikissaan vanhat ja uudet ajat. Siinä on perinteisen black metallin raakuutta, mutta myös uudemman ajan melodisuutta. ”Verinen Taival, Päättymätön Tie” on levy, jota voi suositella kaikille Ajattarasta ja Verjnuarmusta pitäville. Sitä voi myös surutta suositella black metal musiikin ystäville, sekä ihmisille jotka eivät ole vielä löytäneet mielestään yhtään hyvää black metal bändiä.

9/10

Kappalelista:
01. 1:10
02. Taakka
03. Kuolemasi
04. Isäni haudalla
05. Verinen taival
06. Samanlaiset saappaat
07. Neito
08. Unohdettu
09. Muisto
10. 3×1/10
11. Ahne

www.karelianwarcry.net

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat