Karhu – Survival Of The Richest

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.2.2013

Karhu, tuo metsien kuningas, on nyt siirtynyt metallin saralle. Suomalaisista ja brittiläisistä muusikoista koostuva bändi paukuttaa progressiivista metallia, jossa puhtaat vokaalit yhdistyvät raskaampaan tulkintaan. Nyt arvostelussa bändin uusin omakustannelevy “Survival Of The Richest”.

Karhun musiikki on hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä Dream Theateria ja Lamb Of Godia itse asiassa välillä kuulostaa siltä, kuin Randy Blynthe vierailisi biiseissä. ”Survival Of The Richest” sisältää kolmetoista biisiä, ja kestoa sille kertyy päälle 50 minuuttia. Karhu yhdistelee ovelasti nykypäivän menoa perinteisempään progressiiviseen paukkeeseen onnistuen siinä vaihtelevalla menestyksellä.

Soundipuolella ei ole mitään valittamista, ja kaikki bändin jannut hoitavat pestinsä hyvin. Randy Blynthen matkiminen menee välillä yli hilseen, mutta piru kun kaveri kuulostaa täysin samalta! Puhtaat vokaalit hoidetaan todella hyvin. Kitarointi on äkkivääräistä ja monipuolista, kuten tämäntyyliseltä bändiltä voi odottaakin. Sooloja on reippaasti, ja niissä kitaraa rangaistaan kovalla kädellä. Periaatteessa kaikki on paperille laitettuna kohdillaan, mutta jokin tässä silti mättää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Survival Of The Richest” on kolmentoista biisin pituudessaan aivan liian pitkä paketti ja mukana on paljon ns. turhia biisejä. Osa kappaleista kuulostaa liikaa toisiltaan ja osa tuntuu olevan liian pikaisesti tekaistuja täytebiisejä, kuten ”Ignorance”, joka on vain pari säettä pauketta ja pitkä soolo. Levy alkaa myös puuduttaa pahasti, ja useamman kuuntelun jälkeen hypin suosiolla huonommat biisit yli. Parhaimmillaan bändi on levyn nimikkoraidalla ja pitemmissä biiseissä, joissa molemmat vokalistit pääsevät vetämään. Levyn parasta antia oleva ”Darker Days” ja muutamat muut biisit nostavat bändin reippaasti keskivertoa paremmalle puolelle, mutta seuraavaa julkaisua tehdessä olisi hyvä muistaa, että ”liika on vaan liikaa”.

7/10

Kappalelista:
01.Lambent
02.Reality 2.0
03.B-Vera
04.KERpaser
05.Survival Of The Richest
06.Ignorance
07.The Dream
08.D-44
09.Isä
10.Darker Days
11.Feeder
12.Open
13.Vinette

http://karhu.bandcamp.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat