Kuva: Pekka Lipo

Karhulan psykedeelinen doom-kummajainen Kreyskull julkaisee kolmannen albuminsa maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.3.2017
Kuva: Pekka Lipo

Vuonna 2008 Karhulassa perustettu Kreyskull julkaisee kolmannen albuminsa ”The Bird of Bad Weather” maaliskuun 17. päivä Sliptrick Recordsin kautta.
Orkesterin kokeellinen ja matalavireinen doom-heavy jyrää syvissä vireissä lähtien doomista ja suunnaten groove metalin kautta synkkään progeen sekä
lupsakkaan että moninaiseen hard rockiin jazz-psykedeelisiä hetkiäkin tarjoillen. Kaikki yllä oleva suitsutus vie suureen musiikilliseen kokemukseen, josta voi aistia alkukantaisen himon luoda perinteitä kunnioittavaa musiikkia varsin maltillisilla tempoilla.

”Levyn pääpaino on 70-lukulaisessa doom-heavyssä ja musiikillisesti se on melodisinta, synkintä ja kokeellisinta eli monipuolisinta Kreyskullia tähän mennessä. Albumilla sukelletaankin astetta synkempiin vesiin välillä nousten levitoimaan veden yläpuolelle ufojen sekaan tamburiini kädessä.
Näin nähdään koko ihmiskunnan historia täysin uusin silmin, foliohattu tietenkin tiukasti päässä ja katse suunnattuna yksinäiseen tuijottavaan silmään”
, yhtyeen laulaja Kari A. Kilgast kertoo levyn sisällöstä.

Avauskappale ”Cosmic Scavengerin” -musiikkivideo katsottavissa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”THE BIRD OF BAD WEATHER” -BIISILISTA
1. Cosmic Scavenger
2. Lord of the Zorg
3. Flying God Machine
4. Return of the Witch
5. The All-Seeing Watchers
6. Chemical Wizard
7. 7th Chamber
8. Spirit Train
9. Planet Zorg

KOKOONPANO
Kari A. Kilgast – laulu
Pasi Hakuli – basso
Timo ”Ringo” Karvonen – rummut
Saku Hakuli – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

DISKOGRAFIA
Year of the Octopus (Inverse 2012)
Tower Witch (Inverse 2014)
The Bird of Bad Weather (Sliptrick 2017)

https://www.facebook.com/kreyskull/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat