Kärmes luo syyskuussa nahkansa uudelleenjulkaisemalla toisen albuminsa ”Myrkkykäärme”
Kärmeksen ”Myrkkykäärme”-nimeä kantava albumi on entistä vivahteikkaampi verrattuna vuonna 2023 ilmestyneeseen edeltäjäänsä, vaikka se saakin yhä vaikutteita 70-luvun iskelmästä ja rockista. Laulun ilmaisuvoimassa, tarttuvissa melodiakoukuissa ja läpitunkevissa kitaraharmonioissa ei ole tälläkään levyllä säästelty.
Albumin kappaleet ovat tarinankerronnallisia kuvauksia rakastumisesta, intohimosta, mielen hauraudesta, itsekritiikistä ja jopa kaahailusta. Levy käynnistyy rakastumisen haasteita käsittelevällä kappaleella ”Kun rakastuu”, joka kuljettaa teeman itsereflektion kautta mielen tutkiskeluun ja edelleen intohimon syövereihin päätyen ankkuroivaan rakkaudentunnustukseen samalla, kun maailma ympärillä on tuhon partaalla.
Vinyylin B-puoli käynnistyy kappaleella ”Loverboy”, joka muistuttaa eniten yhtyeen edellistä levyä. Biisissä saattaa kuulla kaikuja muun muassa Gösta Sundqvistin ja Eppu Normaalin tuotannoista.
Sen jälkeen kuulija viedään tositarinan äärelle – kirjeeseen, jota ei koskaan lähetetty Nylon Beatille. Rehellisen rockin nimeen vannotaan kahden kappaleen voimin: kesäyön kaahailubiisillä ”Vyötön yö” ja laiskottelua ylistävällä ”Hajamielinen”-kappaleella. Kun räimeet ja tunteen palot on taputeltu, tarjoaa lopetusraita vastakohdan: se on aluksi herkkä, akustinen ja riisuttu –aivan kuin hiljalleen aukeava koivun silmu, joka kertoo tärkeästä ihmisestä.
Levyllä kuullaan myös vierailijoita, kun muutamaa kappaletta maustetaan viuluilla (Roosa Silaste – ”Kun rakastuu”, ”Tärkeä ihminen”) ja koskettimilla (Oliver Tschernij – ”Linnut karkaavat itään”).
Levyn on tuottanut Kärmes, äänittänyt Lari Backman, Jori Saloranta ja Mathias Åkerlund, miksannut Matti Vasanen, ja masteroinut Jarno Alho. Levyn julkaisee Suomen Musiikki.
Kärmes keikkailee ja juhlistaa uuden albuminsa julkaisua 26. syyskuuta Korjaamolla Helsingissä ja 27. syyskuuta Nirvanassa Turussa.