Väki juhli auringonpaisteessa Karmøygeddonissa 4.–6.5.2017

Vappuolojen laannuttua toukokuun alussa oli hyvä hetki suunnistaa Norjan länsirannikolle Kopervikiin viettämään kolme päivää Karmøygeddon-festareilla. Kyseiset bileet järjestettiin 14. kertaa, joten olihan ne jo korkea aika käydä tarkastamassa. Festarin kattauksesta löytyi yli 30 bändiä, jotka edustivat sekalaisesti eri metalligenrejä. Osa oli itselleni hyvinkin mieluisaa kuultavaa, mutta osa jäi väistämättä välistä, koska valitsin seurattavia bändejä hyvin itsekkäästi omien mieltymysteni mukaisesti ja keskityin välillä enemmänkin oheistoimintaan.

Laskeuduin Haugesundiin torstaina iltapäivällä, ja kiitos kadonneen matkalaukun mysteerin (josta ehdin jo syyttää Saxonia) jouduimme pahimpaan iltapäivä/festariruuhkaan matkalla Kopervikiin. Onneksi matka ei kuitenkaan ollut kymmentä kilometriä pitempi, joten matelemallakin se taittui inhimillisessä ajassa. Majoituimme MS Sandness -nimisellä paatilla, joka oli seilannut Stavangerista festarikylään ja tarjosi majoituspaikan vain muutaman sadan metrin päästä festarialueesta. Niinpä oli mahdollista saada itsensä hyvissä ajoin itse musiikin pariin – varsinkin kun sellainen ylellisyys kuin vaikkapa vaihtovaatteet seikkailivat vielä Oslossa. Aivan Karmøygeddonin alkutahteihin emme seurueinemme ehtineet, koska alkuoluet täytyi napata laivan terassille, mutta toisen bändin aloittaessa olimme kuitenkin jo paikalla. Torstaina festareita vietettiin vielä hiukan pienemmässä mittakaavassa, kun illan aikana soitti kuusi bändiä pienellä sisälavalla. Baari oli kuitenkin jo alkuillasta täynnä väkeä, ja pygmimittaisena oli hiukan vaikeuksia saada näköyhteyttä lavalle, joka sekin oli melkoisen matalaa muotoa.

Ensimmäinen musiikkielämys vuoden 2017 Karmøygeddonissa oli hiljattain Suomessakin parilla keikalla käynyt October Tide, jonka tunnelmointi olisi ehkä sopinut paremmin myöhäisempään ajankohtaan. Mutta eihän tämä pimeässä sisätilassa juurikaan haittanut. Alkukeikan omaan makuuni liiallisen hidastelun jälkeen meno kuitenkin lähti hyvin käyntiin ja sai jalan naputtamaan lattiaan, sillä tavalla varovaisesti. Ihan mukavan aloituksen nämä ruotsalaiset festareilleni heittivät. Pienen naurahduksen sai aikaan keikan lopuksi hyvinkin selvällä suomella heitetty ”Kiitos”. Taisivat vokalistilla naapurimaiden kielet mennä hiukan sekaisin.

Bändien välissä ehti piha-alueella jutustella festariväenkin kanssa, ja kolmen festaripäivän aikana sai huomata, että paikalla oli norjalaisten lisäksi myös yleisöä vähintäänkin ympäri Eurooppaa. Löytyipä hyttinaapuristamme jopa Australiasta saapuneita vieraita, jotka olivat suuntaamassa parin viikon päästä myös Hyvinkäällä järjestettävään Steelfestiin. Ihailtavaa antautumista metallimusiikille! Myös seuraavina päivinä soittavia pelimanneja oli paikalla diggailemassa festarifiiliksistä jo ennen omaa soittovuoroaan. Tässä vaiheessa ei ehtinyt kuitenkaan keskittymään vielä tarinointiin niin paljon kuin seuraavina päivinä, koska torstaina ei juuri väliaikoja musiikista tarjoiltu. Hyvä jos October Tide oli saatu lavalta pois, kun sinne jo kipusi sveitsiläisduo Bölzer. Harvoin olen tähän kaksikkoon lavalla pettynyt, mutta nyt tuntui siltä, että ei vain oikein lähtenyt. Ehkä tuo vähintäänkin haasteellinen keikkapaikka on osasyynä tähän, mutta jotenkin keikka tuntui aivan liian tasapaksulta. Puolivälissä settiä päätinkin siirtyä pihan puolelle katselemaan festarimeininkiä, ja siinä meni huomaamatta seuraavankin bändin aika ihmetellessä. Kuten sanottu, torstaina festaroitiin vielä pienimuotoisesti, paikkaan mahtui tuolloin ehkä joitain satoja ihmisiä. Väkeä riitti kuitenkin paikalle, olihan tuo ilta loppuunmyyty jo kauan ennen festarin alkamista. Homma kuitenkin toimi hyvin: olutta sai lipukkeita vastaan monelta eri tiskiltä eikä minnekään oikeastaan tarvinnut jonotella. Nälkäiset joutuivat lähtemään vielä torstaina kylän raitille syömään, mutta portilta ei tarvinnut kävellä kuin muutama askel, ja pöperöäkin löytyi. Festarialueelta siis pääsi välillä käväisemään ulkopuolella, mikä oli myös positiivista, koska itsekin joutui myöhempinä päivinä käväisemään välillä hytillään hakemassa lisävaatetta illan viiletessä.

Torstain ehdottomasti parhaasta annista vastasi ruotsalainen Thyrfing, joka ei tunnu pettävän koskaan! Vaikka musikantit olivat lennolla hiukan väsähtäneessä mielentilassa, ei tätä huomannut enää, kun bändi pääsi soittopuuhiin. ”The Voyager”-biisin tärähtäessä eetteriin unohtuivat kaikki päivän harmitukset, eikä hymy hyytynyt koko keikan aikana. Thyrfing osoitti jälleen kerran olevansa aivan loistava live-bändi. Sellaiset viisut kuin ”Mot Helgrind” tai ”Far Åt Helvete” toimivat keikalla vielä vähintäänkin kaksi kertaa paremmin kuin levyllä. Nämä ruotsalaisviikingit veivät ehdottomasti koko torstai-illan puolelleen.

Torstai-illan päättäjänä toimi ruotsalainen Bullet, joten nyt mentiin aivan toiseen ääripäähän genremääritelmissä. Perinteiseen heavyyn ja hard rockiin luottava bändi oli varmasti monen mielestä erittäin hyvä valinta illan päättäjäksi, mutta edellisen aktin jälkeen oma innostukseni ei kyllä noussut enää uusiin sfääreihin. Niinpä tyydyin katselemaan osan keikasta takaseinän baaritiskiltä, kunnes siirryimme kylältä löytyneen pubin trubaduurimusiikin saattelemina majoituspaikkana toimivaan laivaan jatkamaan naapureitten kanssa illanviettoa.

Perjantai 5.5.2017

Viikonlopun kunniaksi perjantaina Karmøygeddonissa avattiin jo baarin alapihalle kyhätty teltta-aluekin, joten väkeä mahtui paikalle nyt useampia tuhansia. Aurinkoinen ilma helli festarikansaa, joten MS Sandnessin kansiterassi täyttyi heti puolenpäivän aikaan väestä. Meren läheisyys tuli selväksi, sillä vilvoittavan tuulen takia enemmän kuin yksi turjake sai hennon punaisen värin nahkaansa. Lisäksi pari sälliä saapui jossakin vaiheessa paikalle mukanaan sangollinen katkarapuja. Niitä sitten metalliväki putsaili yhdessä tuumin olutta samalla nautiskellen. Kun tuossa laivan kannella katseli ympärilleen, tuli huomattua, että paikalla ei varmaan ollut yhtään murjottavaa naamaa. Omakin ilme kirkastui viimeistään siinä vaiheessa, kun kovan onnen matkapakaasi löysi tiensä laivalle.

Alkupäivä vierähti taas niin vikkelästi, että festaripaikalle pääsimme vasta Dark Tranquillityn alkuun. Mistä näitä ruotsalaisia oikein festareille riittikin? Mutta eipä tuo haitannut yhtään, sen verran kovaa settiä myös nämä naapurimaalaiset jälleen esittelivät. Melodeath-veteraanien vauhti ei tunnu hiipuvan ollenkaan, mistä bändi antoi todisteensa myös Kopervikissa. Alussa se kärsi hienoisista soundiongelmista, mikä sinällään ei ole ihme, koska myös telttalavalla bändien vaihtoväli oli välillä aivan minimaalinen. Keikalla bändi keskittyi pääasiassa kahden uusimman kokopitkänsä materiaaliin. Itse olisin kuitenkin mielelläni kuullut muutaman vanhemmankin biisin, koska ei bändin niitä tarvitse ollenkaan häpeillä. Joka tapauksessa Dark Tranquillityn keikka oli takuuvarmaa laatua, josta nautti  täysillä. Seuraavaksi myös sisälavalla oli tarjolla melodista deathiä Stavangerista ponnistavan Art of Deceptionin voimin. Mutta ei se oikein edellisen bändin jälkeen lähtenyt, joten oli jälleen aika siirtyä sosialisoitumaan leppoisalle piha-alueelle, jossa saimme nauttia muun muassa stand up -komiikasta, jonka aikana metallimiehet saivat osansa piruiluista. Aika hujahti ohitse taas silmissä ja muiden aktiviteettien takia myös Primal Fear jäi lähes kokonaan todistamatta.

Mutta sitten saatiin nähdä ja kuulla taas ruotsalaisia, kun se ainoa oikea Marduk saapui tuomaan pimeyden isolle lavalle ”Heaven Shall Burn” -levynsä avulla. Lähes koko keikka koostui tämän juuri 20 vuotta täyttäneen levyn biiseistä, mutta tokihan lopussa kuultiin esimerkiksi ”Panzer Division” sekä aina yhtä varma valinta ”Frontschwein”. Samaa on varmasti luvassa vajaan parin viikon päästä Steelfestissä, ja jos meno on edes murto-osan siitä, mitä se oli Karmøygeddonissa, kannattaa paikalle tulla. Myöskään tämä bändi ei tarvitse sen suurempaa kikkailua, vaan musiikki puhuu puolestaan. Kun vokalisti Mortuus sylkee sanoja suustaan, ei halua olla mistään asiasta eri mieltä! Marduk kuului ehdottomasti perjantain parhaimmistoon, joten hieno valinta tämäkin näille festareille!

Sitten olikin kiire jo siirtyä pikkulavalle, jossa omaa settiään aloitteli Dissection-tribuuttibändi, joka taisi koostua pääosin Blodhemnin soittajista. Koska itse Dissectionia ei enää ole mitään mahdollisuutta nähdä, täytyy tyytyä tribuutteihin – ja tässä oli kyllä yksi onnistunut sellainen. Bändi ei ollut edes yrittänyt tuoda kauheasti mitään omaa musiikkiin vaan noudatteli esikuvansa viitoittamaa tietä. Baarin puolelle paikalle tullut yleisö tuntui elävän jokaisella solullaan mukana Dissectionin musiikissa, mikä toi aivan omanlaisensa fiiliksen tähän keikkaan. Hieno veto, ei voi muuta sanoa!

Tästä tunnelma muuttui hyvin toisenlaiseksi, kun isolle lavalle nousi kreikkalainen Septicflesh. Iloinen yllätys tämän bändin kohdalla oli se, että vokalisti oli huomattavasti vähentänyt aikaisemmin välispiikeissään viljelemäänsä ”my friends” -hokemaa. Bändi heitti tasavarman keikan, mutta jollain tavalla se ei jaksanut innostaa niin paljon, kuin joskus aikaisemmin. Laitetaan tämä kuitenkin osittain oman väsymyksen piikkiin, sillä ei esitys kuitenkaan mikään fiasko ollut. Myös seuraavana soitellut Saxon meni taustamusiikkina, koska en ole bändille oikeastaan koskaan kunnolla lämmennyt. Selvästi Saxon kuitenkin oli monelle perjantain pääbändi, koska varmasti suurin osa festariyleisöstä oli saapunut alakerran telttaan. Itse kuitenkin jo kuikuilin osittain portaissa valmiina luovuttamaan, minkä takia myös viimeisenä isolla lavalla soittanut Eluveitie jäi vain muutaman biisin vilkaisun varaan. Joka tapauksessa perjantai tarjosi hienoa musiikkielämyksiä Kopervikiin saapuneille. Iltaa jatkettiin vielä musiikillisten keskusteluiden merkeissä laivalla.

Lauantai 6.5.2017

Lauantai sarasti lämpimänä ja aurinkoisena, mikä sai porukan loistamaan vielä edellisiäkin päiviä kirkkaammin. Kun merituulikin oli jo hellittänyt, viihtyi väki jälleen hyvin MS Sandnessin terassilla. Lauantain bändikattaus oli kaikista päivistä ehkä itselleni epätasaisin: toisaalta esiintymässä olivat odotetuimmat bändit, toisaalta taas ne, jotka eivät kiinnostaneet pätkääkään. Siirryimme festariteltan hämyiseen maisemaan iltapäivällä Moonspellin alkuun. Valitettavasti tämä bändi kärsi ensin todella suttuisista soundeista, olisiko ollut lavan päivän ensimmäisen bändin kirous. Vaikka soundit saatiin keikan kuluessa vähän paremmaksi, ei Moonspell oikein saanut tuulta siipiensä alle. Yksinkertaisesti sanottuna keikka oli ainakin minusta suunnattoman tylsä, vaikka sillä kuultiinkin ”Opiumin” ja ”Alma Materin” kaltaisia klassikoita.

Portugalin pettymyksen jälkeen vietin luovaa taukoa bändeistä ja siirryin sisätiloihin vähän ennen seitsemää, kun yksi lauantain helmi päästettiin vauhtiin. Bergeniläinen Blodhemn keikkailee todella vähän, vaikka bändin sydän Invisus onkin saanut suhteellisen pysyvät soittajat ympärilleen. Lisäksi ne vähätkin keikat tuntuvat keskittyvän bändin kotikaupunkiin. Olen onnistunut todistamaan pelkästään yhden Blodhemnin keikan ennen tämän vuoden Karmøygeddonia. Tämän takia alkuillan veto tuntui ainakin itsestäni todella hienolta kokemukselta! Bändi käänsi nupit kaakkoon ja hanat auki heti ensimmäisissä tahdeissa, eikä pienehkö salikaan haitannut tässä vaiheessa lainkaan. Ihmettelin hiukan kyllä sitä, miten vähän väkeä paikalla oli tätä kokemusta todistamassa. Blodhemnillähän on takanaan kaksi täyspitkää, joiden molempien biisejä kuultiin suunnilleen sama määrä. Ainakin minä pidin kuulemastani todella paljon! Tähän yhtyeeseen kannattaa ehdottomasti tutustua, jos se on jäänyt vielä oudoksi.

Tämän jälkeen tuli seuraava luova tauko bändien seuraamisessa, ja valitettavasti esimerkiksi festarin suomalaisesiintyjä Insomnium jäi tällä kertaa todistamatta. Kuuleman mukaan bändi soitteli taas  ”Winter’s Gatea”. Toivottavasti se sai ansaitsemansa yleisön huomion osakseen. Itse saavuin takaisin festaripaikalle ennen kuin Satyricon asteli tutun ”Voice of Shadows” -intronsa saattelemana päälavalle. Tästä lähtikin käyntiin todellinen ilotulitus. Viimeksi olen nähnyt bändin ”Nemesis Divinan” juhlakeikoilla, mutta nyt bändi oli jälleen palannut settiin, jossa kuullaan biisejä eri Satyricon-aikakausilta. Satyriconin setti oli takuuvarma; kyllä esimerkiksi ”Black Crow on a Tombstone”, ”Fuel for Hatred” ja ”Now, Diabolical” saavat aina väen puimaan nyrkkiä ilmassa. Niin kävi myös Karmøygeddonissa. Myös Satyricon kärsi keikan aluksi hienoisista soundiongelmista, jotka onneksi korjattiin heti ensimmäisen biisin aikana. Kun jo parinkymmenen vuoden takaa tuttu ”Mother North” kajahti Kopervikin iltaan, raikui laulu varmasti koko Karmøyn saarelle. Kun bändi lopetti settinsä totuttuun tapaan ”K.I.N.G.”-biisiin, ei voinut kuin ihmetellä, kuinka nopeasti keikka taas hujahti. Tätä olisi mielellään kuunnellut toisenkin mokoman verran lisää, vaikka bändi soittikin melkein puolitoista tuntia.

Olin jo ihan varma, ettei Satyriconin jälkeen mikään jaksaisi innostaa, mutta selvästi tuosta keikasta oli itsekin saanut lisää virtaa. Seuraavana päälavalla esiintynyt Ross the Boss bändeineen sai tanssijalan vipattamaan vielä kummasti. Kyllähän nyt Manowarin biisit aina lauantaiyöhön kuuluvat! Keikalla kuultiin siis Ross the Bossin Manowar-aikaista tuotantoa ”Battle Hymnistä” ”Hail and Killiin”. Itse Rossin lisäksi bändiä kannatteli myös bändin uusi vokalisti, joka veti näitä klassikkobiisejä todella komeasti. Täytyy myöntää, että päälavan kaksi viimeistä bändiä pyyhki muilla lattiaa mennen tullen.

Lauantai-ilta jatkui vielä yhden bändin verran pikkulavalla, jossa saatiin kuulla vielä lisää covereita Maidenheadsin esittämänä. Tässä oli myös erittäin onnistunut koko festareitten päättäjä, koska kyllähän Iron Maiden aina tuntuu saavan väsyneimmänkin festariyleisön nousemaan. Paikalla ei kuitenkaan enää ollut niin paljon väkeä, kuin olisi voinut olla, mutta saliin vielä hiipineet jorasivat kuitenkin täysillä. Tästä bergeniläisestä cover-pumpusta löytyy heppuja, jotka ovat tuttuja mm. Sahgista, Aeternuksesta ja Taakesta, joten osaamista bändistä kyllä löytyy. Eikä tuo osaaminen jäänyt piiloon esimerkiksi ”Hallowed be Thy Namen” soidessa. Up the Irons!

Kaiken kaikkiaan Karmøygeddon oli pelkästään positiivinen festarikokemus, vaikka ensimmäisenä päivänä pienen salin väkimäärä tuntui hiukan ahdistavalta – varsinkin kun kaikki muut olivat puoli metriä itseäni pitempiä. Ison teltan avauduttua minkäänlaista ahtautta ei ollut, vaikka festari olikin loppuunmyyty. Uskallan siis suositella tätä Länsi-Norjan kevätfestaria varsinkin, jos useampi metalligenre kiinnostaa. Ensi vuonna festarit vietetään 10.–12.5., joten laitoinpa tuon ajankohdan itsekin ihan varmuuden vuoksi jo kalenteriin.

Karmøygeddon Facebookissa
http://karmoygeddon.no/

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Rudi Peltonen ja Sari Vahtera