Karnevalistinen 80 minuutin progemöhkäle – arviossa Between The Buried And Men ”Colors II”

Kirjoittanut Santtu Paananen - 20.8.2021

Yhdysvaltalainen Between The Buried And Me reagoi koronapandemian rajoituksiin tekemällä ultimaattisen ”fan service-levyn. Vuonna 2007 julkaistu ”Colors” oli yhdeksi 65-minuuttiseksi, yhtäjaksoiseksi kappaleeksi sävelletty levy, jota on yleisesti pidetty bändin pääteoksena. ”Colors” venytti progressiivisen metallin rajoja astelemalla pelottomasti yli genrerajojen, sekoittaen death metallia metalcoreen, stadion-rockiin, polkkaan ja jopa bluegrassiin. Uuden levyn sävellyksissä palataan ”Colorsin” yllätyksen filosofiaan.

Bändi kertoi halunneensa tehdä faneilleen jotain erityistä koronan peruttua mahdollisuudet live-esiintymisille. Bändin tiedottaessa ”Colorsin” jatko-osasta juhannuksen tienoilla oli allekirjoittaneen monttu auki. ”Colors”, progemetallin ”The Wall”, saisi jatko-osan.

Between The Buried And Me on vienyt musiikkiaan joka levyllä uuteen suuntaan, kuten varteenotettavan progebändin kuuluukin. Parallax: ”Hypersleep Dialogues” -EP:llä ja myöhemmin ilmestyneellä ”Parallax 2: Future Sequence” -albumilla bändi vei syvälle sci-fi-henkiseen ja sähköiseen progeilmaisuun. 2015 ilmestyneellä ”Coma Ecliptic”-levyllä vaikutteita ammennettiin aiempaa enemmän 70-luvun progerockista ja vetovastuu oli voimakkaammin vokaalein ja syntikoin luoduilla äänimaisemilla. Viime levyillä bändi on taas osoittanut aikuistumista hieman jäsennetymmillä ja selkeämmillä biisirakenteilla.

”Colors II”:lla bändi ottaa askeleen taaksepäin ja palaa nuorekkaaseen, leikkisään sävellystapaansa. Perinteiset biisirakenteet heitetään romukoppaan. Lopputuotos on yllättävä, humoristinen ja raskas kautta koko 80-minuuttisen kestonsa. Pitkän linjan faneille tarjoillaan myös paljon viittauksia aiempaan tuotantoon niin toistuvin melodioin, lyriikkakatkelmin kuin myös levyn rakenteen puolesta.

Avausbiisi “Monochrome” avaa pelin hellin pianonäppäilyin ja lauluin, siirtyen taianomaisen voimakkaan stadionrock-riffin kautta progeiluun ja lopulta kuolometalliin. Kakkosbiisi “Double Helix of Extinction” jatkaa raskaalla ilmaisulla, tehden askelia jonnekin, jota on vaikea luokitella genretermein. On vaikea olla huomaamatta, että levyn avauskaksikko mukailee ”Colorsin” ensimmäistä kahta biisiä.

Sinkkulohkaisuina julkaistut “Revolution In Limbo” ja “Fix The Error” avaavat jälleen uusia maisemia. ”Revolution In Limbo” pamahtaa käyntiin suorastaan riehakkaalla riffillä, jota rytmittää rumpali Blake Richardsonin blastbeatit. Jälkimmäinen puolisko biisistä viekin sitten lattaritunnelmiin bossanova-jamittelulla.

Fix The Error” aloittaa junamaisesti kulkevan snarekompin, karnevalististen syntikoiden ja bassosoolon voimin. Biisissä kuullaan myös ehkä levyn korkealentoisin ratkaisu: neljä peräkkäistä, eri rumpalin soittamaa rumpusooloa. Nelosbiisi on jälleen sekopäinen veto, mutta ei erotu sekopäisyydellään muusta levystä. Koko albumi on yhtä hullujenhuoneen soundtrackia.

Ymmärsitte ehkä pointin, ja tähänastiset kuvaukset kappaleista lienevät riittävät tähän arvioon. ”Colors II” tuo mukanaan sellaisen runsaudensammon nyansseja, genrevaihteluita ja tunnelmia, että kattava tai edes riittävä levyn sisällön avaaminen vaatisi esseen kirjoittamista aiheesta. Sanottakoon vielä, että kappale “Prehistory” on puhtainta musiikillista ilottelua, mitä arvioija on pitkään aikaan kuullut.

Jenkkiviisikon uusin tuotos on kuin suuruudenhullu, musiikkitieteellinen laboratoriokoe. Bändin kyky liikuttaa, yllättää ja samalla myös naurattaa on progenkin kentällä uskomatonta. ”Colors II” muistuttaa siitä, minkälaisia huippuhetkiä bändi on kykenevä toimittamaan. Albumilla kuullut sovitukset ovat niin yksityiskohtaisia, monipuolisia ja vaihtelevia, että uudelleenkuunteluarvoa tuntuu olevan loputtomasti. Olisi klisee kertoa levyn tuoneen “värit” takaisin arvioijan elämään, joten pidättäydyn näin sanomasta.

80 minuuttia loputtoman koukeroisen ja lepotauoista vapaan progemöhkäleen kuuntelemista on kuitenkin kuulijalta paljon vaadittu. Etenkin 15-minuuttisen “Human Is Hell (Another One With Love)” -päätösbiisin kohdilla meno alkaa tuntua jo väsyttävältä ja junnaavalta. Albumilla on hetkiä, joista mittaa olisi hyvin voinut trimmata pois.

”Colors II” vaikuttaa levynä olevan suunnattu jo valmiiksi progemielisille ja bändin tuotantoon vihkiytyneille, mikä ei sinänsä ole huono asia. Mikäli innovatiivisuus, leikkisyys sekä ajoittainen brutaalius ovat sinulle merkittäviä arvoja musiikissa, tarjoaa levy kuukausiksi nautittavaa ja tutkittavaa.

9/10

Kappalelista:

  1. Monochrome
  2. The Double Helix of Extinction
  3. Revolution In Limbo
  4. Fix The Error
  5. Never Seen / Future Shock
  6. Stare Into The Abyss
  7. Prehistory
  8. Bad Habits
  9. The Future Is Behind Us
  10. Turbulent
  11. Sfumato
  12. Human Is Hell (Another One With Love)

Between The Buried And Me Facebookissa

 

Kirjoittanut: Santtu Paananen