Karnivool marraskuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 14.6.2013

KarnivoolMaalauksellista progressiivista rockia soittava Karnivool saapuu kahdelle klubikeikalle Suomeen. Karnivool julkaisee kolmannen albuminsa heinäkuussa, jonka materiaalista saadaan maistiaisia jo tänään uuden sinkkulohkaisun ja musiikkivideon merkeissä. Suomalaiset fanit pääsevät nauttimaan uudesta materiaalista toden teolla marraskuussa, kun yhtye saapuu Helsingin Nosturiin perjantaina 8. marraskuuta ja Tampereen Klubille lauantaina 9. marraskuuta. Keikkojen liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 17. kesäkuuta.

Perthistä, Australiasta, kotoisin oleva Karnivool perustettiin vuonna 1997 laulaja Ian Kennyn ja kitaristi Drew Goddardin yläaste-aikaisen yhtyeen siirtyessä soittamaan lainakappaleiden sijaan omaa materiaaliaan. Kahden EP:n jälkeen bändi julkaisi ensimmäisen albuminsa ”Themata” omakustanteena vuonna 2005. Bändi suuntasi välittömästi kiertueelle kotimaassaan sekä Yhdysvaltoihin. Palattuaan takaisin Australiaan Karnivool alkoi työstää ”Sound Awake”-albumia, joka julkaistiin vuonna 2009.

Sony Musicin julkaisema ”Sound Awake” oli suuri askel Karnivoolille. Uutta materiaalia kuvailtiin kypsemmäksi ja levy nousikin heti ilmestymisviikollaan Australian virallisen listan kakkossijalle, myyden kultaa neljässä kuukaudessa. Uusi levy vei yhtyeen keikkalavoille ympäri maailmaa ja kotiin palattuaan bändi soitti loppuunmyytyjä keikkoja Australian suurimmissa kaupungeissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viimeksi kolme vuotta sitten Suomessa nähty Karnivool sulkeutui studioon vuonna 2011 työstämään kolmatta pitkäsoittoaan. Neljän vuoden pitkällinen odotus saadaan vihdoin päätökseen, kun yhtye julkaisee odotetun albuminsa heinäkuussa. Uuden albumin on tuottanut Nick DiDia, joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä mm. Rage Against The Machine ja Mastodonin kanssa.

KEIKAT:
Karnivool (AU)
Pe 8.11.2013 Helsinki, Nosturi (ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18)
La 9.11.2013 Tampere, Klubi (K-18)

LIPUT:
Myyntiin ma 17.6.2013
Liput toimituskuluineen alkaen 23,50€ Tiketin myyntipisteistä ja puhelinpalvelusta 0600 116 116 (1,78€/min + pvm) sekä netistä www.tiketti.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat