Pumppu kasaan, EP pihalle, levytyssopimus taskuun ja albumia louhimaan. Ei voisi paremmin alkaa, vai mitä? Bändin alkutarinan perusteella nyt on käsillä melkoisia seppiä.

Kiekko alkaakin vakuuttavalla elokuvamaisella soundtrack-introlla, joka antaa ymmärtää, että pian viedään miestä ja isolla kädellä. Ensimmäiset intron jälkeiset kappaleet toimivatkin pääsääntöisesti ihan hyvin, vaikka paikka paikoin rumputyöskentelyssä onkin havaittavissa pientä epäröintiä.

Kappalemateriaali on läpi levyn hyvää huolimatta siitä, että melko perinteisellä kaavalla mennään suurimmilta osin. Nostaapa yhtye muutamia jäniksiäkin hatusta, kuten ”Revolution” -rallin, jonka alkubiitin ja basson walk inin aikana tekee mieli kaivaa afro kaapista ja lähteä jammailemaan Bee Geesiä. Ah, ha, ha, ha, stayin’ alive!

Yhtyettä on hieman vaikea lokeroida mihinkään genreen, jossain grooven ja deathrockin kanssa flirttailevan melodeathin maastossa liikutaan joka tapauksessa.

Bändin ongelmat kulminoituvat nopeisiin riffeihin, ja ajoittain kuulostaa siltä, kuin toinen kitaroista soittaisi plektralla jatkuvasti ”alas-ylös-alas-ylös” perinteisen ”alas-alas-alas-alas”-tykityksen sijaan. Tämä yhdistettynä hieman hapuilevaan kannutukseen, saa ajoittain aikaan melkoista kakofoniaa ja riffien laahaamista. Tämä on toki vain arvostelijankyrväkkeen valistunut arvaus ongelmasta, bändi itse tietänee paremmin, mikä mättää. Basisti Antti Maunulan työskentelystä en löytänyt mitään nillitettävää, mies hoitaa tonttinsa varsin mallikkaasti, soittaen perusriffejä silloin kun on sen aika, ja tuoden välillä biiseihin eloa kuvioinneillaan.

Laulaja Jani Redkinin ärinäosasto on kunnossa, tuoden ilmoille ajoittain jopa Jules Näverimäisiä piirteitä. Puhtaiden vokaalien ja hieman pakotetun kuuloisen alarekisterin osalta herralle ei vielä myönnetä arvonimeä Kapteeni, mutta muutaman tuhannen huudetun tunnin jälkeen tilanne voi olla hyvinkin erilainen.

Kohokohdaksi levyltä nostan toiseksi viimeisen raidan, ”Wasteland”:in, joka toimittaa mukavasti alkusynien saattelemana loppuun asti, ja ongelmat loistavat lähes koko kappaleen ajan poissaolollaan. Kappaleen pääriffi rokkaa myös kitaroilla hienosti.

Olisin mielelläni kuullut ”Eadem Errata”:n sellaisena tuotoksena, kuin se on tarkoitettu kuultavaksi – ilman soittoteknisiä ongelmia ja valmiimpien vokaaleiden kanssa. Itse suosittelisin bändille jatkossa treeniä, treeniä ja vielä kerran treeniä. Tämän lisäksi pari lisä-EP:tä vyöllä ei varmastikaan tee kipeää.

Jään joka tapauksessa odottamaan mielenkiinnolla, mitä Raahen isännillä on tarjolla tulevaisuudessa. Myös arvosanaan sisällytän hieman potentiaalilisää.

4½/10

Kappalelista:

1. Intro
2. Dust Becomes My Name
3. Trial
4. Revolution
5. Misguided
6. Rise and Fall
7. Same Old Mistakes
8. Wasteland
9. Sleepwalker