Katatonia, Alcest & Junius, Pakkahuone, Tampere, 10.11.2012

Kun torstaisesta Devin Townsendin keikasta oltiin vasta toipumassa, oli lauantaina aika suunnata uudelleen Pakkahuoneelle – tällä kertaa rauhallisempiin tunnelmiin, kun kaupunkiin saapui kolmin kappalein vajottavaa musiikkia tarjoavia yhtyeitä.

Illan avannut Junius oli allekirjoittaneelle jokseenkin tuntematon suuruus, mutta tuntui sopivan aivan hyvin yksiin illan muiden esiintyjien kanssa: tunnelmoivaa ja hidasta musiikkia raskaahkolla vivahteella. Mitään elämää suurempaa kokemusta tästä ei päässyt muodostumaan, sillä tietystä tunnelmallisuudesta huolimatta materiaali jäi hieman tasapäiseksi.

Seuraavana lauteille kiivenneen Alcestin todistin livenä kesällä Tuskassa, keskellä kirkasta päivää. Tuolloin tuntui, että keikka kärsi aavistuksen ajankohdasta, mutta silloinkin  jouduin salaa pyyhkimään silmäkulmaa. Tämän vuoksi odotin kiitollisemmissa olosuhteissa tapahtuvaa keikkaa kuin kuuta nousevaa. Odotukset eivät menneet hukkaan, sillä punaviinilasiin karkasi tippa jos toinenkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Biisejä ei lyhyehköön esiintymisaikaan mahtunut kuin kuusi, bändin kappaleet kun eivät ole lyhyydellä pilattuja. Biiseistä vain kaksi, “Souvenirs D’un Autre Monde” ja “Percees De Lumiere”, olivat vanhempaa tuotantoa, kun loput neljä edustivat tuoreimman levyn antia. Settiin ei kuitenkaan millään muotoa voinut olla pettynyt, sillä bändin musiikki todella vie sielun aivan toisiin maisemiin. Biisien painottuminen uuteen materiaaliin lienee luonnollistakin, koska kiertuetta oltiin tekemässä nimenomaan alkuvuodesta julkaistun “Les Voyages De L’Ame” -levyn tiimoilta. Klubin hämäryys tuntui palvelevan musiikin tavoittelemaa herkkyyttä huomattavan paljon paremmin kuin aikaisemmin kokemani keskikesän paahteinen aurinko.

Biisien vähäisyyden takia tuntui auttamatta siltä, että keikka loppui kesken, mutta lyhyen kestonsa ajan se oli puhdasta timanttia, jota olisi jaksanut kuunnella huomattavan paljon kauemminkinkin. Kuitenkin lava oli luovutettava illan pääesiintyjänä toimineen Katatonian haltuun.

Katatoniaa en ole onnistunut aikaisemmin näkemään elävänä, joten odotukset olivat jokseenkin korkealla, koska bändi on kuitenkin vakuuttanut levyllä tappavan tasaisesti. Valitettavasti oli todettava, että bändin live-esiintyminenkin tappavan tasaista, tällä kertaa tosin ei sillä hyvällä tavalla. Bändi oli nimenomaan nimensä mukainen, katatoninen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Toki Katatonian setissä kuullut varmat hitit, kuten “My Twin” ja “Teargas”, saivat tunnelmaa kohoamaan, mutta varsinaisesta juhlimisesta tämäntyyppisen musiikin kohdalla ei voine puhua. Muutamia nyrkkejä nousi ilmaan aina hetkittäin, mutta järin vakuuttavalta ei tuntunut edes yleisön mukanaolo. Bändi vaikutti väsyneeltä, ja tämä tuntui myös yleisössä.Setti tuntui myös venyvän tarkoituksettoman pitkäksi kahdenkymmenen biisin voimin. Useampikin paikalla olijoista vahvisti allekirjoittaneen mielipiteen siitä, että osan soittoajasta olisi hyvällä omallatunnolla voinut siirtää Alcestille tunnelman siitä mitenkään kärsimättä, pikemminkin päinvastoin. Taisin pitkästä aikaa siis kohdata keikan, jossa lämmittelijä kolahti kovempaa kuin illan pääesiintyjä.

Raportti: Nina Hurme