Katatonia, Kaisaniemi, Helsinki

Katatonian laulaja pohtii koronan vaikutusta bändin talouteen ja tulevaisuuteen: ”Saatan joutua etsimään oikeita töitä”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 11.5.2020
Katatonia, Kaisaniemi, Helsinki

Ruotsalainen melodisen metallin suosikki Katatonia julkaisi vastikään uuden, ”City Burials” -nimisen studioalbumin, jonka tiimoilta yhtyeen oli myös määrä keikkailla. Mutta kuten muutkin yhtyeet, on Katatonia joutunut koronaviruksen takia joko peruuttamaan tai siirtämään konserttejaan.

Katatonian vokalisti Jonas Renkse vieraili hiljattain osana MetalSucksin karanteeni-podcastia kertomassa ajatuksiaan yhtyeen uudesta albumista sekä koronavirustilanteesta:

”En usko, että kukaan osasi odottaa jotain tällaista tapahtuvan. Kun me aloimme suuunnitella albumimme julkaisua, kaikki oli vielä normaalia. Meille tarjottiin mahdollisuutta viivyttää albumin julkaisua mutta sanoimme ei, koska koimme, että se olisi taas huono tilanne kaikille niille, jotka olivat tilanneet albumin ennakkoon, ja mielestäni tällaisena aikana musiikilla on merkitystä. Jos olet esimerkiksi meidän musiikin fani ja saat mahdollisuuden kuunnella musiikkiamme karanteenissa, niin se on mielestäni hyvä asia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Renkse kertoo, ettei bändillä ollut suunniteltuna suuria kiertueita, mutta esimerkiksi monia kesän festivaaliesiintymisiä on muiden yhtyeiden tavoin jouduttu peruuttamaan. Kysyttäessä peruutusten mahdollista vaikutusta bändin tulevaisuuteen vastaa Renkse, että bändin tulevaisuus on hieman epävarma riippuen siitä, miten tilanne maailmalla kehittyy:

”Minun on hieman hankala käsittää koko tilannetta juuri nyt. Olemme niin tottuneita siihen, että asiat kulkevat normaaliin tapaan, ja että ne ovat hyvin. Joten nyt, kun alamme nähdä asioita suuren kaavan kautta, on se todella ylitsevuotavaa.

Tämä vaikuttaa bändiin luonnollisesti monella tapaa. Emme pysty kiertämään, soittamaan konsertteja, ja meidän tulee nojata levymyyntiin, johon, kuten me kaikki tiedämme, muusikot eivät varsinaisesti voi enää tänä päivänä nojata. En oikein tiedä, täytyy vain odottaa ja katsoa. Jos vuoden päästä pääsemme kiertämään, toivon, että olemme vielä pystyssä. Muussa tapauksessa minun täytyy… En tiedä, täytyy opetella… Saatan joutua etsimään oikeita töitä [naurua].
Luulen, että [bändi] on ollut tulonlähteemme ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan, joten jos lopettaisimme tämän nyt, olisi se iso kolaus sille pienelle maailmalle, jonka me olemme luoneet, ja josta olemme kyenneet elättämään itsemme. Emme ole rikastuneet mutta olemme voineet maksaa laskumme, ja me rakastamme kiertämistä ja rakastamme tekemiemme albumien edustamista maailmalla.
Juuri nyt on hankala ennustaa, mitä tulee tapahtumaan. On hankala edes kuvitella koko skenaariota muutaman kuukauden päästä. Se saattaa olla todella erilainen.”

Kaaoszinen arvostelun Katatonian uudesta albumista voit käydä lukemassa täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat