Katsaus Helsingin metalli-iltamaan: Infected Rain, DragonForce ja Amaranthe jäähallin Black Boxissa

Maaliskuun alussa Helsingin jäähalliin kokoontui lukuisa joukko metallin ystäviä, kun Amaranthe vierainaan Infected Rain ja DragonForce pistäytyivät käymään Suomessa. Amaranthella on tunnetusti lämpimät välit metallihenkiseen kansaamme, mutta myös esimerkiksi Infected Rain on viime aikoina ollut mahdollista päästä todistamaan Suomessa jokusen kerran. Fanikuntaa meiltä löytyy, ja jäähallin Black Boxissa ei tarvinnut esiintyä tyhjälle salille edes ensimmäisessä slotissa, josta vastasi Infected Rain.

Helmikuussa tuoreen ”Time”-albumin julkaissut yhtye aloitti väkevästi ja fanit toivottivat bändin innokkaasti tervetulleeksi. Olen kerran nähnyt bändin etäältä John Smithissä Laukaassa, ja kuten muistelinkin, oli meno oikein mahtavaa. Lena Scissorhand on myös huikea laulaja, joka hallitsee niin puhtaan kuin huutolaulunkin ja osaa olla esiintyjänä sekä välikommenteissaan hyvin välitön ja läsnä.

Infected Rainin tuore materiaali pääsi oikeuksiinsa settilistalla, jossa oli mukana useampia biisejä uudelta albumilta, mukaan lukien Pandemonium, Because I let you ja Dying light. Vaikka yleisössä tuntui olevan pientä jähmeyttä aluksi, päästiin se karistamaan ihan kiitettävän kokoisessa pitissä setin loppupuolella. Vuorovaikutteisuus ja vilpittömyys tekivät tunnelmasta keikan aikana lämpimän, ja luulen sen olevan yksi syistä sen takana, että yhtye mielellään Suomessa aika ajoin vierailee.

Infected Rainista siirryttiin melko eri tyyppiseen tunnelmaan, kun toisena esiintyi powermetalliyhtye DragonForce. Keikka oli periaatteessa ihan viihdyttävä. Varsinkin erilaisia kiinnostavia elementtejä löytyi runsain mitoin, ja DragonForcen lavasteiden puolesta ei jää missään nimessä epäselväksi, että videopelit ovat hallitseva teema bändin musiikissa. Valtavat pelikoneet ja taustascreenit pyörittivät ajoittain jopa itselleni nostalgisia videopelipätkiä ja koko lava-asetelma oli hyvin värikäs. Lavalle nousi pari valtavaa lohikäärmettä, jotka olivat kieltämättä komeat etäämmältäkin katsottuna. Lisäksi yleisöön heitettiin suuri pehmokana, joka pomppi ympäri hallia. Pienestä sitä riemua saakin revittyä.

Bändin musiikkiin aika vähän perehtyneenä kovaa ja korkealta lähtevät biisit alkoivat kuulostaa jossain vaiheessa ehkä hieman liikaa toisiltaan. Lisäksi, johtuen toki osittain siitä, ettei musiikkia itse fanita, tuntuivat erinäiset kitarasoolot välillä lievästi puuduttavilta,vaikka muutamia hyviäkin nostoja settilistalta kyllä löytyi. Esimerkiksi My Heart Will Go On -coveri oli yllättävä, mutta sai luonnollisesti aikaan yhteislaulua niidenkin suunnalta, jotka eivät omaan tapaani olleet ehkä ihan täysin mukana koko aikaa. Lisäksi Doomsday Party, jossa Amaranthen Elize Rydkin kävi taannoin fiittaamassa, oli menevyydessään hieman joukosta erottuva ja meni jopa hieman jalan alle.

Viimein päästiin illan pääesiintyjään, kun Amaranthe polkaisi keikkansa käyntiin Fearless-biisillä. Vaikka bändi vierailee Suomessa säännöllisesti ja välillä olen lukenut kommentteja jopa bändin näkemisestä kyllästymiseen asti, ei sellaisesta voi väittää pahalla tahdollakaan näkyneen merkkejä, sillä avausbiisi päättyi melkoiseen yleisön huutokuoroon. Bändi kertoo Suomeen palaamisen tuntuvan aina siltä, kuin palaisi kotiin, eikä tuo nyt ihme, onhan täällä melko uskollinen fanikunta.

Settilistan alku lupaili hittiputkea, kun seuraavana kuultiin pandemia-aikana alkunsa saanut Viral ja sen ohella omiinkin suosikkeihini lukeutuva Digital World. Mikkien äänen kanssa tuntui olevan alussa hieman hakemista, tai ainakin jotain haastetta vaikutti hallin keskivaiheilta seurattuna olevan. Homma parani keikan edetessä, mutta omaan korvaani kuulosti myös hieman siltä, kuin Elizellä olisi ollut joidenkin biisien aikana myös vaikeuksia pysyä tahdissa. Liekö ongelmia korvanapin kanssa, en osaa sanoa.

Tällaiset ongelmat tuntuvat siinä mielessä erikoisilta, että noin muuten bändi vetää keikkansa luonnollisesti hyvin rutiinilla. Sitä kuitenkin pohdin, että missä kohtaa rutiininomaisuudesta tulee heikkous? Kun ammattimaisuus näkyy oikealla tavalla, se tekee livekokemuksesta laadukkaan, mutta Amaranthen kohdalla pelkään sen myös syövän keikkakokemuksesta inhimillisyyttä ja henkilökohtaisuutta. Keikat vedetään samalla kaavalla, eikä välispiikeissä tule juuri mitään uutta, ja useamman kerran bändin nähtyäsi tajuat, että samat asiat toistuvat kaavamaisesti joka kerta. Ymmärrän toki tätä, pakkohan niin on ollakin kun keikkoja on niin paljon, mutta tällä kertaa bändi jäi itselleni tietyllä tavalla etäiseksi. Kokemuskysymys toki.

lllan ensimmäinen uudelta levyltä kuultu biisi oli Damnation Flame. Vaikka Amaranthelta kuulostaakin, tuo tämä kappale hieman kiinnostavaa lisävariaatiota settiin, minkä vuoksi pidin siitä, että biisi päätettiin julkaista viime vuonna sinkkuna. Sen sijaan olin pettynyt settilistassa siihen, kuinka vähän uutta musiikkia lopulta kuultiin. ”The Catalyst” on täynnä hittimateriaalia, mutta siltä ei tuotu Damnation Flamen lisäksi mukaan kuin Interference, Re-Vision ja nimikkobiisi The Catalyst. Esimerkiksi joulukuussa Suomen keikalla ensisoitossa kuultua Insatiablea ei ollut listalla. Ymmärrettäväähän se toisaalta on, että headliner-keikoilla yleisön odotukset ovat niissä tutuissa hiteissä.

Hittiputki jatkui muun muassa biiseillä Maximize, PvP, ja Nexus. Lisäksi kuultiin Boom!1, jonka en muista olleen mukana settilistalla niinä kertoina kun bändiä olen itse ollut todistamassa, mutta jonka soisin sille vaikka jäävän. Hitaampien biisien suhteen olen sitä mieltä, että tämän tyyppisen bändin keikalla yksi balladi on varsin riittävä, ellei niitä satu diskografiasta löytymään poikkeuksellisen paljon hyviä. Tällä kertaa hitaampaa osastoa edustivat Crystalline ja Amaranthine, mutta menköön tällä kertaa, ovathan ne molemmat ihan hyviä ja yhteislaululle potentiaalisia.

Encoreen ei onneksi huudatettu turhaan, vaan siihen päästiin melkolailla suoraan. Siihen oli tälle kiertueelle valikoitunut Archangel, That Song ja Drop Dead Cynical, eikä kirjoittajalla ole siihen sen kummempia vastalauseita. Archangel menee omaan suosikkikategoriaani, joten kaikista lukuisista hiteistä suon sen mielellään roikkuvan mukana vaikka hamaan tappiin (koska tiedän myös, että Amaranthe tulee luultavasti jatkossakin käytyä tsekkaamassa, kun siihen mahdollisuus tarjoutuu).

Keikan visuaalisuus miellytti omaa silmääni, ja pyroja tykitettiin tunnetusti ihan kiitettävä määrä. Pidin valosuunnittelusta myös kovasti ja itseasiassa myös Infected Rainin aikana kiinnitin huomiota valoihin, jotka olivat mielestäni mainiot. Olen huomannut, että ainakin omalla kohdallani valosuunnittelu on asia, johon kiinnittää huomiota vain silloin, kun se on oikeasti onnistunut.

Kaiken kaikkiaan oikein kiva ilta, metallia melko monialaisesti ja hyvä tarjonta sellaiselle, joka tykkää vähän heilua musiikin mukana. Amaranthehan on ihan metalliskenen bilebändi ja sellaisena se pysyköön, koska maailma tarvitsee tanssiorkestereita, joissa vähän huudetaan. Toivotamme bändin vieraineen tervetulleeksi Suomeen myös jatkossa, enkä usko hetkeäkään etteikö näin tulisi käymään.