Katto tippui myrskyn seurauksena Morbid Angelin keikalla Illinoisissa: Yksi kuollut ja useita loukkaantunut vakavasti

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.4.2023

Ainakin yksi henkilö on kuollut ja 28 loukkaantunut Apollo-teatterin katon romahdettua Belvideressä Illinoisin osavaltiossa 31. päivä maaliskuuta perjantai-iltana. Keikkapaikassa oli tuona kyseisenä iltana loppuunmyyty Morbid Angelin, Revocationin sekä Skeletal Remainsin keikka kun 30 minuuttia illan ensimmäisen yhtyeen esiintymisen jälkeen keikkapaikan katto sortui yllättäen.

CBS Chicagon julkaiseman artikkelin mukaan viranomaiset saivat hälytyksen joukko-onnettomuudesta noin. 30 minuuttia illan ensimmäisen yhtyeen esiintymisen jälkeen ja paikalle hälyytettiin yli 20 ambulanssia. Belvideren alueella oli keikan aikaan kovia myrskyjä ja niiden epäillään osaltaan vaikuttaneen katon romahtamiseen.

Morbid Angel on julkaissut aiheesta virallisen tiedotteen ilmottaen keikan peruutuksesta ja voit lukea sen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Morbid Angelin kitaristin Trey Azagthothin äiti Janell Emmanuel on julkaissut sosiaaliseen mediaan viestin, jossa kertoo bändin olevan kunnossa mutta järkyttynyt tapahtuneesta. Emmanuelin mukaan yhtye pohtii parhaillaan keskeyttääkö se kiertueen vai soittaako se sen sovitusti loppuun. Voit lukea kirjoituksen tästä:

 ”Concerning the tornadoes that destroyed a venue MORBID ANGEL would be playing tonight. I spoke with Trey. He was in the back of the bus when this happened but he said everyone was OK. I could tell he is physically shaken by this as he saw the building collapse and knew their were people inside. All of the band members from the four bands thank God we’re safe. It seems like it happen after CRYPTA finished, and before the next band entered the stage. Trey said a very large oak tree just missed the bus but that they were safe.

”Our saddest regrets and prayers go out to the members of the families who have lost love ones. Please be as respectful for those that are hurting.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Trey was not sure about the continuing of the tour but I will do my best to keep you updated. Again, let’s give our thoughts and prayers to those who have lost their love ones.

”I am totally shaken by this and I think God all band members are unhurt.”

Voit katsoa videoita aiheeseen liittyen tästä:

View this post on Instagram

A post shared by Tainá Bergamaschi (@tainabmaschi)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat