Katurockin dramaattisella kinttupolulla – arviossa Softcore Suiciden ”Trail of Drama”

 

”Trail Of Drama”-kansikuva, 2018

Suomen Turusta ponnistava rokkiretkue Softcore Suicide on tähän mennessä julkaissut vasta muutaman singlen, mutta bändi kuulostaa periaatteessa valmiilta isommillekin areenoille. Vuonna 2014 perustettu bändi ehti jo alkuräjähdyksessään voittaa Koff Rock -bändikisan ja soittaa Kotiteollisuuden lämppärinä. Sittemmin huomiota on herättänyt etenkin synkeäntyylikäs ”R.I.P”-musiikkivideo, mutta vasta nyt on debyytti-EP:n aika.

Neljän biisin debyytti-EP ”Trail Of Drama” (omakustanne) on linjakas, synkemmänpuoleisen sleaze-/katurockin nimeen vannova kokonaisuus, jolle pienet irtiotot kaavasta voisivat kuitenkin tehdä terää.

Lätty käynnistyy oivalla ”Get Away From Me”-raidalla, joka esittelee ammattitaitoisen ja melodisen rockbändin, jolle ilmeisimmät vertailukohdat eivät yllättäen löydykään Ruotsin Hardcore Superstarista. Bändin vaikutteet tuntuvat liikkuvan perinteisten Backyard Babiesin ja Sentencedin välimaastossa, mutta modernimpaakaan rokkia ei väheksytä. Kertsissä ei ole periaatteessa mitään uutta, mutta kummasti tuo varovaisesti iskelmällinen kertsi jää päähän soimaan.

”In Room 28” voisi Slash-kitaroineen periaatteessa olla varhaiskauden Guns ’N’ Rosesia, jos Los Angelesissa vain olisi kymmenen kuukautta vuodesta pakkasta ja pimeää. Bändi paiskoo punkmetalliaan erittäin napakasti, mutta jokin tästä tekee hyvin suomalaista. Etenkin tiukasti Steven Adler-maneereita metallikierteellä paukuttava rumpali Aleksi on kappaleessa edukseen. Kolmas ”Misery” pitää periaattessa Gunnari/Crashdïet -vaihteen päällä, mutta huomattavasti edellistä punkimmalla otteella.

Kitaristi Samun sooloilu ja riffittely on kautta linjan perinteikkään maukasta eikä pahaa voi sanoa miehen äänittäjän ja miksaajan taidoistakaan: koko EP:n äänimaailma on kuin modernin hard rockin oppikirjasta – aivan maailmanluokan soundia.

Erityismaininnan ansaitsevat kuitenkin vokalisti Petun väläyttelemät, vaikkapa Dani Filthin mieleen tuovat kiukkuiset death/bläkkis -kirkunat. Ne tuovat kaivattua uutta kulmaa hetkittäin liiankin perinteikkääseen poppis-hard rockin. Tämä onkin levyn, bändin ja koko genren ongelma – mitä uutta on tarjolla?

Onneksi EP kuitenkin tarjoaa kysymyksen kaikkia osapuolia tyydyttävän vastauksen. Mainiolla 90’s -junttariffillä käynnistyvä päätösraita ”Damnation Train” on EP:n kiintoisinta antia, joka tarjoaa hengittävässä säkeistössään kokonaisuuden kiinnostavimpia melodioita. Kaikki huipentuu taustalauluja mainiosti hyödyntävään poppiskertsiin. Myös basisti Karman liidaamassa soolo-C-osassa on kaikki paikallaan. Juuri tämä kappale on sopivan samanlaisesti erilainen hetki kokonaisuudessa.  Toivottavasti jossain vaiheessa saapuvalle debyyttikokopitkälle osataankin hyödyntää bändin ”Damnation Trainissa” kiteytyviä persoonallisimpia hetkiä, eikä tyydytä junttamaan kaikkea turvallisella – joskin toimivalla – kaavalla maalin.

8+/10

Kappalelista:

  1. Get Away From Me
  2. In Room 28
  3. Misery
  4. Damnation Train

Softcore Suicide Facebookissa

Kommentoi julkaisua