Kauhumetallia planeetta X:ltä – Riddle Me This julkaisee debyyttialbuminsa ”Universal Ego”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 14.5.2022

Vuonna 2013 Mikkelissä perustetun Riddle Me Thisin kauan odotettu debyyttialbumi ”Universal Ego” on viimeinkin saatettu päivänvaloon. Inhorealismilla höystettyjä kylmääviä tarinoita maalaava yhtye on vuosien aikana hionut koneistonsa täydelliseen tikkiin ja menestynyt useissa eri bändikilpailuissa.

Nyt julkaistava levy on tuotettu pieteetillä ja se istuu korkealle tähtäävän yhtyeen tarkasti mietittyyn kokonaisuuteen hyvin. Levyltä on aikaisemmin julkaistu singlet ”The Faceless” sekä ”Megalomania”.

”’Universal Ego’ on teemalevy, joka käsittelee ihmisen itsekeskeisyyttä ja ihmiskunnassa esiintyvää synnynnäistä pahuutta, kateutta ja välinpitämättömyyttä. Keskeisiä käsitteitä albumilla ovat sielun ja egon merkitys ihmiselle, ihmisen väkivaltainen suhde luontoon sekä pohdinta perisynnistä. Kappaleiden lyriikat ovat monitulkintaisia ja siksi niistä on helppo löytää yhtäläisyyksiä omaan elämään ja sitä kautta myös samaistua ajatuksiin”, yhtye kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn maailmaa esittelee hienosti kolmosraita ”Parasite”, jossa bändin ominaiset elementit, kuten erilaiset laulutyylit, raskaat elementit ja hyytävät melodiat pääsevät yhdistymään luonnollisella tavalla.

”’Parasite’ kertoo tarinaa siitä miltä tuntuu olla toisen ihmisen manipuloitavana ja kuinka hirveitä asioita pelkillä sanoilla voi saada aikaiseksi. Sitä alkaa kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan ja tekojaan, eikä paha olo koskaan helpota. Se on kuin eräänlainen loinen, joka ottaa kehostasi, mielestäsi ja sielustasi vallan”, yhtye avaa biisin sanomaa.

Riddle Me This esittäytyy neljänä veriveljenä planeetta X:ltä, joka visioimansa dread metalin kautta kertoo ajatonta ihmiskunnan tragediaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Riddle Me This on:
Karra ”Kannibal” Väisänen – laulu
Pieti ”Ghost” Pöntinen – kitara
Iivo ”Kraken” Pietiäinen – basso
Jaro ”Zero” Väisänen – rummut

Luetuimmat

Uusimmat