Kauhun mestarit elementissään – Cradle Of Filth ja Wednesday 13 loppuunmyydyllä Tavastialla

Goottimetallin ja sinfonisen black metalin suurnimi Cradle Of Filth lähti helmikuun alussa mittavalle Euroopan-kiertueelle, joka rantautui myös Suomeen kolmelle tunnetulle keikkapaikalle – Tampereen Pakkahuoneelle, Seinäjoen Rytmikorjaamolle sekä Helsingin Tavastia-klubille. Mukanaan tämä kauhun ja okkultismin inspiroima brittiläislegenda toi peräti kolme muuta yhtyettä, joissa riitti nautittavaa ja hämmästeltävää. Kauhupunkin faneja hellimään saapui yhdysvaltalainen Wednesday 13, joka keskittyi esittämään vanhan Murderdolls-yhtyeensä tuotantoa. Italiasta kylmään pohjolaan saapui vaihtoehtometallia ja -rockia scifi- ja fantasiahengessä esittävä Sick N’ Beautiful. Tunnelmallista industrial rockia kuin suoraan jostain Mad Maxin ja Tähtien sodan risteymästä loihtiva Drift sai kunnian avata keikkaillat. Ainakin Tavastialla helmikuun 18. päivänä koettiin sen verran hienoja esiintymisiä, että minulle tämä oli vuoden paras keikkailta tähän mennessä. Eräs keikoista meni jopa parhaiden koskaan kokemieni joukkoon.

Drift

Kun saavuin Tavastialle noin kello 19 eli viisitoista minuuttia Driftin aloitettua settinsä, minua odotti omituinen mutta miellyttävä yllätys. Sutjakkaasti kulkeneen narikkajonon aikana käytävillä kaikui Ranskan progemetallijätti Gojiran tykinvarma ”Stranded”-kappale, mutta soundissa oli jotain uutta. Raskaat groovet ja melodiat oli päällystetty vahvalla industrial metal -panssarilla, joka toi musiikkiin uudenlaista särmää ja tanssittavuutta. Vaikka en ole kuunnellut Gojiraa aktiivisesti vuosikausiin tai jaksanut liiemmin innostua heidän keikastaan viime vuoden Tuskassa, tämä rohkea ja onnistunut lainakappale toimi minulle hyvänä sisäänheittotuotteena Driftin ihmeelliseen maailmaan.

Ja ihmeteltävää siinä riittikin. Nyt ensimmäiset Suomen-keikkansa vetänyt Los Angelesista kotoisin oleva kokoonpano oli panostanut visuaalisuuteen, ja toi mieleen post-apokalyptisessä scifissä höystetyn Slipknotin. Vaikka Slipknot ei lukeudu lempiyhtyeisiin, suurena scifin kuluttajana innostuin heti näystä. Vaikuttavana loppusilauksena laulajan käteen oli kiinnitetty pieni kosketinsoitin, jota hän soitti kuin jotain Tähtien sodan härpäkettä.

Jos maailmanlopun klubi-illat ovat tällaisia, en voi valittaa myöskään musiikin puolesta. Driftin äänimaisemassa blueshenkinen alkukantainen rock lyö kättä industrial metalin kanssa, ja voi juku miten hyvin tämä toimiikaan. Vaikka näiden genrejen yhdistäminen voi aluksi vaikuttaa oudolta, Driftin musiikki oli ainakin livenä hyvin suurta ja puhuttelevaa. Raskaat ja tanssittavat perkussiot yhdistettynä hienoihin riffeihin osoittautuivat menestysreseptiksi – varsinkin, kun varmaankin monelle vielä tuntematon yhtye tarjoili ne huikealla ja innostavalla energialla. Laulu puolestaan toi mieleen Ghostin, mikä on minun maailmassani vallan hyvä mielleyhtymä. Varsinaisen lauluäänen lisäksi huomasin ajattelevani, että Driftin solisti antaa jokaiselle sanalle valtavan kauniit siivet samalla tavoin kuin Ghost.

Driftin kappalemateriaalista ei erottunut samanlaisia yksittäisiä helmiä kuin vaikkapa 3Teethin, Ministryn tai muiden vastaavien industrial-pumppujen tuotannosta. Ja niin hieno yllätys kuin Gojira-lainakappale olikin, alkuperäisen version jylhät laulut veivät voiton. Tästä huolimatta Drift teki minuun suuren vaikutuksen ja vaikutti saaneen myös monet muut innostumaan keikastaan.

Sick N’ Beautiful

Seuravaaksi lähdettiin Roomassa päämajaa pitävän ulkoavaruussirkuksen matkaan, kun vaihtoehtometallia ja -rockia esittävä Sick N’ Beautiful valtasi lavan. Driftin tavoin tämä italialaisyhtye oli itselleni ennestään tuntematon, joten en ollut varma, mitä odottaa. Mahtipontinen intro toi yllättäen mieleen folk metal -jätti Finntrollin, joten toivon merkkejä oli ilmassa.

Yhtyeen noustessa estradille kävi ilmi, että lämppäreillä on tänä iltana jokin maskiteema. Vaikka yhdelläkään soittajalla ei näkynyt suippokorvia, muistutti ulkoasu jotain avaruusgoottipeikkoja. Okkultismi, scifi ja kauhu löivät kättä visuaalisesti näyttävässä kokonaisuudessa. Vaikka intro maalaili Finntroll-tyylistä maisemaa, liikuttiin todellisuudessa lähempänä industrial metalia ja hard rockia moderneilla sävyillä. Rob Zombie, Alice Cooper ja Lacuna Coil olivat itselläni ensimmäiset mielleyhtymät. Toteutus jäi kuitenkin ristiriitaiseksi. Solisti Herma Sickin kaunis melodinen laulu puhalsi kappaleisiin hyvää energiaa, mutta harva niistä erottui edukseen muista vastaavista pumpuista. Tanssittavimmat industrial-kohkaukset jäivät kauas esimerkiksi King Satanin parhaista kappaleista. Välillä Herma Sickin kaunis ääni taas tuhlattiin nu metal -henkiseen ähkimiseen. Kun mukaan ahdettiin vielä harvinaisen rasittava ja junnaava vaihtoehtometallille tyypillinen muka raskas kertosäe, käytiin välillä ärsyttävyyden puolella.

Suuren osan ajasta Sick N Beautiful oli kuitenkin viihdyttävää, jos ei nyt tajunnan räjäyttävää seurattavaa. Yhtye tarjoili rockinsa varmalla ja energisellä ammattitaidolla, mistä suuri kiitos kuuluu etenkin solistille. Oli myös rohkeaa esittää heti keikan alkupuolella lainaversio niinkin tunnetusta kappaleesta kuin Kissin ”God of Thunder.” En voi kutsua itseäni suureksi Kiss-faniksi, mutta tämä veto osui suoraan maaliin. Loppupuolella koettiin toinen selkeä kohokohta, kun Herma Sick saapui lavalle Heilung-henkisessä silmät peittävässä luonnon papittaren asussa. Samalla kun hän piteli hyppysissään scifi-sävytteistä loitsukirjaa, päästiin musiikin osalta nauttimaan yhtyeen paremmasta materiaalista. Valtaosa kappaleista jäi mielestäni kaipaamaan tiukentamista, mutta Sick N’ Beautifulin energinen esiintyminen jäi tällaisenaankin positiivisen puolelle.

Wednesday 13

Avarussörrimörrien jälkeen siirryttiin yhä syvemmälle kauhun maailmaan, kun alan ikoni näytti, miten oikein rokataan. Niin olennainen kuin Cradle Of Filth onkin sinfonisen black metalin ja äärimmäisen goottimetallin kannalta, olin asettanut mielessäni seuraavaksi esiintyneen amerikkalaispoppoon illan todelliseksi pääesiintyjäksi. Kun kauhupunkin veteraani Wednesday 13 yhtyeineen viimein aloitti shown’sa, tämä mielikuva vain vahvistui vahvistumistaan. Vaikka tämän genren kuuntelu rajoittuu minulla yhden käden sormilla laskettavaan määrään yhtyeitä, on Wednesday 13 ollut minulle yksi odotetuimpia esiintyjiä vähään aikaan. Joitakin vuosia sitten hänen oli määrä esiintyä nyt jo puretulla Nosturilla, mutta keikka peruuntui syystä tai toisesta. Nyt luvassa olisi jotain vielä erityisempää, sillä tällä kiertueella ohjelmisto koostui täysin solistin entisen yhtyeen Murderdollsin kappaleista. Murderdollsissa vaikutti tunnetusti nyt jo rajan taakse siirtynyt rumpalilegenda Joey Jordison, jolle omistettiin kappale jos toinenkin.

Sekä Wednesday 13:n soolotuotannossa että Murderdollsin kappaleissa hohkaa vahva ja villi energia, joka pääsi mielestäni tällä keikalla täysiin oikeuksiinsa. Kesyttömät riffit, tiukka mutta sopivan hektinen rytmisektio sekä Wednesday 13:n riipivä ääni olivat kaikki priimakunnossa. Jollain tavalla musiikki kuulosti jopa paremmalta kuin genren pioneeri Misfitsin klassinen tuotanto, sillä tänä iltana kuulluissa kappaleissa löytyi hektisempää ja metallisempaa särmää niin soiton kuin laulun osalta. Yhtye rokkasi tavalla, johon vain harva pystyy – oli kyse sitten klassisista yhteislauluun pohjaavista kertosäkeistä tai nopeammasta ryminästä.

Jos soitto taipui loistavasti, mentiin energian osalta vielä suurempiin sfääreihin. Varsinkin johtohahmo itse otti lavan ja yleisön haltuun niin sulavin ja hurmaavin elein, että en muista, olenko eläessäni kokenut vastaavaa. Suosionosoituksista päätellen yleisö oli aivan hurmoksissa, ja tämä soittajien ja fanien välinen energia jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Kaikki huipentui loppua kohden, kun yhtye ilmoitti pariinkin otteeseen soittavansa vielä yhden kappaleen, mutta sitä seurasikin vielä kokonainen hittikimara.

Murderdollsin omien kappaleiden ohella settilistaan mahtui muutama onnistunut lainakappale, kuten Billy Idolin ”White Wedding.” Viimeiseksi puolestaan esitettiin solistin toisen entisen yhtyeen Frankenstein Drag Queens From Planet 13:n kappale ”I Love to Say Fuck”, jonka aikana päästiin nostamaan keskisormia pystyyn oikein toden teolla. Saman kappaleen yhteydessä Wednesday 13 kertoi hauskan tarinan siitä, kun Murderdolls lämppäsi Iron Maidenia Helsingissä Hartwall Areenalla vuonna 2003. Yleisöä oli rutkasti enemmän kuin tänä iltana, mutta kaikki kuulemma vihasivat Murderdollsia. Kun Hanoi Rocksista tuttu Andy McCoy nousi lavalle heidän kanssaan, yleisö hurrasi ainoastaan hänelle ja alkoi heittää lavalle roskaa heti tämän vierailun jälkeen. Silti tämä hankala yleisö saatiin huutamaan ”fuck”, kuten tässä viimeiseksi esitetyssä kappaleessa moneen otteeseen kuullaan. Tuon taannoisen keikan tunnelmasta en osaa sanoa, mutta nyt loppuunmyydyllä Tavastialla vihan tunne oli kaukana. Sen sijaan saatiin niin täydellisyyttä hipova kokemus, että en keksi siitä mitään valittamista. Tämä oli ehdottomasti parhaita koskaan kokemiani keikkoja.

Cradle Of Filth

Wednesday 13 asetti riman niin korkealle, että epäilin vahvasti, tuntuuko Cradle Of Filth miltään tämän jälkeen. Päätin kuitenkin jatkaa avoimin mielin, sillä olen kuullut näiden brittien pystyvän parhaimmillaan aivan huikeisiin vetoihin. Toisaalta minua huolestutti tuttavieni puheet siitä, että jotkut Cradle Of Filthin keikat taas ovat olleet huomattavasti matalampaa laatua. Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin tämän vuodesta 1991 asti toiminnassa olleen yhtyeen.

Kun helvetillistä valtaistuinta esittävä taustalakana ja goottilaista kauhua hohkaava orkestraatio enteilivät tulevaa, tunsin kylmiä väreitä. Loppuunmyydyllä Tavastialla oltiin innoissaan todistamassa jotain erityistä, joka kasvoi liikuttavaksi ja inspiroivaksi kokemukseksi. Kun uusimmalta ”Existence Is Futile” -albumilta (2021) lohkaistu ”Existential Terror” päästettiin vapaaksi, suuri osa epäilyksistäni karisi pois. Vaikka kyseessä on uudempi kappale, siitä hehkui kirkkaan selvästi monia piirteitä, jotka tekevät Cradle Of Filthistä erityisen. Black metalissa voi päästä pitkälle primitiivisellä lähestymistavalla, mutta Cradle Of Filth näyttää, että musiikilliset lahjat eivät välttämättä romuta koko jutun jujua. Kuten monissa tällä keikalla kuulluissa kappaleissa, myös tässä helmessä oli täysin selvää, että Cradle Of Filth osaa tehdä monisyisiä sävellyksiä. Yhtye kuljettaa mestarillisesti kauhumelodioitaan aina hennoista osuuksista marssiviin rytmeihin ja blast beatiin, eikä juuri mikään tunnu päälle liimatulta. Samaan aikaan solisti Dani Filth tulkitsee tekstejään niin monipuolisella äänenkäytöllä, että keskiverto black metal -yhtyeelle riittäisi vain yksi näistä monista tyyleistä.

Parhaat esimerkit Cradle Of Filthin musiikillisesta neroudesta olivat vanhat helmet ”Dusk And Her Embrace” sekä ”The Principle of Evil Made Flesh.” Vaikka olen joskus sivuuttanut Cradle Of FIlthin liian pehmoisena black metal -yhtyeenä, nämä kappaleet muistuttivat, että yhtye on ansainnut paikkansa klassikkojen joukossa. Ihmisenä, joka käy vuosittain useilla kymmenillä black metal -keikoilla, voin sanoa, että Dani Filth yhtyeineen ei edusta mitään laiskaa läpsyttelyä nuorempien ja ilmaisultaan raaempien yhtyeiden rinnalla. Sen verran valloittavaa ja ammattimaista oli Cradle Of Filthin soitanta ja esiintyminen, että liikutuin syvästi jo ensimmäisten kappaleiden aikana. Dani Filthin ohella erityistä kiitosta ansaitsee kosketinsoittaja ja naissolisti Zoe Marie Federoff, jonka eteerinen tulkinta suorastaan vangitsi huomioni.

Uusimman ja parin ensimmäisen albumin lisäksi settiin oli valittu kappaleita aina ”Midian”- ja ”Nymphetamine” -albumeihin asti, ja mahtuipa mukaan myös viime vuonna ilmestyneen live-julkaisun uusi helmi ”She Is a Fire.” Kappaleet soljuivat mukavasti yhteen, ja olihan se hienoa päästä viimein kuulemaan livenä iki-ihana ”Nymphetamine (Fix).” Toisaalta kontrasti kyseisen kappaleen ja aggressiivisimman materiaalin välillä oli niin suuri, että olisi voinut luulla, että kyseessä on kaksi eri yhtyettä. Muuten kappalevalinnat olivat onnistuneita ainakin tällaisen kasuaalin Cradle Of Filth -fanin näkökulmasta. ”The Principle of Evil Made Flesh” ja ”Dusk And Her Embrace” olisivat toki voineet olla vahvemmin edustettuina.

Vaikka olen kirjoittanut Cradle Of Filthin keikasta paljon ylistäviä sanoja, on myös aihetta kritiikille. Dani Filhtin korkeimmat rääkäisyt jäivät paikoin ujon kuuloisiksi, ja teknisestikin toimiessaan niissä oli tietynalinen koominen ulottuvuus. ”Nymphetamine (Fix)” taas sisältää kaikessa ihanuudessaan harvinaisen kornin kohdan, kun Dani Filth örisee death metal -hengessä sanan ”nymphetamine.” Soiton tiukkuus ei myöskään yltänyt aivan sille tasolle, jolle parhaat näkemäni black metal -yhtyeet ovat päässeet. Laiskaksi vetoa ei voi silti sanoa. Parissa kohtaa minua harmitti, kun Zoe Marie Federoffin kaunis puhdas laulu jäi muidden instrumenttien jalkoihin miksauksessa. Ongelma saatiin onneksi korjattua suhteellisen nopeasti. Loppuunmyyty Tavastia taas on sellainen sillipurkki, että minun oli välillä vaikeaa keskittyä musiikkiin, kun tunnelma oli niin tiivis. Moshpitin rintamilla tämä efekti äityi siihen, että jonkun silmälasit putosivat suoraan muiden jalkoihin.

Kaikkinensa Cradle Of Filth veti kuitenkin kauniin ja sykähdyttävän keikan, jonka väliin jättäminen olisi varmasti kaduttanut minua jälkikäteen. Nyt kun aktiivisesti Suomessa keikkaileva brittiyhtye saapuu tänne jälleen kesällä Porispereen, on suuri kiusaus mennä todistamaan heidän teatraalista show’taan uudestaan. Ilta oli muutenkin hieno, ja pidin siitä, miten rohkeasti lämppärit oli valittu aivan black metalin ulkopuolelta. Tällainen gootimpi ja kauhuun nojaava materiaali sopi mielestäni paremmin Cradle Of Filthin kanssa yhteen. Kiitos ja kumarrus kaikille esiintyjille taustajoukkoineen, tapahtuman järjestäjille sekä muille yleisön edustajille hienosta tunnelmasta.

Kuvat: Niko Sihvonen / Rocktografia. Katso koko kuvagalleria täällä.

Teksti: Teemu Esko

Cradle of Filthin settilista Setlist.fm-sivuston mukaan:

1. Existential Terror
2. Saffron’s Curse
3. She Is a Fire
4. The Principle of Evil Made Flesh
5. Crawling King of Chaos
6. Nymphetamine (Fix)
7. Dusk And Her Embrace
8. Necromantic Fantasies
9. Encore: The Promise of Fever
10. Cruelty Brought Thee Orchids
11. Her Ghost in the Fog
12. From the Cradle to Enslave