”Kauhupunkin selkäranka” – klassikkoarviossa Misfitsin 40-vuotias ”Walk Among Us”

New Jerseyn sci-fi-kauhupunkkareiden, Misfitsin, virallinen debyyttialbumi ”Walk Among Us” julkaistiin Slash Recordsin alamerkin J. Ruby Productionsin kautta 9. maaliskuuta 1982.

Joulukuussa 1980 The-etuliitettä noina päivinä käyttänyt Misfits oli käynyt epäonnisella retkellä Lontoossa, jossa sen oli yhtyeen uskomuksen mukaan määrä lämmitellä erästä merkittävintä esikuvaansa, The Damnedia. Kiertue jäi kuitenkin lopulta tyngäksi ja loppui ainoastaan kahden esiintymisen jälkeen. Siltä seisomalta yhtyeen rumpali Joey Image hankki lentoliput New Yorkiin ja jätti yhtyeen. Alkuajoista Misfitsissä mukana olleet jäsenet, laulaja Glenn Danzig (oik. Glenn Allen Anzalone) ja basisti Jerry Only (oik. Gerald Caiafa) sekä kitaristi Bobby Steele (oik. Robert Charles Kaufhold) jäivät bunkkaamaan Lontooseen. Only yöpyi tuolloin vastikään edesmenneen tuttunsa, Sex Pistolsin Sid Viciousin äidin luona. Samalle reissulle mahtui myös Danzigin ja Steelen The Jam -yhtyeen keikalta skinheadien kanssa aiheuttamansa kahakan seurauksena hankittu kahden päivän putkareissu Brixtonin karuissa selliolosuhteissa, josta Danzig kirjoittikin kotiin päästyään kappaleen ”London Dungeon”.

Kotiin Yhdysvaltoihin palattuaan yhtye piti puolisen vuotta luova taukoa. Tuona aikana Only ja Danzig kiinnittivät huomionsa Manhattanilla GBCB:ssa pyörineeseen nuoreen rumpaliin, Arthur MacGuckiniin, jonka he pestasivat Imagen jättämälle rumpalin paikalle. Myöhemmin hänet tunnettiin paremmin nimellä Arthur Googy. Samoihin aikoihin Onlyn pikkuveli, tuolloin vasta 16-vuotias Paul ”Doyle” Caiafa osoittautui sen verran lupaavaksi kitaristiksi, että Danzig ja Only korvasivat hänellä Steelen.

Kyseisellä kokoonpanolla The Misfits äänitti hiljalleen uusia kappaleita. Niiden perusteella julkaistiin 7-tuumainen vinyyli ”3 Hits From Hell”. Vuoden 1981 aikana yhtye äänitti Mike Taylorin hoteissa, Mix-O-Lydian Studiosilla, New Jerseyn Boontonissa kappaleita seuraavana keväänä ilmestyvälle, ensimmäiselle kokopitkälle albumilleen, joka tuli tottelemaan nimeä ”Walk Among Us”.

Vaikka alkuperäinen ”Walk Among Us” kuulostaakin nykymittakaavalla hellyyttävän kotikutoiselta, toimii sen miksaus jo aikakauden auditiiviset laatustandardit huomioon ottaen varsin napakasti. Siltä on irrotettavissa sylillinen groteskeja, sci-fi- ja kauhuvaikutteisia, muun muassa The Damned ja Ramones-vaikutteisen punkin, post-punkin ja hardcoren välimaastossa surisevia klassikoita, kuten maukkaasti naputtavat ”The Night Of The Living Dead” ja ”Devil’s Whorehouse”.

Danzigin lauluäänen erityispiirre oli jo tuolloin upeasti Elviksen ja Jim Morrisonin kaikuja sisältävä, matala ulvonta, joka jätti uniikin vaikutelman. Tumman vangitsevalla äänellään hoilatulla säkeistölaulumelodialla toimiva ”20 Eyes”, komeasti kajahtavilla kuorohuudatuksilla ja kertosäkeillä varustetut ”I Turned Into A Martian” ja ”Hatebreeders”, nihilistisen ironiset ”All Hell Breaks Loose” ja ”Vampira” toimivat vastustamattomasti. Samaan kategoriaan voi laskea Danzigin vakuuttavimman Elvis-pastissin, ”Astro Zombies”. Persauksille potkivaa hardcoren ja psychobillyn risteytystä puhtaimmillaan olevat ”Nike-A-Go-Go”, ”Violent World” ja ”Mommy, Can I Go Out And Kill Tonight?”, joista jälkimmäisin on äänitetty livenä paikallisessa konsertissa.

Erääksi Misfitsin suurimmaksi kappaleeksi albumilta nousi riemukkaan aurinkoisesti kajahtava ”Skulls”, jonka live-esityksen allekirjoittanut pääsi todistamaan ensimmäistä kertaa Myke Hideousin johtamalla Misfitsillä yhtyeen ”American Psycho” -albumia promonneella paluukiertueella Provinssirockin pienemmällä lavalla kesäkuussa 1998. Tokikaan kyseessä ei ollut mikään Danzig-kokoonpano, mutta ei sen väliä, kun kerta ihan pirun kova keikka oli. Erään maailman legendaarisimman punk rock -albumin päättää rasisti-skinien Oi! -punkille nerokkaasti irvaileva ”Braineaters”. Väistämättä herääkin kysymys, liekö karmaisevilla Lontoon putkareissun tapahtumilla ollut syytä tämänkin kappaleen lähtöajatukseen?

”Walk Among Us” on ehdottomasti goottisävyjä ja mustaa huumoria tihkuvan melodisen kauhupunkin merkkiteos, jonka edesottamuksille lukemattomat myöhempien aikojen punk-, metalli- ja hardcoreyhtyeet ovat velkaa ja tulevat vastaisuudessakin olemaan.