Kauko Röyhkä ja Severi Pyysalo & Maarit: Turmion Suurherttua
Kauko Röyhkä ja Severi Pyysalo & Maarit: Turmion Suurherttua
Alkuaan jazzin puolelta tunnetun Severi Pyysalon ja rockin puolelta tutun Kauko Röyhkän liittoutuminen saattaa aluksi vaikuttaa oudolta, mutta mitä enemmän asiaa miettii, sitä luonnollisemmalta se tuntuu. Pyysalo ei ole kahlinnut itseään musiikillisiin karsinoihin vaan on esiintynyt aikaisemmin muun muassa Kilpi-yhtyeen kanssa, ja taas toisaalta tuottelias Röyhkä on aina ollut oman tiensä kulkija. Pyysalo on aikaisemminkin tehnyt jazz-sovituksia Röyhkän biiseistä, ja alun perin levyn pitikin koostua niistä versioista, mutta nyt on onneksi täysin uutta materiaalia tarjolla. Röyhkä tyhjensikin jo vanhojen arkistoa uusilla versioilla edellisellä ”Aamuöiseen sateeseen” -levyllään. Työnjako on tehty tällä levyllä niin, että Röyhkä huolehtii verbaalisesta puolesta ja Pyysalo rumpali Jussi Lehtisen avustuksella musiikista. Pyysalo on itse kuvaillut yhteistyötä hyppynä tuntemattomaan, mutta se on mielestäni onnistunut hyppy. Rehellisesti sanottuna en ole juurikaan tutustunut Pyysalon edustamaan musiikilliseen maailmaan, joten tuntematon hyppy tämä on itsellenikin.
Yhteistyön ensimmäisenä uutena hedelmänä syntynyt kappale on levyn avaava ”Gulliver”. Biisin alkuäänet tuntuvat aivan iholla, ja ihan kuin Röyhkä kuiskisi korvaan sanoja. Musiikissa on avaruutta, mikä sointuu täydellisesti biisin henkeen. Svengaavuutta löytyy eikä musiikillista antia oikeastaan erottaisi aikaisemmasta ja ”normaalimmasta” Röyhkästä, jos ei taiteilijoiden taustan tuntien erityisesti pistäisi sitä merkille. Itse asiassa ei ole ollenkaan huono asia keskittää kuulovaroja musiikkiin, sillä taustoista avautuu äärettömän rikas maailma. En ole ikinä pitänyt Röyhkää erityisenä suomalaisuuden tarkkailijana, mutta ”Gulliverin” säe ”tuolla pihalla grillataan, miksei mua kutsuta / No nyt ne kutsuu, täytyy kai mennä” on minusta kansanluonteeseemme erittäin osuva kuvaus, ja tunnistan itsenikin tuosta ideasta oikein hyvin. Pitkä teos on monisäkeinen ja mielenkiintoisuudessaan hieno avaus levylle.
Tunnelma kevenee ”Seuraavaksi Sansibar” -kappaleen myötä. Kesäisen oloinen ja torvilla maustettu sävellys ja teksti sopivat aurinkoisiin kevätpäiviin oikein hyvin. Laulussa vierailee hunajaisen kuuloinen Maarit Hurmerinta, joka tekee levyllä luonnollisesti hienon suorituksen. Seuraavassa ”Pieni kahvila” -biisissä Hurmerinta pääsee tekemään soolonumeron. Kappaleessa saavutetaan vahvoja mielikuvia, ja tunnelmassa tuntee itsensä täysin paikalla olevaksi sivustaseuraajaksi. Jostain syystä mielikuvat vievät tässäkin teoksessa kesäiseen kaupunkiin. ”Nero luo” on hauska tarina ja tulvillaan kaukomaisia yksityiskohtiin pureutuvia huomioita. ”Kesävieras” on kulkeva biisi, ja oivallan, että ne ovat torvet, jotka minut johdattavat kesäisten mielikuvien äärelle. Levyn nimikkoraita ”Turmion suurherttua” on tekstiltään synkempää tarinaa, eikä olo ole niin kesäinen kuin saattaisi pelkän musiikin varassa olla.
Mainos päättyy
”Joskus pääsee piru irti” yhdistää hienosti intiimiä läheisyyttä ja orkesterin mahtipontista ulosantia siunattuna sellaisella fonisoololla, että se on melko varmasti jazzia. Seuraava ”Elohopea” on jälleen Hurmerinnan soolonumero, ja hän tekee vahvalla suorituksella biisistä ihan omanlaisensa. Hauska anekdootti laulussa on se, että minussa ei syty kesäisiä tunnelmia, vaikka lauletaan rannalla kulkemisesta. Levyn päättävä ”Mä olen orjasi” on rakkaudentunnustus ja ylistys naiselle, joka petollisella hymyllään pistää miehen hukkaamaan järkensä.
En varmastikaan osaa niin hienoja musiikkitermejä enkä teoriaa kuin tämän teoksen oikea analysointi vaatisi, mutta menen fiilispohjalta. Pyysalo ja Röyhkä eivät tee rajoja ylittävää sekameteliä ja äänikaaosta, vaan täydentävät osaamisellaan toisiaan loistavasti. Musiikki sanoituksineen on lähellä olevaa ja intiimiä kuitenkin nousten välillä koko maailman ääniä kantaviin sfääreihin. Sävellykset ovat monitahoisia, ja Röyhkän ääni antaa heti turvallisen tunteen, että näinhän sen juuri kuuluu mennä. Biiseissä on tarttuvuutta ja melodiaa sekä mukaansa tempaavaa tunnelmaa. Pisteittä ei myöskään jää loistava Maarit Hurmerinta. En tiedä, olenko nyt kuunnellut jazz-levyn vai Röyhkän kuvaileman avantgardepop-levyn, eikä sillä varmaankaan ole merkitystä, sillä tiedän kuunnelleeni hyvän levyn. Se lienee tärkeintä.
8/10
Kappalelista:
Mainos päättyy
- Gulliver
- Seuraavaksi Sansibar
- Pieni kahvila
- Nero luo
- Kesävieras
- Turmion Suurherttua
- Joskus pääsee piru irti
- Elohopea
- Matkaradio
- Mä olen orjasi
Teksti: Nikki Jääsalmi