Kaunis ja musertava muistomerkki, jota edes ikirouta ei tule peittämään – arviossa Atlaksen ”Ukko”  

Nokialaislähtöinen ja Tampereella operoiva metalcore-yhtye Atlas on kulkenut uransa aikana jo kiitettävän matkan, jolle on mahtunut askelia kylmästä pohjolasta maailmalle, miehistönvaihdoksia ja levytyssopimus Long Branch Recordsin kanssa. Bändin debyyttialbumi ”Primitive” ilmestyi vuonna 2018, ja vaikka se sisälsikin paljon hyviä kappaleita, bändin northcore-tyyli ei ollut kenties vielä hiotuimmillaan.

Vuonna 2019 julkaistiin joukko singlejä, jotka olivat jo itsessään iso harppaus debyytin tyylistä. Nyt yhtye on kuitenkin julkaisemassa perjantaina 10. joulukuuta uuden ”UKKO” -albuminsa, joka tuntuu ottaneen entistäkin suuremman harppauksen tyylisessä koheesiossaan, esteettisessä omintakeisuudessaan ja musiikillisessa terässään.

Albumin käynnistää hymnimäinen ”Talvi”, jossa varhainen kirkkohomofonia täydentyy kylmällä akustisella kitaralla ja lopulta massiivisella äänimassalla, joka painaa kohti kuulijaa kuin jäämassa rintakehän päällä. Kakkosraita ”Synti” esittelee lopulta Atlaksen raskaamman uudelleen syntymisen. Humanity’s Last Breathin äärimatalia kitaramurahduksia ja Cabalin tyylisiä blackened deathcore -juoksutteluja yhdistetään vuoroin Wolfheartin melankoliaan niin, että taustalla velloo Behemothin viimeisimmiltä levyiltä tuttu piinaava tunnelma.

”Taivaanranta” on oikeastaan kaikkea sitä, mitä juuri äsken mainitsin, mutta siinä on läsnä voimakas hartioita alas painava suru, joka hengittää lohduttoman tuulen lailla vain tullakseen murskatuksi marssimaisen kompin ja – sanon nyt suoraan – helvetin likaisen riffin tieltä. ”Susi” on hieman keskitempoisempi raita, jossa kitaran murina tanssii heleiden akustisten kitaroiden kanssa. Melodiat ja vokaaliosuudet tuovat jollain tavalla mieleen sekä Swallow The Sunin että jopa HIMin ”Venus Doom” -albumin haudan synkimmät kohdat.

Kaksikko ”Henki” ja ”Lehto” edustavat rauhallisempaa tunnelmointia, joissa on kuitenkin läsnä jo introsta lähtenyt hartaus. Se ei kuitenkaan ole hengellistä hartautta, vaan auringottoman vuodenajan ja ikiroudan ruoskiman maan hartautta. Jälkimmäinen kappale voisi olla kotonaan toisaalta minkä tahansa akustisen black metal -projektin demokasetilla, ja toisaalta sen voisi kuvitella myös kuulevansa jostain metsänpeitosta kantautuvana silloin, kun pimeän pelko on voimakkaimmillaan.

”Uhri” jatkaa hieman ”Taivaanrannan” tyylistä kurjuuden marssia, jonka rautanyrkki iskee erityisen hyvin hieman rauhallisempien kappaleiden jälkeen. Tätä seuraa vielä lopetuskappale ”Pohjannaula”, jossa kuuluu ”Primitiven” kaikuja ripauksella Parkway Driven melodisempia hetkiä ja toisaalta kaikkea sitä, mitä albumilla on jo aikaisemmin kuultu. Eeppinen kitarasoolo yhdistettynä Leevi Luodon upeaan lauluääneen saa aikaan kylmiä väreitä. Post-rockin tyyliin haetaan vielä yksi aste enemmän katarsista blast beatin ja valtavan äänimassan avulla, joka lopulta haihtuu akustisen kitaran ja hyvästelevien vokaalien alle kuin uurnan tuhka pohjoisen lumen syleilyyn.

”Ukko” on kypsän kuuloinen albumi, jolla Atlas tuntuu vihdoin määritelleen sen, mitä ”northcore” oikeastaan on. Se on äärimodernia metalcorea, jossa hyödynnetään mahdollisimman matalalle viritettyjen kitaroiden, murskaavien rytmien ja breakdownien voimaa yhdessä folk-elementtien tuoman orgaanisuuden kanssa. Kun raskauteen ja orgaanisiin elementteihin yhdistetään vielä pimeyttä maalaavia blackened deathcore -vaikutteita ja tarkoin mietittyjä äänimaisemia, on selvää, että Atlaksella on täysin oma tyylinsä.

En anna tälle levylle täysiä pisteitä siksi, että se olisi virheetön, tai koska siinä ei olisi mitään parannettavaa. Mikään levy ei ole koskaan valmis; tekijänsä vain päättävät jossain vaiheessa katkaista napanuoran ja antaa lapsensa maailmalle. ”Ukko” ansaitsee täydet pisteet siksi, että suosittelen sen kuuntelemista kaikille, erityisesti suomalaisille metallifaneille. Albumi on kypsä, omintakeinen, kaunis, raskas ja alusta loppuun yhtenäinen. Se on samalla muistutus elämän hauraudesta, mutta ennen kaikkea se on kaunis muistomerkki, jota edes ikirouta ei tule koskaan peittämään.  

10/10

1. Talvi
2. Synti
3. Taivaanranta
4. Susi
5. Ukko
6. Henki
7. Lehto
8. Veri
9. Joki
10. Uhri
11. Pohjannaula