Kaunis Kuolematon

Vuonna 2012 Haminassa perustettu metallibändi Kaunis Kuolematon toi keskelle kevään valoa kaivatun annoksen syksyn pimeyttä 25.4. julkaistun debyyttialbuminsa ”Kylmä Kaunis Maailma” muodossa. Levy ponkaisikin jo ilmestymisviikollaan komeasti Rumban albumilistan sijalle yhdeksän. Kaaoszine jututti synkkiä suomimetallisteja uuden levyn tiimoilta, vastaajana bändin kitaristi Mikko Heikkilä.

Tervehdys! Mitä Kauniin Kuolemattoman leiriin tällä hetkellä kuuluu, ja millaiset ovat tunnelmat debyytin julkaisun jälkeen?

Mikko Heikkilä: Moro. KK-leiriin kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Kuten juuri mainitsit, niin ensilevy on nähnyt päivänvalon ja jännittyneenä sitä seuraillaan minkälaista vastaanottoa on luvassa, nyt kun se vihdoinkin on kaikkien korvilla. Ehkä hieman sekavin tuntein, kun ei kuitenkaan oikein osaa sanoa mitä odottaa. Kaikki on vasta niin alkutaipaleella ja kyseessä kuitenkin ensijulkaisu, niin tämä oli tavallaan sukellus tuntemattomaan. Mielenkiinnolla kuitenkin seuraillaan miten hommat kehittyy ja etenee.

Kertokaa hiukan yhtyeenne taustoista. Miten kaikki sai alkunsa? Ja mistä bändin nimi juontaa juurensa?

Mikko Heikkilä: Sinamoren Miikan (rummut) ja Jarnon (basso) kanssa oltiin jo aikaisemmin puhuttu, että kun aikaa on, niin koitetaan miltä se yhteistyö tauon jälkeen sujuu. Niin se sitten pöytälaatikkobiiseistä kaikki lähti rullaamaan eteenpäin, ja palaset alkoivat pikkuhiljaa loksahtelemaan paikoilleen. Ville (KK-kitara) ja Saakeli (KK-korina) olivat jo entuudestaan, tavalla tai toisella tuttuja tyyppejä, niin kaikki eteni suhteellisen vaivattom

asti. Sitä vain huomasi jo ensimmäisten treenien jälkeen, että kuinka hyvin keskenään tullaan toimeen, niin ei ollut mitään esteitä alkaa viedä hommaa kunnolla eteenpäin.Mikko: Omalla kohdallani pyörät lähti pyörimään todenteolla kun kaikki muut bändit ympäriltä hiljalleen hautaantuivat. Sinamore kuihtui hiljalleen, enkä lopullista loppumisen syytä siihen vieläkään osaa tarkkaan sanoa. Herra Saukkonen kun ilmoitti, että jatkoa ei seuraa enää Black Sun Aeonin, eikä RoutaSielun riveissä, niin koin jotenkin tuon tilanteen juuri oikeaksi ja luontevaksi saada luotua jotain uutta ja omaa, koska osassa aikaisempia projekteja ei juuri tuolle omalle luomisen tuskalle ollut, noh, voisiko sanoa tarvetta. Itse toimin niissä kuitenkin pääosin keikkakokoonpanossa, en niinkään osallistunut biisien kirjoittamiseen, vaikka puhtaita lauluosuuksia levylle lauloinkin.

Nimi johtaa juurensa jo muutamaa vuotta taaemmas, kun tein erääseen proggikseen suomenkielisiä sanoituksia, ja niistä yksi biisi oli nimeltään Kaunis Kuolematon. Biisistä tuli mulle mieleen Marilyn Monroe laulamassa savuisessa baarissa pianon äärellä, ja fiilikset muutenkin olivat sellaiset ”vanhanaikaiset”. Siinä vaan oli jotain kaunista ja kuolematonta. Ajattelin sitten tuota bändin nimiasiaa kelaillessa, että maailmassa on niin paljon kaikkea kaunista ja kuolematonta, että se voisi sopia tuohon meidän tyyliin juuri sopivasti. Itselle tuossa nimessä on paljon muutakin, kun pelkästään nuo kaksi sanaa. Voisi sanoa, että kuolema, suru, rakkaus, yksinäisyys ja elämä yleisesti on liitettävissä monella tapaa juuri tuohon yhtyeen nimeen.

Musiikkianne voisi luonnehtia suomeksi lauletuksi death/doom -metalliksi. Miksi päätitte tehdä juuri tälläistä musiikkia, ja mitä yhtyeitä laskisitte esikuviksinne?

Mikko Heikkilä: En usko, että meillä olisi ketään tiettyjä esikuvia ketkä olisivat inspiroineet meitä juuri tälle valitsemallemme polulle. Uskon pikemminkin jokaisen jänesemme musiikilliseen historiaan, ja juuri sen itse historian vaikutukseen. Meitä on kuitenkin bändissä kolme jäsentä, jotka biisejä kirjoittavat ja on aikaisemminkin kirjoittanut, niin kyllä meillä kaikilla on jonkin sortin henkilökohtainen vaikutus siihen miltä me kuulostamme. Jokaisella se tietty tyyli tai tapa millä niitä biisejä tekee, niin sitä se on, Kaunis Kuolematon. Kaikilla kuitenkin yhtäläinen suunta biisien kirjoittamiseen ja säveltämiseen. Kyllä siellä niitä eriäväisyyksiäkin tekotavoissa kuuluu, mutta sehän vain rikastaa ja ruokkii yhtyeen yleissoundia.

Mikko Heikkilä: Voisi sanoa että elämä, vaikka se ehkä voikin kuulostaa kliseiseltä, mutta niin se vaan on. Kaikki koettu, eletty, oleva, vaikuttaa siihen mitä olemme. Ei olla kuitenkaan enää mitään pojankloppeja, että on sitä tullut myös koettuakin yhtä ja toista. Tietyllä tavalla sitä tässä iässä elämästä jotain ymmärtääkin ja pystyy kertoa asioista myös syvällisemmällä tasolla, ehkäpä kenties rikkaammalla tavalla, joten se ei jää pelkästään siihen kahteen lauseeseen.Mistä saatte inspiraatiota musiikkiin ja sanoituksiin?

Monet tämän genren yhtyeet laulavat englanniksi. Mikä sai teidät valitsemaan suomen esityskieleksenne?

Mikko Heikkilä: Ensin osa biiseistä oli englanniksi, mutta jotain puuttui. Oli tunne, että ei sittenkään pääse tarpeeksi lähelle sitä tarkoitusperää, mitä biiseistä hakee. Jäi ehkä jotenkin ontoksi. Sitä vaan alkoi kelailemaan sanoituksia suomenkielellä ja yllättäen se tuntuikin aika luontevalta, sekä rehelliseltä jopa itseään kohtaan. Tunne vaan ajansaatossa vahvistui, että tämä on se meidän juttu ja näin sitä lähetään eteepäin viemään.

Sanoitustenne keskeisiä teemoja näyttäisivät olevan pimeys, kuolema ja epätoivo. Ovatko lyriikkanne henkilökohtaisia ja konkreettisia, vaiko enenminkin vertauskuvallisia ja runollisia?

Mikko Heikkilä: Sanoituksista löytyy itse kumpaakin. Osassa sanoituksia kuljetaan itse kokemusten kautta. Toisissa biiseissä enemmän kuin toisissa, mutta kuitenkin. Loppujen lopuksi biiseistä on pyritty saamaan eheä kokonaisuus, joten kyllä sieltä myös ripaus sitä runollisuutta löytyy, jotta ollaan saavutettu tietty, haettu lopputulos.

Kuuluvatko synkät sanoitusaiheet death/doomiin, vai voisiko tässä genressä laulaa vaikkapa bilettämisestä?

Mikko Heikkilä: Ei voi, heh. Luulen jo noiden ulkomaalaisten arvioiden perusteella, ketkä eivät ole suomenkieltä ymmärtäneet, niin on tullut ilmi moneen otteeseen kuinka vaikea on levyltä valonpilkettä löytää. Tässä puhutaan siis pelkästään tuon musiikin voimasta, koska kyseessä on ollut vieras kieli, joten en tiedä kyllä mihin sekin johtaisi, jos sekotettaisiin noihin melodioihin perhosenlentoa ja jokapäiväistä bilettämistä. Voishan sitä joku kokeilla, mutta sen voin varmuudella sanoa että sitä me emme tule tekemään.

Siirrytään uuden albuminne pariin. Miten levyn sävellys ja nauhoitusprosessi sujuivat? Millaista soundia ja kokonaisuutta lähditte tavoittelemaan?

Mikko Heikkilä: Täyteläistä ja isolta kuulostavaa kokonaisuutta. Äänimaailman suhteen olimme kaikki avoimia. Annoimme pääosin sen puolen äänittäjä-miksaaja Saku Moilasen harteille. Sanoimme vain tietyissä kappaleissa mitä tietyiltä kohdilta ja osioilta haetaan, ja annettiin Sakulle valta toteuttaa se tavalla jonka hän parhaaksi näkee. Nauhoitusprosessi kauttaaltaan sujui aika sujuvasti ja nopeasti, sillä biisit olivat kokonaisuudessaan taustoja myöten jo hyvällä mallilla.

Sävellyspolitiikka olikin sitten sinällään aika hauska tapaus. Ensimmäisen mini ep:n julkaisun jälkeen marraskuussa 2012 meihin otettiin Sveitsistä yhteyttä ja kyseltiin pääesiintyjäksi Metalstorm-festareilla seuraavan vuoden syyskuulle. Ehtona tosin oli, että soittoaika oli kaksi tuntia, ja se oikeasti ainut ja tärkein ehto. Sanottiin, että meillä ei ole kuin muutama biisi ja vähän aluksi mietitytti, että saadaanko homma kasaan määräaikaan mennessä, kun ei ne biisit ja taustat kuitenkaan itsestään synny. Järjestäjä vain tokaisivat, että onhan teillä aikaa ja sieltä puolelta bändiä kohtaan luottoa löytyy ja että haluaisivat ehdottomasti meidät sinne. Siitä se sitten alkoi noin yhdeksän kuukauden puurtaminen, ja Sveitsiin mennessä oli 16 biisiä taustoineen kasassa, joista sitten valmiimman ja omasta mielestämme parhaimman kuuloiset kappaleet äänitettiin levylle.

Levyn titteli ”Kylmä Kaunis Maailma” on lauseena varsin kaksijakoinen. Onko nimellä jokin syvempi merkitys, vai kuvaako se vain hyvin musiikkianne?

Mikko Heikkilä: Niin, miten sen sitten haluaa ajatella. Omasta mielestäni kylmä ja kauneus on rinnastettavissa sanapariin rakkaus ja kuolema. Kumpikin kietoutuu toisiinsa erittäin maanläheisesti, vaikka tavallaan ovatkin toisiinsa verrattuna hyvin erilaisia. Kylmä kaunis maailma symboloi sitä jokapäiväistä elämää mitä elämme. Kylmä kietoo ympärilleen sen pahuuden, varjopuolen, mitä elämässä kohtaamme jokainen omalla tavallaan. Kauneus taas vetää puoleensa ne hyvät asiat mitä ympärillämme toivon mukaan kaikilla on. Kuten kappaleessamme ”En Ole Mitään” loppulauseessa lauletaan, ”en ole mitään, olen elämä”. Eli lyhykäisyydessään se kertoo siitä minkälaisessa todellisuudessa elämme, maailmassa, kylmyyden, sekä kauneuden ympäröimänä.

Jos teidän pitäisi valita levynne kappaleista yksi, joka edustaisi yhtyeenne musiikkia parhaiten niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti, mikä se olisi?

Mikko Heikkilä: ”En Ole Mitään”. Surullinen, raskas, kauniiden melodioiden värittämä suomalainen koskettava suruvirsi. Jo pelkästään videon perusteella voisin vastata tämän kyseisen kappaleen vastaukseksi tuohon kysymykseen. Kyseinen kappale versoaa niin paljon sisälle tunteita, mitä kovinkaan moni meistä ei ole valmis myöntämään.

Death/doom on ollut Suomessa suosittua jo vuosia. Swallow the Sunin lisäksi mm. Kuolemanlaakso, Hanging Garden ja Barren Earth ovat julkaisseet vahvoja albumeja. Mistä näette tälläisen raskaan, synkän ja tunnelmallisen metallin suosion johtuvan?

Mikko Heikkilä: Paha sanoa, enkä usko että kymykseen on yhtä ainutta oikeaa vastausta. Metallimusiikki on muutenkin ollut pinalla, voisiko sanoa kansansuosiossa, jo useamman vuoden ja monesti olen miettinyt, että koska alkaa näkyä hiipumisen merkkejä, mutta hyvin se näyttää yleisesti ottaen vielä porskuttavan. Kai se metallimusiikin suosio muuttaa vain aika-ajoin muotoaan, ja nyt tällä hetkellä seilataan näissä syvissä vesissä.

Suomeksi laulavien yhtyeiden on tunnetusti ollut vaikea saada jalkaansa oven rakoon ulkomailla. Voisiko Kaunis Kuolematon yltää Suomen ulkopuolella samaan suosioon kuin esimerkiksi Swallow the Sun?

Mikko Heikkilä: No miksikäs ei. On sieltä ulkomaan medioista hyviä arvioita levystä tullu ja muutama haastattelukin tehtyä, mutta eipä se vielä mitään kerro. Ei ole mitään sitä vastaan, vaikka hommat lähtis rullaamaan silläkin osa-alueella, mutta jotenkin tämä kotomaa kiehtoo tällä hetkellä ainakin enemmän, siis siinä mielessä että olisi mukava saada kasvatettua tuota kuuntelijakuntaa ja sitä myöten saada sitten enemmän keikkaa omilla mailla. Se on aina kun ulkomaan suuntaan lähdetään niin tuo kustannuspolitiikkakin kohoaa aikalailla. Eli jos kotimaassa saisi keikkaa tehdä ison kaavan mukaan, niin tuntuu että tällä hetkellä ainakin se olisi se meidän unelmatilanne. Eikös se ole niin, että nälkä kasvaa syödessä, mutta edetään nyt kuitenkin rauhassa ja seuraillaan tilannetta.

Millaisia suunnitelmiä bändillä on tulevalle kesälle ja loppuvuodelle?

Mikko Heikkilä: Eipä mitään sen suurempia suunnitelmia. Todennäköisesti pari festarivetoa kesälle, ja jossain vaiheessa käydään suunnittelemaan seuraavaa levyä. Loppuvuodelle olisi mukava saada jonkinlainen kiertue täällä Suomen klubeilla, mutta niin paljon on bändejä nykypäivänä tarjolla, että ei sekään ihan omin avuin kovin helposti ole toteutettavissa. Kaikki tullaan kuitenkin tekemään sen eteen että se onnistuisi edes jollain tasolla.

Jos teidän pitäisi nimetä kolme mielestänne kauneinta ja kuolemattominta albumia, mitkä ne olisivat?

Mikko Heikkilä: No tähän en voi vastata kuin omalta osaltani. Rehellisesti sanottuna en ole pitkään aikaan kuunnellut mitään levyä tai artistia kuuntelemalla, ja jotenkin tuntuu että musiikin varsinainen kuuntelu on omalta kohdaltani ollut aika vähäistä nykypäivänä, mutta albumit mitkä ovat jättäneet vaikuttavimmat jäljet syvälle sisimpääni, ovat Amorphiksen ”Tales From the Thousand Lakes”, Paradise Lostin ”Icon”, sekä Metallican ”Metallica”.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja hyvää alkavaa kesää! Jos haluatte lähettää terveisiä Kaaoszinen lukijoille, niin sana on vapaa.

Mikko Heikkilä: Kiitoksia samoin! Tutustukaa ihmeessä meidän ensilevyyn ”Kylmä Kaunis Maailma”, ja levittäkää kaunista sekä kuolematonta sanaa vapaasti. Kaikenlainen palaute on tervetullutta, niin hyvässä kuin pahassa. Olemme varsin tuore, tuntematon tapaus vielä, joten jos musiikki iskee, niin käyttäkää ihmeessä sosiaalista mediaa, jotta saataisiin sanaa levitettyä laajemmalti. Ei muuta kuin hyvää kesää myös kaikille lukijoille, ja toivottavasti tavataan jatkossa sitten jossakin suruvirsien merkeissä.